sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Alkukesän kuulumiset ja juhannustaikoja

Kolmosiin nousun jälkeen ilmosin meidät 3.6. kisoihin Vantaalle, ettei vaan pääsisi kasvamaan liian suuri rimakauhu kisaamisen esteeksi. Mutta kun tuolle päivälle osui helle ja siihen päälle isot kisat, pitkä matka ja takaraivossa painavat kaikki rästihommat - ei menty. Kivaa olisi varmasti ollut, mutta teki kyllä niin hyvää saada ihan rauhassa hoitaa omia juttuja, ettei tuo poisjääntikään varmasti ihan huono vaihtoehto ollut. Seuraavana tiistaina oli Juhan treenit, jossa mikään ei onnistunut ja siitä olikin sitten hyvä ponnistaa keskiviikkoon ja meidän oikeasti ekoihin kolmosen kisoihin, Esa Muotkan tuomaroimiin HAUn iltakisoihin.




Eka rata oli ihan kaaos, kun oma keskittyminen  herpaantui alussa hetkeksi enkä sen jälkeen saanut mitenkään enää rytmistä kiinni. Toka ratakin oli hylly, mutta siitä jäi niiin hyvä fiilis, että leijuin sillä monta päivää. Hikka oli niin hieno, että sen radan jälkeen tiesin, että me tullaan kyllä selviytymään kolmosissakin 💖.


Perjantaina treenattiin Saijan yksärillä, josta oli hyvä jatkaa viikonlopun Nextarille. Tällä kertaa yövyttiin Rymättylässä, kun en saanut Pätkälle ja Momolle hoitajaa ja vaikka edestakaisin ajaminen oli aika raskasta, niin tyypit oli varmaan ihan tyytyväisiä ratkaisusta, kun pääsivät vihdoin luonnonvesiin polskimaan.

Lauantaina oli Janitan ja Jaakon treenit ja sunnuntaina Timon ja Tuulian. Video saa taas kertoa enemmän kuin tuhat sanaa (harmi kun Jaakon treeneistä ei ole videota, niistä jäi erityisen hyvä mieli), mutta ehkä ihan päällimmäisenä jäi mieleen vastakäsi ja oma sijoittautuminen. Ja tietty ne perusjutut, mitä raahaan mukanani sinnikkäästi kerrasta toiseen... Meinasin laittaa tähän videon, jossa on kaikki ne biljoona toistoa jokaikisessä kohdassa, jossa tarvittiin vastakättä, mutta kun en melkein jaksanut katsoa sitä itsekään, niin laitetaan vain tämä pikakelaus versio. Jokatapauksessa, harmi että oli viimeinen treeniviikonloppu, näistä on saanut kyllä todella paljon!



Seuraavalla viikolla taidettiin treenata vain Juhan treeneissä tiistaina, sillä perjantaina suunnattiin nokka taas kohti Rymättylää, polskuttelua ja risusavottaa. Reissu jäi vähän lyhyeksi, kun aikaisin sunnuntaiaamuna lähdettiin ajelemaan Somerolle paimentamaan. Hikun mielentila oli jälleen ottanut askeleita eteenpäin, nyt pystyin ensimmäistä kertaa jo kääntämään sille selän ja jopa yrittämään tehdä jotain muutakin kuin saamaan sen pysymään riittävällä etäisyydellä lampaista! Mutta tietty tokan kiekan lopussa vahingossa löin Hikkaa aika lujaa päähän sauvalla (yritin siis tähdätä maahan Hikan rynnätessä liiallisella vauhdilla päin lampaita) ja sen jälkeen ei lähtenyt enää kovin innokkaasti kiertämään. Saa nähdä miten tuo näkyy seuraavilla paimennuskerroilla heinäkuussa...



Tiistaina ei ehditty töistä Juhan treeneihin, mutta Saijan treenit saatiin mahtumaan kalenteriin keskiviikkona, joten ihan ilman treeniä ei jouduttu olemaan. Lisäksi torstaina aamusta käväistiin ottamassa Saijan rata omatoimisesti kokonaisena läpi.



Torstaina oli tarkoitus lähteä töiden jälkeen juhannuksen viettoon Rymättylään, mutta Pätkis heräsi aamusta niin jäykkänä ja kipeän oloisena, että sen sijaan ajelin Espooseen hakemaan sinne tammikuussa jääneitä kipulääkkeitä (mihinkään lääkäriin ei toki päässyt edes niin, että olisi saanut reseptin kipulääkkeisiin...). Lääkettä nassuun ja Pätkiksen jäykkyydet jäivät torstaille, mutta huoli jäi.



Perjantaina lähdettiin aamutoimien jälkeen ajamaan kohti Lietoa ja Hikan toisia kolmosen kisoja TSAUn juhannuskisoissa. Ekalta (hyppy)radalta 5, kun ei löytänyt keppejä vaan juoksi aika pitkälle niiden ohi ja siitä sitten piti kalastella ja pyöriä hetken jos toisen ennenkuin päästiin jatkamaan. Tiedä sitten johtuiko siitä, että olivat neonkeltaiset valkoista seinää vasten, ettei hahmottanut tai sitten ei vaan jaksanut keskittyä (rata alkoi varastamisella). Tokalla radalla tuli hylly jo toiselle esteelle. Varasti ja ekan hypyn jälkeen oli tiukka putki-puomi erottelu ja Hikka sinkos putkeen ennenkuin edes ehdin huomata sen varastaneen... Mutta kun sain sen vihdoin puomille, meni tosi hienosti loppuradan!

