Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Tara 10.4.2002 - 31.5.2017

Kuva
Tänään oli aika päästää irti Tarasta. Juuri nyt en pysty kirjoittamaan mitään muuta, jäljelle jäi niin suuri tyhjyys ja ikävä. Kaikkein tärkein ja rakkain on poissa - ystävistä parhain, mun koko maailma

Aistiharhan Tinka ”Tara” 10.4.2002 – 31.5.2017


Mä löysin paikan kultaisen Sinne tietä ei oo Voin viedä sinne vain sellaisen Jonka puolesta oon valmis kuolemaan
Sulje silmät rakkaani Sä oot jo nähnyt kaiken tään Sulje silmät sulje vaan Lennetään taivaankannelle
Me kumpikin se jo tiedettiin Et on tullut aika luovuttaa Käy kallion laelle lepäämään Anna tuulen tulla meidät syliinsä vielä nostamaan
Lepää rauhassa rakas 💔

Askel aikuisuuteen - eka serti ja toka juoksu (?)

Kuva
Aksat on edelleen tauolla, mutta kaikenlaista muuta ollaan ehditty puuhata. Isoimpana ekojen virallisten näyttelyiden korkkaaminen PK-tapahtumassa eilen helatorstaina. Oltiin paikalla jo hyvissä ajoin kannustamassa kun Anna esitti "hieman" valtavirrasta poikkeavan näköisen KasKas bortsun himoitun H:n arvoisesti ja sen jälkeen vaan odoteltiin oman kehän alkamista. Vaikka oli kuinka hyvää seuraa ja aurinkoinen kaunis päivä, niin olin ihan valmis lähtemään kotiin jo paljon ennen Hikun kehän alkua... Ei vaan ole näyttelyt niin sitten yhtään mun juttu... Mutta odottelu palkittiin, kun Hikka ainoana lyhytkarvaisena oli ERI:llä ja SA:lla ROP ja sai ekan sertinsä!


Kesän tuntua

Kuva
Viime viikko oli melkoista säätämistä auton kanssa, mutta selvittiin kuin selvittiinkin viikosta kunnialla! Tiistain treenien rata oli mun inhoamaa pyörittämistä ja edestakaisin samoja esteitä juoksuttamista. Kun takana oli himpskatin raskas päivä ja auton kanssa säätämistä ni lähinnä vaan ärsytti koko treenin ajan eikä mikään toki myöskään onnistunut. Juoksarin kakkosvaiheenkin aloitus (=että pääsen edelle) jäi, kun muistui mieleen vasta treenin lopuksi. Olis melkeen vaan pitänyt jäädä kotiin, joskus on vaan vähän liikaa kaikkee..


Viikonlopun riennot

Kuva
Perjantaina huristettiin Hikun kanssa vähän pitkäksi venähtäneen työpäivän jälkeen AST:n epiksiin. Tarkoitus oli tehdä ihan vaan turistireissu ja moikata Johannaa samalla - tuolla kun ikäraja oli 15 kk ja mölliradallakin kontaktit. Mutta päästiin yllättäen radallekin, kun möllien jälkeen sinne pääsi parin euron panokselle kokeilemaan onneaan muutkin. Tarkoitus oli ohittaa radalla olleet A ja puomi, mutta mentiin vahingossa A kun se tuli niin suoraan putken jälkeen ja Hiku tykkää siitä muutenkin jokseenkin paljon... Nyt on sitten kokeiltu ekaa kertaa vieras ulkokenttä eikä sielläkään näyttänyt olevan ongelmia (ellei lasketa sitä, että minusta tuntui oudolta juosta hiekalla kun on tottunut noihin tekonurmiin 😀) Ja jotta Hikan ilta olisi täydellinen, niin pääsi vielä ennen kotiinlähtöä leikkimään noin 10 viikkoisen aussi(?)pennun kanssa. Osasi olla ihan tosi nätisti 💗

Jälkeä ja aksaa

Kuva
Kiireinen työviikko taas takana, mutta ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun sen teki kokonaan etänä, on jopa ihan kivasti ehtinyt tehdä muutakin kuin vaan töitä. Heti viikon alkuun osuikin todellinen tehotiistai, kun tiukan työpäivän alkuun onnistuin mahduttamaan (jos herää ennen viittä, niin ehtiihän sitä...) aamulenkin, jäljet Pätkälle ja Hikalle jälkienvanhennus lenkkeineen ja Hikalle vielä pikkuisen aksaakin. Kaikki niin, että istuin naputtelemassa töitä vähän kasin jälkeen - aika tehokasta vaikka itse sanonkin 😀.

Hui kauhistus!

Kuva
Viime viikko oli ihan karsea töissä, joten ei tehty kyllä niin yhtään mitään puuhastelurintamalla tiistain treenien lisäksi. Lauantaiksi olikin sitten korvaukseksi mukavaa ohjelmaa, kun Virve ja Peippo tuli käymään jäljestämisen merkeissä. Peipolle metsäjälki ja Pätkikselle sain vihdoin kevään ekan vieraan ja ylipäänsä (kunnollisen) jäljen! Hiukkasen oli epävarmaa ja epätarkkaa menoa kovassa tuulessa kuivahtaneen lannan päällä, mutta mitä sitten - pääasia että Pätkis pääsi viimeinkin oikeasti nuuhkimaan! Hikukin sai omansa (ihan minun tekemän). Hiku oli aika hieno - kuivan heinän ja kuivan kakan päällä sekin meni, mutta niin tomera nuuskutus kuului että!


Melkein kesä - vappu ohitettu ja jälki korkattu!

Kuva
Hemmetin keinu! Keskiviikkona aamusta testailin taas keinua ja vaikka muka ihan samallalailla linttasin nakkia keinun päähän kuin Saija, niin eipä ollut yhtään niin kiva lopputulos kuin edellisen päivän treeneissä. Ja mulla meni ehkä vähän hermo ja sitten päätin että nyt en kyllä varppina tee keinua kuin tiistaisin Saijan apparoimana... Mutta teinpä kuitenkin ja vielä seuraavana päivänä :D