Tavallinen viikonloppu
Viikko hurahti ohi hujauksessa. Talo meni myyntiin ja ilmeisesti sitä on jo käynyt katsomassa niin välittäjiä kuin potentiaalisia ostajia. Itse olen pitäytynyt hommasta erossa niin pitkälle kuin mahdollista, etenkin kun asiat näyttävät rullaavan eteenpäin muutenkin vauhdikkaasti. Vuokra-asunnoista ei tietenkään ole kuulunut mitään. Plääh.
Mutta. Lauantai alkoi jälleen jäljellä Pätkän osalta. Aloitettiin tällä kertaa myös janakokeilut. Pätkis otti hajun jäljestä jo pitkän matkan päästä, ja kannustin sitä tästä. Noin puolen metrin päästä jäljen alusta sitten päästin sen menemään ja hyvin se lähti oikeaan suuntaan ja lykkäsi nokkansa maahan jäljen alkuun. Itse jälki oli melkoisen pitkä, yli 300 metriä ja siinä oli kolme kulmaa. Lopussa taas kippo sammaleen peitossa ja keppi siinä päällä. Tyhjiä oli nyt välillä melkoisen paljon ja näytti vähän siltä, että pitää ottaa takapakkia. Meni sellaiset yksittäiset noin 8 askeleen tyhjät hyvin, mutta jos sellaisia oli useampi peräkkäin tai mentiin yli tuon 8-9 askeleen, alkoi nokka käymään tarkistelemassa sivuilla ja vauhti kiihtymään. Samoin häiritsi Pätkän tapa nostaa nokka maasta polun ylityksissä, en oikein tiedä mitä sille tekisi. Muuten oikein kiva jälki. Tuli vähän risukkoakin mukaan eikä ollut moksiskaan.
Muutoin koirat saivat vain riekkua keskenään päivän. Suunnitelmissa oli tehdä Momollekin jälki, mutten sitten jaksanut. Tottelemisesta nyt puhumattakaan. Iltapäivällä jaksoin sentään juosta 15 kilsan lenkin puoleentoista tuntiin. Yksi sellaisista ihanista lenkeistä, jolloin olisi jaksanut vaikka kuinka paljon pidempään. Siitäkin huolimatta, että loppumatka oli lähes kokonaan jonkinlaista ylämäkeä. Ajattelin ensin ottaa koirat mukaan, mutta onneksi en ottanut. Jonkun 5 kilsan jälkeen poikkesin omakotialueelle (metsässä oli jo niin pimeä ettei nähnyt eteensä) jossa jostain talon pihalta pomppasi norsun kokoinen sakemanni tielle ja lähti tuijottaen kohti. Käännyin liukkaasti toiseen suuntaan, vaihdoin juoksun rauhalliseen kävelyyn ja onneksi selvisin kunnialla mutkaan taa, jossa pistin juoksuksi. Koirien kanssa pakeneminen ei ehkä olisi sujunut niin kivuttomasti.
Sunnuntaiaamuna koiratkin pääsivät mukaan. Saivat kaikki juosta vapaana ja harjoiteltiin samalla hieman Pätkiksen kanssa arkiluoksetuloa, kun tuppasi vain pysähtymään nimen kuullessaan. Sellainen ei lähiöelämässä sovi lainkaan. Äkkiä tuo onneksi hoksasi mitä siltä haluttiin. Mukava oli myös huomata, että selvittiin kunnialla yllätys koirakohtaamisestakin. Kutsusta kaikki luokse ja nätisti sotilaallisessa kurissa ohi vaikka vastaantulijat jäivät ihastelemaan lähes keskelle tietä meidän menoa. Pikkaisen olin kyllä ylpeä kolmikostani! Käytiin hyvästelemässä Sääksjärvi (siis ihmisten uimaranta) ja koirat vetivät aivan innoissaan pitkin rantaviivaa, välillä veteen pulahtaen. Pätkis kunnostautui erityisesti lintujen jahtaamisessa, bongasi niitä pitkän matkan päästä ja ajoi pitkälle veteen asti kunnes komensin sen pois. Rannalta piti poistua aakean parkkiksen läpi, jossa oli pari pyöräilijää. Koirat ryhmittyivät niin hienosti "vierelle" käskyllä sotilaalliseen rivistöön viereeni, että ajattelin ettei niitä tarvitse kytkeä, kun kohta ollaan kuitenkin takaisin metsässä ja pyöräilijätkin kauempana. Ja oikein hienosti juostiinkin muodostelmassa eteenpäin, siihen asti kunnes toinen pyöräilijä lähti tulemaan kohti ja kun se oli tarpeeksi lähellä, Pätkis erkani rivistöstä vähän Momomainen katse silmissään. Prrrkeleellä se tuli takaisin sentään, mutta joutui äkkiä hihnaan. Mutta hitto vie, toivottavasti Pätkis ei nyt vain ole kuitenkin kaappimopopoika , joka vain odottaa lähiöelämän virikkeitä puhjetakseen täyteen loistoonsa :(.