Kisoista sitten Rymättylään juhannuksen viettoon. Ihana huomata, että niin Hikka kuin toki muutkin menivät tosi nätisti siskon lasten kanssa. Jopa rannassa vesileikkien yhteydessä ei mennyt kenelläkään niin lujaa, että kukaan olisi jäänyt jalkoihin. Sen verran rentouttavaa oli vaan olla ja rötvätä, että teki kyllä aika tiukkaa saada itsensä lauantaina liikkeelle kohti Lietoa ja uutta kisapäivää.


Ekan radan jälkeen mietinkin, että olisi vaan pitänyt jäädä nauttimaan nätistä kesäpäivästä rannalle eikä rääkätä itseään kisaamisella. Hiku nimittäin varasti ekalla (hyppy)radalla niin röyhkeästi, että en ehtinyt mitenkään mukaan ja eka rata olikin sitten niin karseaa kaaosta, ettei tosikaan :D.

Sen radan jälkeen mentiinkin ulkokentälle ottamaan lähdössäpysymissulkeisia. Lisäksi juoksutin puomia, ensin huvikseni ja kun näytti hyppäävän alastulon kerta toisensa jälkeen, meni ärsyttäväksi hinkuttamiseksi. Siitä olikin sitten kiva lähteä hyvillä mielin vikalle aksaradalle. Ja kaikista sulkeisista huolimatta se pirulainen varasti taas! Näytti vielä niin viattomalta ja rauhalliselta kun sen jätin lähtöön ja kerran ehdin kehuakin hienosta odottamisesta - ja sitten heti kun selkäni käänsin, se otti ja varasti!


Sen seurauksena oli melkein tuolla kepeillä ennenkuin sain kalasteltua tyypin takaisin oikealle radalla ja siitä sitten yritin saada rytmistä kiinni edes jotenkin. Olin pelännyt hirveästi tuota puomin jatkoa (puomin lähestyminen on pakko ohjata ja sitten olen myöhässä ja menee suoraan väärälle esteelle tai jos saan sen haltuun, niin sinkoaa siitä väärään putkeen). Mutta ei, Hikka otti hienosti puomin ja ohjaukset ja päästiin pelottavimmasta kohdasta jatkoon! A:n kulma oli aika tiukkis, mutta seuraava oikeasti jännä kohta oli vasta keinu ja siltä poistuminen. Itsenäinen keinuhan ei ole meidän vahvuus ja nyt vielä jäin jotenkin vähän jalkoihin ennen keinua (15 oli pakko tönäistä ja en sitten päässyt siitä tarpeeksi rivakkaan liikkeelle) enkä ehtinyt tekemään suunnittelemaani persjättöä vaan jouduin lähettämään keinulle takaaleikkauksella. Oman sähellyksen takia Hikka meni keinulle jotenkin hitaan varovaisesti, mutta otti hienosti kontaktin ja pysyi vielä niin, että sain otettua riittävästi taka/sivuetäisyyttä ja päästyä kohti putkea (etten olisi vahingossa ohjannut vaikka A:lle) ja ehdin vielä putken jälkeiseen elämään sillä tavoin riittävästi, että sain ohjattua Hikan oikealle esteelle.

Mitään hajua ei radan jälkeen ollut siitä, että tultiin nollalla maaliin. Taisin ensimmäisenä radan jälkeen kirota sitä, että koira otti ja varasti _taas_. Kovin kauaa en ehtinyt rataa jälkikäteen miettiä, sillä mentiin heti radan jälkeen autolle hakemaan Pätkää ja Momoa jäähkälle ja yllättäen Momo käveli autosta otettaessa todella huonosti (siis ei mitään pikkuontumaa vaan jotain ihan muuta). Yritin ensin rauhallisella kävelyllä vetreyttää Momoa, mutta kun se näytti metri metriltä huonommalta, itku kurkussa vein koirat takaisin autoon ja mietin oliko Momon aika nyt sitten tässä (pakkohan sillä oli olla vähintään välilevytyrä tai luusyöpä tai jotain..). Jossain vaiheessa sitä hyperventilointia tuli sentään mieleen, että tuloksetkin voisi tsekata. Ajatuksena lähinnä, että saisi kyllä kaiken tämän pskan tuurin jälkeen olla edes joku tulos. Niin vähän siihen kuitenkin uskoin, että piti hieraista silmiä useamman kerran tuloslistaa lukiessa - se oli nolla, mutta sen lisäksi saatiin vielä SERT-A - varsinainen juhannustaika!


Vaikkei siitä samalla lailla ehkä pystynyt iloitsemaan kaiken huolen keskellä, niin kyllä se silti pikkaisen lohdutti. Hieno pieni Hikkanen (vaikka nuo ihan karseat lähdöt jokaikisella radalla ärrrsyttikin, kertakaikkisen tuhma koira 😤)! Ja niin upealle koirakolle hävittiin, että ei hopeakaan tuntunut yhtään harmilliselta 😛



Kisoista ristiriitaisin tunnelmin siis takaisin Rymättylään, mutta illan edetessä alkoi mieliala kohota, kun Momon liike palautui vähitellen normaaliksi. Ei voi muuta sanoa kuin, että tällaisen viikonlopun jälkeen osaa taas arvostaa ihan eritavalla terveitä koiria!

Tänään aamu oltiin vielä näissä tunnelmissa ja sitten olikin pakko palata arkeen ankeaan...