tiistai 2. marraskuuta 2010

Valtavia edistysaskelia

Eilen oli viimeiset kerrat kontakti- ja pujottelukursseja. Harmillista, niistä on saanut niin paljon irti, että olisi mieluusti jatkanut pidempäänkin. Muutenkin nämä agit tuntuvat olevan ihan kunnon henkireikä tämän kaiken kamaluuden keskellä. Eilenkin oli ehta itkupotkuraivariahdistus -päivä, mutta tuonne kun pääsi, niin pari tuntia kului ihanasti ilman sitä ikävää ja nykyään niin valitettavan tuttua itsepintaista roskaa silmässä. Voi kun voisi jatkuvasti olla samanlaisessa onnellisessa unohduksen tilassa.

Mutta itsesäälistä (tämä purkautuminen on kyllä rasittavan helppoa, kun tietää ettei lukijoita ole kuin kourallinen - pahoitteluni siis kaikille jotka joutuvat tätä kestämään) asiaan :D.



Kontakteilla otettiin ensin ekaa kertaa keinua. Ensin niin, että keinun pää oli tuettu pöytää vasten (ettei rämähdä alas) ja koira käskettiin kiipeämään ihan loppuun asti ja siihen pysäytettiin ja palkattiin ruhtinaallisesti "seis" käskyä "hokien" (palkka asetetaan siihen keinun päähän, ei anneta kädestä). Sitten koira nostettiin alas (tämä oli se vaikein kohta, ei ole Päkä enää ihan kevyt :D). Ja uudestaan moneen kertaan molemmilta puolilta. Pätkä meni kuin olisi aina tehnyt tuota. Sitten tehtiin normi nokkimisia keinun alaosassa (kuten puomilla) niin, että keinu hieman rämähtää. Pätkis ei edes huomannut liikkumista/rämähtämistä. Hyvä hyvä! Otettiin näitäkin monta ja viimeiseksi saatiin vielä oikein hieno nokkiminen putken kautta. Seuraavaksi sitten puomia ihan kokonaisena, ekaa kertaa tämäkin. Pätkis meni puomin ihan kuin olisi aina mennyt. Pysähtyi myös ihan nätisti nokkimaan. Tosin pitää olla itse tarkkana miten palkkaa. Eli välillä pitäisi juosta edelle, välillä jäädä taakse. Eikä saa pysäyttää koiraa "koske" käskyllä siihen nokkimispaikkaan tai koira alkaa olettamaan että kyse on paikallaololiikkeestä. Pitää kyllä oikeasti muistaa mennä tuohon Imphan kentällä niin kauan kun vielä voi ja tehdä tuota mahdollisimman paljon.

Pujottelukurssilla oltiinkin ainoat paikallaolijat. Ensin tehtiin keppejä (6 kepin pätkät). Ekoille kepeille hakeutui tosi hienosti, toisilla ongelmana oli se, että oli jo ehdollistunut siihen, että Anna heittää pallon, joten lukitsi keppien sijaan niiden takana seisovan Annan ennenkuin siirrettiin pallo keppien taakse.

Ensin harjoiteltiin lähettämistä eri kulmista ja siitä tiukkaa takaaleikkausta keppien taa. Itselle tämä tuotti taas enemmän ongelmia kuin Pätkälle. Jäin aina töröttämään paikoilleni ihailemaan Pätkän irtoamista kepeille, vaikka olisi pitänyt olla jo juoksemassa täysiä keppien taa *huoh*. Kun vihdoin sain jalkani liikkumaan, tehtiin rataa kokonaisena, jolloin homma tuntui itsestäkin helpommalta, kun oli jo valmiiksi liikkeessä.

Viimeiseksi otettiin kaikki 12 keppiä ja alettiin kokeilemaan verkkojen vähentämistä. Ensin Anna otti keskeltä kahdet verkot hieman irralleen. Ei mitään ongelmia. Sitten ne otettiin kokonaan pois. Ei edelleenkään mitään ongelmia. Näin jatkettiin, kunnes lopulta verkkoja oli kunnolla kiinni vain päissä kaksi viimeistä (täysin pois ei ollut kuin nuo kaksi keskimmäistä, loput olivat vain kauempana irrallaan kepeistä) . Pätkis ei missään vaiheessa noteerannut verkkojen poistamista mitenkään. Uskomatonta! Anna kehuikin Pätkistä vuolaasti tunnin loputtua. On kuulemma tosi nopeaoppinen tapaus ottaen huomioon kuinka huimasti se on edistynyt niin lyhyessä ajassa. Anna myös naureskeli ettei Pätkä näytä väsyvän sitten millään - kaksi tuntia tehokasta treeniä takana ja pikkumies vaan jaksaa ja jaksaa :D. Ja onhan se - mamman aarre!

