Kohti uutta uljasta vuotta!

On ehkä tullut selväksi, että meidän loppuvuosi oli jokseenkin kiireinen muun(kin) kuin koiratouhujen parissa. Mutta nyt voi sanoa, että kaikki stressi ja kiire on kannattanut. Suljen nykyisen työpaikan oven viimeistä kertaa tammikuun puolessavälissä ja muutama päivä siitä aloitan uudessa. Jännää ja aika ihanaa - vaikka työstäni olen valtavasti tykännyt, niin olen tätä miettinyt jo todella pitkään tekemättä kuitenkaan asialle yhtään mitään ennenkuin nyt! Muitakin isoja muutoksia on vihdoin nytkähtänyt oikeaan suuntaan ja vaikka niiden osalta joutuukin vielä odottelemaan, niin jo nyt tuntuu, että vuodesta 2018 tulee paljon edeltäjiään parempi - ainakin puitteet ovat huomattavasti mukavammat kuin vuoden 2017 alussa!



Tulosrintamalla vuosi oli paljon tuloksekkaampi kuin olin ajatellut. Meillähän ei ollut vielä lokakuussa ajatustakaan muusta kuin agilitystä (ja sekin oli tarkoitus korkata vasta tänä vuonna). Mutta sen ensimmäisen vähän painostettuna läpikäydyn rallytoko -kokeen, parin kuukauden, olemattoman treenimäärän (ja juoksujen) jälkeen Hiksulla on yllättäen BH, RTK1, RTK2 ja yksi tokon ALO1 tulos (ja ALO2 tulos..).

Ja siinä sivussa sivutuotteena Pätkiksellekin saatiin RTK1 koulari. Minun hieno pikku mieheni ei petä koskaan 💓. Olisi ollut kiva Pätkänkin kanssa jatkaa lajia, mutta jo avoimen luokan pyörähdyksen opettaminen ahdisti liikaa selän takia. Mutta katsotaan, ehkä vielä joskus. Niin paljon Pätkis mistä tahansa tekemisestä nauttii, että kyllä me varmaan kevään tullen jossain muodossa jatketaan puuhaamista.



Tuon lokakuun rallykisan aikoihin oletin, ettei Hikka osaa seurata ilman näkyvillä olevaa palkkaa saatika mitään muutakaan, koska meidän treenimäärät muun kuin aksan osalta on olleet ihan olemattomat, enkä ollut tehnyt oikeastaan yhtään mitään tottelevaisuuteen viittaavaa sitten toukokuun (Hikan juoksutauko "vähän venähti").  Ja jotenkin oletin, että Hikka olisi sen verran häiriöherkkä, että se tarvitsisi paljon häiriötreeniä tuollasia hidastempoisia lajeja varten. Tuon ekan rallykokeen iloinen asenne ja se, ettei Hiku ottanut häiriötä mistään taisi saada sitten innostumaan kokeilemaan vähän enemmänkin (vähän kuin porttiteorian mukaan..).

Tämän projektin myötä opittiinkin paljon toisistamme ja luotto Hikkaan ja meidän suhteeseen kasvoi valtavasti! Hikka oppii niin älyttömän nopeasti asioita, osaa aina vähän enemmän kuin oletan, kestää mun jäätävää jännittämistä uskomattoman upeasti ja on aina innoissaan tekemässä yhdessä oikeastaan ihan mitä vaan 💓. Mutta vaikka ilmankin pärjättiin oikein kivasti, niin jos tästä joskus jatketaan, niin ehdottomasti vasta kun ollaan treenattu oikeasti. Niin mielentilaa, liikkeitä kuin sitä häiriötäkin, paljon!



Eniten kisaamista taisi kuitenkin motivoida SPKL:n lisenssiä koskevat keskustelut. Se miten (järjettömän tökerösti ja huonosti) homma hoidettiin provosoi siinä määrin paljon, etten halua tuollaista toimintaa tukea yhtään millään summalla. Summanahan 40 euroa (ja minähän saisin sen vielä 20 euron "perhehintaan") on ihan minimaalinen vs kaikki muu mitä koiriin laitan - tänä syksynä olen tainnut maksaa satoja euroja aksatreeneistä, joissa ei ikinä ehditty käymään (ja jokunen aika sitten maksoin mitään miettimättä agilisenssin ja tilasin lehdenkin siihen päälle)... Lehden tilaajakin olin vuosia, sen yhtä huonosti hoidetun "päätoimittaja -kohun" jälkeen päätin kyllä lopettaa, mutta lopulta sain aikaiseksi lopettaa vasta, kun talouteen alkoi tulla kaksi (huonoa) lehteä.