Päivällä hieman toteltiin. Tytöille seuraamista, Taralle lisäksi luoksetuloja ja Momolle noutoja. Ja tytöt saivat korkata kesällä leiriltä hankitun pehmoisen ja vinkuvan patukan, josta näytti tulevan molempien suosikki samantien :). Pätkälle seuraamista, liikkeestä maahanmenoja, pari narupallo luoksetuloa ja pienen tauon jälkeen pari noutoa ja kokeiltiin piiiitkästä aikaa kaukoja.
Pätkän puuhat viikolle 44 (äänet näyttää olevan vähän jälkijunassa):
Tarkoitus oli tottelemisten jälkeen lähteä UPJ:n kokoukseen Espooseen, mutta lähdön hetkellä alkoi ihan hirveä lumipyry (eka tälle syksylle!) eikä se ollut lakannut vielä puolen tunnin odottelunkaan jälkeen. En vaan sitten uskaltanut lähteä ajamaan tuollaiseen ilmaan harvanastaisilla talvirenkaillani. Hieman harmitti, kun olin ihan tuota varten saanut kenkkuilevan tomtomini korjattua ja muutenkin olisi tehnyt niiin hyvää päästä hetkeksi ihmisten ilmoille muuten kuin työn merkeissä.
Tehtiin sitten Pätkän kanssa vielä ne noudot ja kaukoja ja lisälohdutukseksi kävin polkaisemassa Pätkälle pikkuisen jäljen. Luntahan metsässä oli jonkin verran , mutta kuitenkin niin vähän, etten ajatellut sen haittaavan. Nyt pisimmät tyhjät olivat maksimissaan 8 askeleen pituisia ja vahvistelin isommalla kasalla aina tyhjää seuraavaan askeleeseen. Aika monta tyhjää kohtaa kuitenkin tuli, kun ruokaa oli niin vähän jäljelle kylvettäksi. Jälki oli tosiaan aika lyhyt, noin 50 metriä, kulma ja sitten taas 50 metriä. Ja taas otettiin janakokeilua alkuun. Lähetin jälleen noin puoli metriä ennen jäljen alkua. Hyvin Pätkä oli ottanut hajun jo kauaa ennen ja tuosta matkasta se lähtikin tosi nätisti jäljelle. Koko jälki oli tällä kertaa ihan sairaan hyvä. Tyhjät menivät ihan yhtä tarkkaan kuin namilliset (voiskohan osaksi johtua siitä, että namit olivat säästösyistä tooosi pieniä, joten joutui olemaan tarkkana koko ajan), oli hurjan intensiivinen ja keskittynyt (noin 10 metrin päästä meni ohi iiso koira ulkoiluttajineen ja jäivät vielä pällistelemään meitä, eikä Pätkis huomannut mitään), kulma meni kuin juna raitellaan ja hienosti merkkasi kepin jäljen päässä. Jos nyt tuleekin enemmän lunta niin ei haittaa, tällaisen jäljen jälkeen ei harmittaisi yhtään jäädä tauolle.
Illalla piti vielä saada hoidettua yksi ikävimmistä tehtävistä - kolmen takkukasan kampaus. Kosteat ilmat sekä hiekkainen (=mutaa) ja metsäinen (=risuja aivan järkyttäviä määriä) pihamaa tekevät turkin hetkessä aikamoiseksi savotaksi. Onneksi Annan ihmeharja on vielä lainassa, sillä toivottomalta tuntunut urakka oli ohi puolessatoistatunnissa. Puuh. Kun vielä jaksaisi pestä nuo jossain vaiheessa niin eiköhän me oltaisi taas kaupunkilaiskunnossa..