Tänään aamu alkoi luonnollisesti jäljestämisellä. Pätkälle noin 300 metriä, kolme kulmaa ja taas hieman enemmän tyhjiä (ollaan jo päästy 10 tyhjään askeleeseen ja niitä on paikoin melko tiuhaankin). Ihan valtavan upea! Tosin kaksi ekaa kulmaa meni hieman pyöreästi, kolmas oli vasta ihan oikeanlainen. Ja taas Pätkä reagoi hieman vahvemmin jäljen päässä olevaan keppiin! Wiihii! Momo sai jonkun 600 metrisen, ehkä hieman yli (nää arviot on kivoja, kun oikeasti ei ole hajuakaan :D) yhdellä piikillä ja kolmella kulmalla ja kepillä. Janalle lähti taas jotenkin raivostuttavasti, mutta lähti kuitenkin oikeaan suuntaan. Alkujälki oli aika kaameaa, Momo ei työskennellyt ihan täysillä, vaan jotenkin sinnepäin. Ekalla piikillä oli tosi epävarma, otti hienosti oikean suunnan, mutta sitten alkoi pyörimään, kunnes vihdoin itsellä meni hermo ja vaadin jäljestämistä. Tämän jälkeen loppujälki alkoi sujumaan paljon paremmissa tiloissa ja loppu oli jo ihan super. Tälläkin kertaa kaikki kepit nousivat.

Jälkien jälkeen lähdin itsekseni taas juoksemaan pahaa oloa pois (tunti ja 10 kilsaa). Seuraavalla kerralla pitää ottaa koiratkin mukaan - löytyi mukavan autioita metsäpolkuja (joille tuli eksyttyä loistavan suuntavaistoni kanssa, mutta osasin sentään takaisin :D), jossa voisivat juosta ihan rauhassa vapaana. Tosin Taraa ei noin pitkälle lenkille viitsi raahata, joten reitti pitää suunnitella hieman tarkemmin.

Illalla sitten agiliitämään taas. Kotityöpäivä kun oli, niin oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdin tehdä oikein kunnollisen lämmittelyn ja vielä sen päälle ottamaan keppejä ennen tunnin alkua. Kepit olivat sikamakeet. Samoin kuin eilen, keskeltä puuttui kaksi verkkoa ja muut (reunimmaisia lukuunottamatta) olivat irrallaan ja kauempana. Ei minkäänvaltakunnan ongelmia! Vähän siistiä!

Rimat olivat 55 sentissä molemmissa radoissa. Ekalla radalla olin ensin kokoajan niin pahasti myöhässä, etten ehtinyt tekemään takaakiertoa. Juhan mukaan kyse oli siitä, että en luottanut Pätkään, vaan menin liian pitkälle saattamaan sitä putkelle, jolloin olin aina auttamattomasti myöhässä. Yritin selittää, että meillä on ollut ongelmia putkelle irtoamisessa vauhdissa ja siksi menen niin pitkälle. Juha pysyi tiukasti kannassaan, joten ei auttanut muu kuin mennä tekemään rata Juhan ohjeiden mukaisesti. Ja yllätys yllätys, Juha oli oikeassa - Pätkä meni ihan iisisti putkeen ilman apuja ja näin ehdin helposti tekemään takaakierron. Juhan sanojen mukaisesti - jälleen kerran opin jotain uutta ja nyt tiedän taas yhden uuden asian, jossa voin luottaa koiraan :D.

Huomaa kyllä selvästi, että pää pitäisi olla ihan täysin mukana treenatessa, heti kun mielenpäällä on jotain muuta kuin käsillä oleva rata, huomaan tekeväni taas niitä pirun mietintäpausseja ja töksähdyksiä *huokaus*. Ja taas unohdin juosta radan loppuun asti koiran kanssa - siitä noottia. Mutta, on tuo vaan valtavan kivaa, jopa näin "puolikuntoisena".