Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2010.

Turritreenit, agit ja lähestyvä muutto

Lauantaina huristeltiin Espooseen treenaamaan koko porukan voimin. Ilma oli hieman haastava (tuulta, liukasta ja kotimatkalla nenäliinan kokoisia räntähiutaleita), mutta selvittiin taas hengissä :D. Kaikki kolme saivat tehdä jotain. Tosin Tara oli klenkku autosta otettaessa (ilmeisesti pitkä ajomatka ei tehnyt hyvää jaloille, koska ennen tai jälkeen treenien jalat ovat olleet ihan ok), joten sai tehdä ihan pienesti vaan, etenkin kun totteleminen tehtiin hangessa, mikä ei ole ikinä ollut se paras alusta Taran koiville.

Kohti uutta alkua

Maanantaiaamuna jatkettiin tottelemisten merkeissä. Pätkälle pari liikkeestä seisomista. Odottaa melkoisen kiihkeänä palkaansa, joten palasin nyt ihan viereen asti ennen palkkaamista (tätä ennen olen heittänyt palkan jokusen askeleen ennen kun olen palannut takaisin Pätkän kohdalle). Otettiin myös luoksetulon pysäytystä vähän eri tavalla (tähän asti olen kokeillut pelkällä äänellä, nyt otin käden mukaan) ja hitto vie sehän pysähtyy ihan eri tavalla. Pysähtyy myös pelkällä käden heilautuksella. Eikä edes ennakoi niin pahasti tällä tavoin. Jei, jatketaan tällä tavoin ja katsotaan josko tällä tulisi hyvä! Paikkamakuu meni tällä kertaa melkoisen puihin. Ensin Pätkis nousi melko pian, josta palautus takaisin maahan. Sitten Momo lähti jostain syystä hirveällä vimmalla paikaltaan kohti aitaa. Ja Pätkis tietenkin perään. Tästä Momo melkoisen kovalla otteella takaisin paikoilleen, Pätkis hieman vähemmällä rähinällä - hieno pieni Tara oli pysynyt koko ajan paikoillaan. Tämän jälkeen pysyivätkin…

Tottelemispiikki

Tiistaista torstaiaamuun ja parin päivän tauon jälkeen jälleen tänään päivällä intouduin testailemaan keskeneräisiä liikkeitä oikein urakalla (typeriä ajatuksia eksynyt taas päähän :D). Jos oikein kovasti tekisi töitä, niin ehkä näiden treenien perusteella voisi taas ilmoittautua uhkarohkeisiin ja yltiöpäisiin kokeiluihin :D.

Tavallinen viikonloppu

Viikko hurahti ohi hujauksessa. Talo meni myyntiin ja ilmeisesti sitä on jo käynyt katsomassa niin välittäjiä kuin potentiaalisia ostajia. Itse olen pitäytynyt hommasta erossa niin pitkälle kuin mahdollista, etenkin kun asiat näyttävät rullaavan eteenpäin muutenkin vauhdikkaasti. Vuokra-asunnoista ei tietenkään ole kuulunut mitään. Plääh.

Mutta. Lauantai alkoi jälleen jäljellä Pätkän osalta. Aloitettiin tällä kertaa myös janakokeilut. Pätkis otti hajun jäljestä jo pitkän matkan päästä, ja kannustin sitä tästä. Noin puolen metrin päästä jäljen alusta sitten päästin sen menemään ja hyvin se lähti oikeaan suuntaan ja lykkäsi nokkansa maahan jäljen alkuun. Itse jälki oli melkoisen pitkä, yli 300 metriä ja siinä oli kolme kulmaa. Lopussa taas kippo sammaleen peitossa ja keppi siinä päällä. Tyhjiä oli nyt välillä melkoisen paljon ja näytti vähän siltä, että pitää ottaa takapakkia. Meni sellaiset yksittäiset noin 8 askeleen tyhjät hyvin, mutta jos sellaisia oli useampi peräkkäin tai mentiin …

Valtavia edistysaskelia

Eilen oli viimeiset kerrat kontakti- ja pujottelukursseja. Harmillista, niistä on saanut niin paljon irti, että olisi mieluusti jatkanut pidempäänkin. Muutenkin nämä agit tuntuvat olevan ihan kunnon henkireikä tämän kaiken kamaluuden keskellä. Eilenkin oli ehta itkupotkuraivariahdistus -päivä, mutta tuonne kun pääsi, niin pari tuntia kului ihanasti ilman sitä ikävää ja nykyään niin valitettavan tuttua itsepintaista roskaa silmässä. Voi kun voisi jatkuvasti olla samanlaisessa onnellisessa unohduksen tilassa.

Mutta itsesäälistä (tämä purkautuminen on kyllä rasittavan helppoa, kun tietää ettei lukijoita ole kuin kourallinen - pahoitteluni siis kaikille jotka joutuvat tätä kestämään) asiaan :D.