Pentuprojektia ja paasausta huomioimisesta

Sitten edellisen kirjoituksen ollaan koettu läheltä-piti-pentuprojekti (Hikan päivät osui jouluaaton ympärille, joten kaiken säätämisen jälkeen projekti lopulta siirtyi seuraaviin juoksuihin eli jonnekin juhannuksen tienoille/jälkeen) ja Hikan valioituminen hypäreiltäkin.

Valioituminen oli kyllä oikea työvoitto, hyppysertit kun kartteli meitä tosi pitkään. Joko koska välillä oli vaan tosi huono tuuri tai sitten (yleensä) ollaan vaan tehty aika kökköjä ratoja hypäreiltä. Mutta nyt kun sekin on ”hoidettu alta pois”, niin ehkä vihdoin pystyn pyrkimään kisoissa ihan oikeasti niihin rohkeisiin ohjauksiin ja opeteltujen asioiden testaamiseen. Ja kisaamaan entistä tarkemmin vain sellaisissa kisoissa, joissa näitä pystyy edes tekemään.

"Kun kamera on ollut kesästä asti rikki ja kuvien taso on ollut tätä jo kuukausia"

Mutta miksi ylipäänsä muistin blogin olemassaolon, on tämä parhaillaan käytävä keskustelu aksakoirien häiriönsiedosta/hallinnasta. Kun tietyt asiat, jotka ei kai varsinaisesti liity itse aiheeseen, menee tunteisiin. 

Mulla ei ole siis ikinä ollut ongelmia sen suhteen että koirat ei työskentelisi (omalla tasollaan) häiriössä saatika, että lähtisi ilman aitoja tekemään jotain muuta kuin mitä ollaan yhdessä tekemässä. Ehkä kun tausta on muissa lajeissa niin on ihan luonnollista rakentaa pennulle vahva motivaatio tekemiseen ja sitten vähitellen lisätä häiriötä jos käsissä oleva koira ylipäänsä siinä vaiheessa erityistä häiriötreeniä tarttee. Ja kisata vasta kun koirakin siitä nauttii (eli esim häiriöt eivät ole ylivoimaisia). Ja hyvin pystyy Hikka myös tarvittaessa odottamaan vuoroaan vaikka vapaana toisen suorittaessa rataa (testattu). Sekin on sellainen asia, joka voisi olla ihan hyvä opettaa, vaikken näe sitä harrastamisen kannalta itseisarvoisen tärkeänä. 

Joten olen siinä ihan samaa mieltä, että kyllä aksassakin koirien pitäisi pystyä kisata ja treenata ilman aitoja ja niin että muiden on turvallista harrastaa. Ja siihen liittyen luonnollisesti ne koirat pitäisi kouluttaa kestämään häiriötä, oli se sitten viereisellä radalla juokseva koira, kuulutukset, remminkuljettajana toimiva oudosti käyttäytyvä lapsi, buffan makkarat tai vaikka juoksunarttu. Ei lajin pitäisi olla sellainen, että koirien huonon hallinnan/motivaation vuoksi sitä ei voi harrastaa ilman pomminkestäviä muureja ratojen ympärillä.

Se, onko häiriötreenin paikka yleinen aksatreeni on sitten eri asia. Muistan kuinka paljon ärsytti Pätkiksen (noin 9kk ikäisenä) alkeiskurssilla aikoinaan, kun omat treenit keskeytyi jatkuvasti siihen, että toisen kurssilaisen bortsu karkaili jatkuvasti omalta pisteellään meidän luo. En halua oman nuoren koiran joutuvan toimimaan jonkun toisen hallitsemattomana häiriötreeninä etenkään kun kurssista on maksanut paljon rahaa. Jonkun toisenlaisen koiran kanssa tuollainen kurssi olisi saanut sitäpaitsi aikaan ainoastaan takapakkia omassa häiriötreenissä.

Mutta se mikä ärsyttää on se ajatus, joka joillain tuntuu olevan, että ei ole ok haluta/vaatia omaa rauhaa ja tilaa muilta koirilta oli se sitten suoritukseen valmistautuminen, hallissa kulkeminen, koiran palkkaaminen, oma treeni tai jäähkä/lämppälenkillä kulkeminen. (Ja tähän kun lisää sen, että aksassa tuntuu olevan vallalla ajatus siitä ettei koiran ei-toivottuun käytökseen saa puuttua edes kovalla äänellä niin...). Ja jos koiraa (tai ohjaajaa) nyppii iholle kutsumatta tunkevat vieraat mopet, niin kysehän on ilman muuta huonosta koulutuksesta tai suomalaisesta tiukkapipoisesta koirakulttuurista, joka estää toisilleen vieraiden koirien normaalin sosiaalisuuden puhkeamista kukkaan... Ja kirsikkana kakussa, jos koirat (tai niiden ohjaajat) ei töissä ollessaan halua muita kutsumatta iholleen, niin niiden paikka ei olisi treeneissä/kisoissa!

Moneen kertaan olen viime kuukausina myös kuullut toistettavan sitä, että kun mm-kisoissa radalta karkasi koira vuoroaan odottavien looseihin hillumaan eikä kukaan sanonut siitä mitään, niin tämä olisi jotenkin sellainen ideaalitilanne... sitten mietin itseäni ja kuinka tuollainen olisi vaikuttanut omaan suoritukseen valmistautumista, vaikkei kisakuplassa oma koira mitään olisi varmastikaan edes huomannut. 

