Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2011.

Momosta rukkaset

Olin päässyt unohtamaan kuinka stressaavaa elämä Momon kanssa osaa pahimmillaan olla, kun ei ole omaa aidattua pihaa. Ja moinen itsepetoshan ei kyllä sovi sitten millään, joten Momo ystävällisesti korjasi epäkohdan lauantaina.

Oltiin taas aikaisin aamusta ennen jälkitreenejä Histassa ulkoilemassa. Kauniin kirpeässä syysaamussa oli melkein rentouttavaa katsella koirien kirmaamista. Ainakin siihen asti, kun aivoni rekisteröivät Momon ottavan maasta melkoisen kiihkeästi hajua - ja sitten katoavan jonnekin. Pätkis oli Momon kanssa samoilla mestoilla haahuilemassa ja ensimmäisenä ajatuksena olikin, että "toivottavasti Pätkis ei lähde Momon mukana". Eikä muuten lähtenyt! Katseli muutaman kerran Momon perään, empi, mutta tuli kuin tulikin kutsuttuna luokse <  3.

Ei ihan turha reissu

Kävin kurkkaamassa sitä Rajiksen asuntoa eilen ja kiitos ei. Heti kun hyppäsin autosta pihamaalle, vastaan tuli keski-ikäinen nainen kahden laumiksen kanssa, flekseissä tottakai. Jos tämä ei olisi ollut riittävä ärsyke kauhistuttamaan tällaista laumaansa kanaemomaiseen tapaan ylisuojevaa hermoilijaa, niin taloyhtiön parkkikselle oli parkeerattu rämä paku, jossa oli tarra "powered by pittbull power"... Ai niin, kerroinko jo, että olen myös hyvin epäluuloinen ja uskon vakaasti tiettyihin stereotypioihin :D. Rauhaa ja hermolepoa en taitaisi ominaisuuksineni tuollaisessa paikassa kokea kovin usein :P. Kämppäkään ei onneksi ollut läheskään niin nätti (saatika toimiva) kuin kuvista olisi voinut olettaa, joten se siitä, etsintä jatkukoon. Toisin kuin miehiä, mielenkiintoisia ja persoonallisia asuntoja näyttää onneksi tumpsahtelevan eteen tasaiseen tahtiin, joten kovin kauaa ei seuraavaa näyttöä tarvitse odottaa ;D.

Hyppelyä

Saatiin kuin saatiinkin raahauduttua eilen agiliitämään. Aika hasardilta tuntui kyllä välillä ajella, kun väsymyksestä (tai muuten vaan alkava dementia... :D) unohtaa yhtäkkiä esimerkiksi miten vilkku toimii, uh. Mutta muutoin pimeissä ja hiljaisemmissa moottoriteissä on jotain lohduttavaa - en olisi vielä hetki sitten uskonut, että tykkään näinkin paljon huristella niillä :).

Viikonlopun autoilut

Perjantaina huristeltiin suoraan töiden jälkeen renkaiden vaihtoon Kiljavalle. Treenata en jaksanut, kun ei kiireessä tullut mukaan mitään kovin järkevää vaihtovaatettakaan, mutta koirat pääsivät sentäs ulkoilemaan kunnolla. Niiden mielestä varmaan ainakin ihan yhtä hyvä ellei parempikin vaihtoehto. Tosin niinkuin etukäteen pelkäsinkin, oli sen verta liian mukavaa, että teki taas niiiin tiukkaa lähteä takaisin Espooseen. Enkä tainnut olla ainoa - Tara liimautui eteiseen (se tietty paheksuva katse silmissä) ja suostui liikkumaan oven suuntaan vasta maanitteluiden jälkeen *huokaus*.

Ei ihan putkeen

Njoo, maanantain agilityt ei taas mennyt ihan niinkuin strömsössä. Ja "yllättäen" ongelmat johtuivat ohjaajan keskittymättömyydestä - en vaan kyennyt/pystynyt. "Hauskinta" tässä on se, että ens alkuun tein radanpätkän kerralla putkeen. Olisi pitänyt jättää siihen, sillä sen jälkeen loppuaika menikin säheltäessä - en vaan jaksanut keskittyä sen vertaa, että olisin ohjannut koiraa edes sinne päin... Nooh, aina ei voi onnistua (ja tässä tapauksessa) edes joka kerta.

Mutta hitto, että alkaa nyppimään kun ei vaan onnistu! Tosin enpä ole pystynyt pitkiin aikoihin keskittymään oikein mihinkään muuhunkaan (voipi olla, että kroonisella unenpuutteella on jotain vaikutusta asiaan :D), joten ehkä tämä tästä kun alkaa olemaan paremmin kartalla muuallakin..