Mutta siis, ilman tuota lisenssiärsytystä en varmasti olisi vienyt kokematonta ja treenaamatonta koiraa tällaisen melkoisen rankan koeputken läpi. Hattua pitää nostaa Hikalle, että se teki viimeiseen kokeeseen asti aina parhaansa häntä heiluen (poislukien se yksi karsea tokokoe, mutta laitetaan se hormonimyrskyn piikkiin :D) 💗



Pahin ärsytys on laantunut tuon osalta (kun päätin olla enää lukematta yhtään ainutta aihetta käsittelevää keskustelua), sen varaan homma varmaan laskettiinkin - ihmiset pöhisee aikansa ja unohtavat sitten, kun kisata kuitenkin haluavat. Ja suurin osa ruohonjuuri -harrastajista ei näytä edes tietävän koko asiasta yhtään mitään.

Mutta vaikka vähän jäi kaivelemaan toko (kun vauhtiin pääsi, niin avointa luokkaakin olisi ihan kiva kokeilla..) ja Hikun kanssa voisi olla ihan hauskaa kokeilla rallyn korkeampiakin luokkia, niin ainakaan tänä vuonna meitä ei tulla näkemään muuta kuin aksan parissa. Ihan periaatteesta ja siksi että se on ainoa keino vaikuttaa, hampaaton Kennelliitto kun totesi seuraavansa mitä lisenssi tekee kisamäärille, ei niin että oikeasti uskoisin Kenneliiton tekevän yhtään mitään vaikka avoimissa lajeissa ei kävisi enää kukaan... ja kun joku tietenkin syyllistää kisaamattomuuden vaikuttavan vain yhdistyksiin, niin epiksetkin varmasti tuottavat tuloja, etenkin kun ei tarvitse isoja häntärahojakaan maksaa liitolle.

Ja tietty varsinkin nyt, kun jaksamista on luultavasti hetken aiempaa vähemmän, niin parempikin on keskittyä yhteen asiaan edes jotenkuten. Vielä pari kuukautta sitten ei muita suunnitelmia edes ollut, joten hirveän vaikeaa ei varmaan tule olemaan :P.



Siinäkin tulee olemaan ihan riittävästi hommaa. Työpaikan vaihdos tarkoitti samalla sitä, että en ole varannut paikkaa mihinkään viikkotreeneihin - en Saijan enkä Akatemian. Ihan turha mennä syksyn mallilla maksamalla treeneistä mihin ei ehdi tai jaksa. Ajattelin pärjätä ostelemalla treenejä aina silloin kun oma jaksaminen ja aikataulut antaa myöten. Vapaakortin ostin sentäs, vaikka sitäkään ei olla melkein pariin kuukauteen ehditti hirveästi hyödyntämään. Ja Iidan juoksarikurssilla jatketaan, tosin en yhtään tiedä miten tullaan ehtimään sinne...



Kun tilanne on tämä niin en uskalla kauheasti asetella mitään tulostavoitteitakaan vuodelle 2018. Katsotaan miten käy. Yhdelle hypärille olen kuitenkin jo ilmoittanut Hikan, siitä se lähtee :D Enemmän taidan ensimmäisissä virallisissa kisoissa jännittää mittaamista kuin itse kisaamista. Ei olla päästy yhtään ainutta kertaa treenaamaan mitattavana olemista ja tietty pelkään sen vaikuttavan siihen että Hiku päätyy isompaan luokkaan (se kun ei "kutistu" jännittäessään vaan kasvattaa kokoaan varpistelemalla ja köyristämällä selkäänsä jne).

Ja loppuun on mainittava, kun muuten kuitenkin unohtuu, Hiku ei ollut tänäkään vuodenvaihteena moksiskaan rakettiräiskeestä - siitäkään huolimatta, että uusi naapuri oli varmaan tyhjentänyt lähitienoon kaupat isoimmista mahdollisista raketeista ja ampui niitä toki meidän pihamaata kohti. Toivotaan kovasti, että tulevat uudet vuodet sujuvat yhtä leppoisissa tunnelmissa! Pätkis ja Momohan ei ole ikinä korvaansa lotkauttanut noille, mutta Taran takia jännitän asiaa varmaan jokaisen uuden koiran kohdalla. On niin ikävää katsella kun koira pelkää kuollakseen, etkä voi tehdä oikeastaan mitään ettei se pelkäisi...

Asenteella eteenpäin!

Suositut tekstit