Mutta. Lauantai alkoi jälleen jäljellä Pätkän osalta. Aloitettiin tällä kertaa myös janakokeilut. Pätkis otti hajun jäljestä jo pitkän matkan päästä, ja kannustin sitä tästä. Noin puolen metrin päästä jäljen alusta sitten päästin sen menemään ja hyvin se lähti oikeaan suuntaan ja lykkäsi nokkansa maahan jäljen alkuun. Itse jälki oli melkoisen pitkä, yli 300 metriä ja siinä oli kolme kulmaa. Lopussa taas kippo sammaleen peitossa ja keppi siinä päällä. Tyhjiä oli nyt välillä melkoisen paljon ja näytti vähän siltä, että pitää ottaa takapakkia. Meni sellaiset yksittäiset noin 8 askeleen tyhjät hyvin, mutta jos sellaisia oli useampi peräkkäin tai mentiin yli tuon 8-9 askeleen, alkoi nokka käymään tarkistelemassa sivuilla ja vauhti kiihtymään. Samoin häiritsi Pätkän tapa nostaa nokka maasta polun ylityksissä, en oikein tiedä mitä sille tekisi. Muuten oikein kiva jälki. Tuli vähän risukkoakin mukaan eikä ollut moksiskaan.
Muutoin koirat saivat vain riekkua keskenään päivän. Suunnitelmissa oli tehdä Momollekin jälki, mutten sitten jaksanut. Tottelemisesta nyt puhumattakaan. Iltapäivällä jaksoin sentään juosta 15 kilsan lenkin puoleentoista tuntiin. Yksi sellaisista ihanista lenkeistä, jolloin olisi jaksanut vaikka kuinka paljon pidempään. Siitäkin huolimatta, että loppumatka oli lähes kokonaan jonkinlaista ylämäkeä. Ajattelin ensin ottaa koirat mukaan, mutta onneksi en ottanut. Jonkun 5 kilsan jälkeen poikkesin omakotialueelle (metsässä oli jo niin pimeä ettei nähnyt eteensä) jossa jostain talon pihalta pomppasi norsun kokoinen sakemanni tielle ja lähti tuijottaen kohti. Käännyin liukkaasti toiseen suuntaan, vaihdoin juoksun rauhalliseen kävelyyn ja onneksi selvisin kunnialla mutkaan taa, jossa pistin juoksuksi. Koirien kanssa pakeneminen ei ehkä olisi sujunut niin kivuttomasti.
Sunnuntaiaamuna koiratkin pääsivät mukaan. Saivat kaikki juosta vapaana ja harjoiteltiin samalla hieman Pätkiksen kanssa arkiluoksetuloa, kun tuppasi vain pysähtymään nimen kuullessaan. Sellainen ei lähiöelämässä sovi lainkaan. Äkkiä tuo onneksi hoksasi mitä siltä haluttiin. Mukava oli myös huomata, että selvittiin kunnialla yllätys koirakohtaamisestakin. Kutsusta kaikki luokse ja nätisti sotilaallisessa kurissa ohi vaikka vastaantulijat jäivät ihastelemaan lähes keskelle tietä meidän menoa. Pikkaisen olin kyllä ylpeä kolmikostani! Käytiin hyvästelemässä Sääksjärvi (siis ihmisten uimaranta) ja koirat vetivät aivan innoissaan pitkin rantaviivaa, välillä veteen pulahtaen. Pätkis kunnostautui erityisesti lintujen jahtaamisessa, bongasi niitä pitkän matkan päästä ja ajoi pitkälle veteen asti kunnes komensin sen pois. Rannalta piti poistua aakean parkkiksen läpi, jossa oli pari pyöräilijää. Koirat ryhmittyivät niin hienosti "vierelle" käskyllä sotilaalliseen rivistöön viereeni, että ajattelin ettei niitä tarvitse kytkeä, kun kohta ollaan kuitenkin takaisin metsässä ja pyöräilijätkin kauempana. Ja oikein hienosti juostiinkin muodostelmassa eteenpäin, siihen asti kunnes toinen pyöräilijä lähti tulemaan kohti ja kun se oli tarpeeksi lähellä, Pätkis erkani rivistöstä vähän Momomainen katse silmissään. Prrrkeleellä se tuli takaisin sentään, mutta joutui äkkiä hihnaan. Mutta hitto vie, toivottavasti Pätkis ei nyt vain ole kuitenkin kaappimopopoika , joka vain odottaa lähiöelämän virikkeitä puhjetakseen täyteen loistoonsa :(.