Autoilua ja vähän treeniä siinä sivussa

Huristeltiin perjantaina töiden jälkeen Nurmijärvelle. Edellisenä päivänä oltiin hyväksytty ostotarjous tiluksista, joten vielä normaalia haikeimmissa tunnelmissa vietettiin viikonloppu (noh, se mikä treenamiselta ehdittiin olla haikeita, kiireisenä pysyminen on kaiken a ja o :D). Viime kuukausien (tai siis vuoden jo, huh :D) aikana olen joutunut ikävästi tajuamaan sen, ettei se auta vaikka kuinka laastaroisi millaisella laastarilla tahansa pahaa oloa ja luopumisen tuskaa edes pienemmäksi jos ei nyt kokonaan pois. Pidempiaikaista helpotusta kun ei mistään laastaroinnista kuitenkaan saa. Pitäisikin vain ihan oikeasti kohdata asiat, vaikka sitten hammasta purren. Joten, vaikka nyt nipistelee ikävästi se kaikki mitä ostotarjouksen hyväksyminen merkitsi, niin ei tätä olisi kuitenkaan ikuisuuksiin voinut välttää, kun olosuhteet ovat mitä ovat. Joten "kerran se kirpaisee" ja sitä rataa, kyllä se laastarin repäiseminenkin hetken sattuu, mutta sen jälkeen on paljon mukavampi olo :D.…

Kiitämistä ja paikkamakuuta

Maanantaina jälleen agilityakatemian agit. Ilma oli (jälleen) ihan kamala - teki hirveästi mieli jäädä kotiin (etenkin kun tuo Berlingo on aika hutera pienessäkin tuulessa, saatika tuollaisessa myrskyssä), mutta en sitten malttanut. Moni muu oli kuitenkin jäänyt kotiin - Pätkän ja mun lisäksi paikalla oli vain yksi koirakko. Olipa ainakin aikaa tällä kertaa :D. Pätkis veti keppejä taas "hieman" rajunpuoleisesti ja onnistui jossain vaiheessa (lopussa oleviin verkkoihin karvoista kiinni jäätyään) hajottaa kepit kolmeen osaan... Nooh, meni ne kuitenkin sen jälkeen tosi mallikkaastikin.

Agi, tottis ja jälki

Loppuviikko hurahti ohi huomaamatta. Keskiviikkona töiden jälkeen sain itsestäni sentään irti sen verran, että tyypit pääsivät töiden jälkeen normikuraojalutrauksen lisäksi juoksulenkille (okei, tämä on ihan itseäni varten, olisi ihan kiva päästä jonkinlaiseen kuntoon jossain vaiheessa :D). Mutta sen jälkeen juoksemaankin päästiin uudestaan vasta eilen (kehäII varressa ja olarissa) ja taas tänään aamulla Talin huippua ympäri, ylös ja alas. Treenattu ei ollakkaan sitten kuin vasta nyt viikonloppuna.

Agia, esteitä ja ampumista

Maanantaina jälleen agit. Onkohan tuo ilma vai mikä, mutta jotenkin nykyään väsyttää töiden jälkeen ihan älyttömästi. Nytkin teki niiiin tiukkaa jaksaa lähteä ajelemaan sateiseen ruuhkaan. Luultavasti olisinkin jäänyt sohvan pohjalle ellen olisi kokemuksesta jo tiennyt, että tuolla (tai yleensä treeneissä) piristyy aina kummasti väsymyksen asteesta huolimatta. Oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdin juoksuttaa koiria vapaana hallin viereisellä pienellä niityllä jonkun kolme varttia (käytetään tehokkaasti hyväksemme kaikki mahdollisuudet ulkoilla jossain muualla kuin lähiössä). Siinä ajassa kaikki ehtivät myös käydä uimassa viereisessä "joessa" (ja kun ilma on jo aika kalsa, lähdettiin vähän etuajassa kotiapäin, kun alkoi huolettaa Taran jaksaminen autossa, seuraavalle kerralla pitää muistaa ottaa takit mukaan ainakin Taralle ja Pätkälle)...

Loppuviikon treenailut ja vähän nuorta rakkautta

Torstainakaan ei jaksettu treenata, mutta Pätkis sai kuitenkin jotain mieluisaa tekemistä, nimittäin Mella&Anna tulivat käväisemään leikkituokion merkeissä. Huomatessaan kuka autosta oli tulossa, Pätkikseltä pääsi itku (ikinä ei piippaa/kitise muutoin, moiset touhut on ilmeisesti varattu vain Mellalle :D) ja sitten sitä mentiin jälleen sydämenkuvat silmissä Mellan perässä kuraojiin ja kiitolaukkaa pitkin nurtseja. Minne meni Mella, sinne meni Pätkä, yleensä ihan kylkeen kiinni liimautuneena. Mellan kivutessa eron hetkellä takaisin autoon, Pätkältä pääsi taas itku. Kun itku ei tehonnut, yritti kiivetä Mellan perässä autoon ja kun se kiellettiin, tunki itsensä Annan jalkojen välistä ratin alle pienelle kerälle. Kutsuttaessa painoi vain päänsä tiukemmin Annan jalkojen päälle. Voi nuorta rakkautta :D. Hassua sinällään, että vaikka pikkumies on noinkin rakastunut, niin astua se ei ole ikinä yrittänyt (noh, lukuunottamatta sitä kertaa kun majailtiin yhdessä juoksuisen Mellan kanssa :D).