Tähän asti mulla ei ole ikinä ollut ongelmia niiden aggressiivisten koirien kanssa (kopkop) vaan ennemmin niiden pehmeiden hajuttomien sosiaaliperhosten (yleensä kahden aksan valtarodun edustajia), joiden ilmeisesti sen näennäisen harmittomuuden vuoksi katsotaan voivan käyttäytyä miten vain. Ja täysin välinpitämättömien omistajien, jotka eivät joko ymmärrä eri rotujen/yksilöiden eroavaisuuksia tai eivät vain välitä (koska kaikkien tulisi mahtua tuohon ensin mainittuun ryhmään).

Ihan parin viime kisan aikana olen provosoitunut (vaikka olen ollut vain katselijan roolissa) muun muassa siitä, että hyvän radan jälkeen maaliin juossut ohjaaja unohtaa koiransa täysin, kun on vaan kiire päästä puhumaan radasta kavereiden kanssa ja koira siinä sitten livahtaa (aitojen) välistä takaisin radalle missä seuraava on lähdössä omaan suoritukseensa. Eikä omistaja huomaa mitään ennenkuin joku huomauttaa asiasta. Tai jätetään palkka hallin toiselle puolelle ja annetaan koiran juosta maalista suoraan sinne ajattelematta, että siinä matkalla se voi sokkona törmätä siihen omaa vuoroaan odottavaan koirakkoon, joka yrittää lämpätä ja keskittyä omaan suoritukseensa. Tai kun tahallaan annetaan oman koiran työntyä (aitojen) välistä lähdön suoritusalueelle miettimättä lainkaan sitä olisiko sillä lähtijällä kuitenkin oikeus rauhalliseen lähtöön ilman, että aidat kaatuu niskaan tai toinen koira hinkuu niskassa. Tai kuinka ällistyttävän moni antaa koiran huidella täpötäydessä hallissa vapaana tai pitkässä remmissä katsomatta yhtään perään, kun huomio menee juoruamiseen tai mihin ikinä. Ja lämppä/jäähkälenkillä saa jatkuvasti iholle tai lähes iholle (tuijottavia tai kimittäviä, rodusta riippuen) koiria, joiden omistajat eivät edes nosta katsetta puhelimestaan tai keskeytä juoruamista katsoakseen missä ne koirat huitelee ja häiritseekö ne mahdollisesti jotain (usein häiritsee muo vaikkeivat aggressiivisia olekkaan). Eivät ne todennäköisesti ymmärrä, että vaikka nyt se tuijottaminen on äärimmäisen epäkohteliasta muiden mielestä. 

Omat koirat eivät ole mitenkään erityisen aggreja mutteivät myöskään mitään kaikkien kavereita etenkään kiihdyttävissä tilanteissa. Eikä niiden tarvitsekaan olla. 
Aikoinaan kahden briardinartun laumassa en esim heitellyt leluja yhtäaikaa molemmille eikä kotiintullessa saanut hillua sikinsokin miten sattuu, ihan siksi että tunteet nyt vaan kuumenee kiihdyttävissä tilanteissa ja miksi ottaa riskiä jos koirilla on tiettyjä ominaisuuksia, jotka sitä riskiä kasvattaa. Siksi ei tulisi mieleenkään laittaa omaa koiraa tuollaiseen tilanteeseen täysin vieraiden koirien kanssa. 

Taran jälkeen (Tarakin sitten kun jotain aloin tajuamaan) kaikki on myös opetettu pennusta asti ettei häiriöistä toisten koirien (tai minkä vaan) muodossa tarvitse välittää koska 1) me ollaan tekemässä yhdessä juttuja, ei sosiaaliseeraamassa kaikkien ventovieraiden kanssa ja 2) ei tartte tykätä, mutta ei tartte kiinnittää huomiotakaan, koska mä pidän huoli että saadaan olla rauhassa tekemässä sitä omaa parasta juttua.

Pätkis kulki aksakisoissa näiden oman elämänsä lumihiutaleiden takia aina pallo suussa ja Hikan otan syliin, jos näyttää siltä, että matkalla on noita potentiaalisia lumihiuteleita liikaa. Ja usein saa hätistellä toisia koiria Hikan häkiltä, kun ei omistajille käy pieneen mieleen ettei ole ok päästää sitä muppea tunkemaan kärsäänsä toisen iholle häkkiin tai toinen yleinen, louskuttamaan sinne. 

Hikka on todella tarkka resursseistaan vieraiden koirien suhteen, mutta ei se leikkiessään huomaa muita, vaikka niitä iholle asti ihan jokaikinen kisa tulee. En silti haluaisi toista koiraa pyörimään sekaan kun palkkaan koiraani. Se on meidän yhteinen (tärkeä!) hetki, eikä siihen tartteta ulkopuolisia. Ylipäänsä olen aina ihmetellyt aksapuolella kuinka vähän palkkaamiseen kiinnitetään huomiota. Treeneissä koira pääsääntöisesti unohdetaan huitelemaan omiaan (jolloin se sosiaalinen/ei ohjaajan ympärillä pyörivä usein huitelee toisen koiran luo jos ollaan yhtäaikaa kentällä..) kun keskitytään kuuntelemaan kouluttajaa/juoruamaan eikä varsinaisia sydämestä tulevia yhteisiä palkkahetkiä hirveästi näe. Mutta se on toinen aihe se.

Missään muussa lajissa (no ehkä rally-tokokisat oli vielä pahempia) en ole törmännyt tällaiseen ja voin sanoa ettei esim pk -puolella kyse ole siitä, etteikö koirat pystyisi työskentelemään äärimmäisessäkin häiriössä tai etteikö ne olisi hallinnassa. Ei vaan kelleen tullut mieleen, että tällainen olisi jotenkin tarpeen...

Ugh, vähän helpotti!