Päivällä hieman toteltiin. Tytöille seuraamista, Taralle lisäksi luoksetuloja ja Momolle noutoja. Ja tytöt saivat korkata kesällä leiriltä hankitun pehmoisen ja vinkuvan patukan, josta näytti tulevan molempien suosikki samantien :). Pätkälle seuraamista, liikkeestä maahanmenoja, pari narupallo luoksetuloa ja pienen tauon jälkeen pari noutoa ja kokeiltiin piiiitkästä aikaa kaukoja.
Pätkän puuhat viikolle 44 (äänet näyttää olevan vähän jälkijunassa):
Tarkoitus oli tottelemisten jälkeen lähteä UPJ:n kokoukseen Espooseen, mutta lähdön hetkellä alkoi ihan hirveä lumipyry (eka tälle syksylle!) eikä se ollut lakannut vielä puolen tunnin odottelunkaan jälkeen. En vaan sitten uskaltanut lähteä ajamaan tuollaiseen ilmaan harvanastaisilla talvirenkaillani. Hieman harmitti, kun olin ihan tuota varten saanut kenkkuilevan tomtomini korjattua ja muutenkin olisi tehnyt niiin hyvää päästä hetkeksi ihmisten ilmoille muuten kuin työn merkeissä.
Tehtiin sitten Pätkän kanssa vielä ne noudot ja kaukoja ja lisälohdutukseksi kävin polkaisemassa Pätkälle pikkuisen jäljen. Luntahan metsässä oli jonkin verran , mutta kuitenkin niin vähän, etten ajatellut sen haittaavan. Nyt pisimmät tyhjät olivat maksimissaan 8 askeleen pituisia ja vahvistelin isommalla kasalla aina tyhjää seuraavaan askeleeseen. Aika monta tyhjää kohtaa kuitenkin tuli, kun ruokaa oli niin vähän jäljelle kylvettäksi. Jälki oli tosiaan aika lyhyt, noin 50 metriä, kulma ja sitten taas 50 metriä. Ja taas otettiin janakokeilua alkuun. Lähetin jälleen noin puoli metriä ennen jäljen alkua. Hyvin Pätkä oli ottanut hajun jo kauaa ennen ja tuosta matkasta se lähtikin tosi nätisti jäljelle. Koko jälki oli tällä kertaa ihan sairaan hyvä. Tyhjät menivät ihan yhtä tarkkaan kuin namilliset (voiskohan osaksi johtua siitä, että namit olivat säästösyistä tooosi pieniä, joten joutui olemaan tarkkana koko ajan), oli hurjan intensiivinen ja keskittynyt (noin 10 metrin päästä meni ohi iiso koira ulkoiluttajineen ja jäivät vielä pällistelemään meitä, eikä Pätkis huomannut mitään), kulma meni kuin juna raitellaan ja hienosti merkkasi kepin jäljen päässä. Jos nyt tuleekin enemmän lunta niin ei haittaa, tällaisen jäljen jälkeen ei harmittaisi yhtään jäädä tauolle.
Illalla piti vielä saada hoidettua yksi ikävimmistä tehtävistä - kolmen takkukasan kampaus. Kosteat ilmat sekä hiekkainen (=mutaa) ja metsäinen (=risuja aivan järkyttäviä määriä) pihamaa tekevät turkin hetkessä aikamoiseksi savotaksi. Onneksi Annan ihmeharja on vielä lainassa, sillä toivottomalta tuntunut urakka oli ohi puolessatoistatunnissa. Puuh. Kun vielä jaksaisi pestä nuo jossain vaiheessa niin eiköhän me oltaisi taas kaupunkilaiskunnossa..
