Joskus onnistuu. Ja joskus ei :D

Käytiin itsenäisyyspäivänä Hikan kanssa kokeilemassa onneamme tokokokeessa. Oli ihan normi ennen ja jälkeen kokeen (ja paikkamakuussa), mutta kehässä otti jostain ihan kunnolla häiriötä/painetta eikä hommasta meinannut tulla kyllä yhtään mitään (kakkostulos kuitenkin). En ole ikinä nähnyt Hikkaa sellaisena. Kaikenlisäksi haisteli paljon mattoa (niinkuin oikeastaan kaikki siellä) ja oli kuulemma nuollut takapäätään heti kun olin jättänyt luoksetulossa istumaan (eka liike).

Kun Hikka oli viimeksi juoksussa tosi herkkä ja paineistui helposti päinvastoin kuin normaalisti, epäilin tietty juoksuja alkavaksi. Mutta kun illalla Saijan treeneissä lopetti yhtäkkiä kaiken tekemisen ja näytti kuin olisi jostain tosi kipeä (vaikka meni sinne just yhtä innoissaan kuin aina ennenkin), aloin epäilemään jotain paljon vakavampaa. Etenkin kun Saija sanoi, että olisi aristanut vatsaa ja köyristänyt selkää. Arvata saattaa, että olin paniikissa - ikinä ei ole edes tullut mieleenkään sellaista tilannetta, että Hikka lakkaisi tekemästä...



Palautui seuraavaan päivään mennessä kuitenkin normiksi ja uskaltauduttiin parin päivän päästä lähtemään messariin, jonne olin Hikan jossain ihme mielenhäiriössä ilmoittanut (inhoan sisänäyttelyitä ja messari on niistä kyllä kiistatta pahin..), ehkä ajattelin että pyrreissä on niin vähän koiria, että kärsimys on nopeasti ohi ja sitten pääsee shoppaamaan.

Asenneongelma tai ei, olisi voinut edes vähän muistutella mieleen mitä ne näyttelytouhut olikaan sitten kesän. Juostessa Hikka roikkui välillä villapaidassa ja välillä juokseminen oli enemmän pomppimista kuin juoksemista. Tuomari halusi koiran pöydälle ja harjoituksen puutteesta huolimatta Hiku oli siellä ihan ok, mitä nyt takapuolta ei olisi halunnut kopeloitavan (ylläri, ei tykkää edes kun minä koplaan takapäätä ja nyt oli kaikenlisäksi varmaan juoksussa jo tuolloin...). Aika kirpulta Hiku kyllä näytti jopa junnujen vieressä ja EH:seen saatiinkin lopulta tyytyä.



Oltiin ilmoittauduttu myös seuraavan päivän PohjV karkeloihin, mutta lopulta kävi niin, että käytiin kurkkaamassa kehän laidalla, kun pitkäkarvat olivat vielä arvosteltavina ja totesin etten tykkää tuomarista ja lähdettiin misseilyn sijaan shoppailemaan. Aika hyvä päätös sen perusteella, mitä ko tuomarin lyhytkarva narttujen arvostelusta jälkeenpäin luin (Hikka olisi todennäköisesti lentänyt kehästä jo kokonsa takia, vaikka rotumääritelmän sisään meneekin).

Mutta vaikka messari kovin ahdistava paikka onkin, niin tuo kahden päivän turnee teki kyllä Hikalle hyvää. Sitä selkeästi tietyissä paikoissa jännitti tungos kovinkin paljon (varsinkin jotkut myyntikojut oli hankalia jostain syystä). Yleisesti oli kuitenkin kivan iloinen ja rento ja kulutettiinkin lauantaina aika monta tuntia kojulta toiselle kierrellen. Kaikenlaista tarttui mukaankin, joskaan ruokatarjouksia ei viitsinyt hyödyntää, kun oltiin julkisilla liikenteessä. Paras ostos ehdottomasti kasa erilaisia tasapaino/jumppatyynyjä, mitä en ole muualta löytänyt. Tosin eipä olla ehditty niitäkään vielä edes kokeilla...


Messarin jälkeen suunnattiin vielä Juhan vauhtiratatreeneihin Akatemialle, (1-2 luokan rata, koko kenttä, pitkät välit, kaikki esteet) ja Hiku veti puomin joka kerta radan osana ihan nappiin!!! Ilman namimaattia (patterit loppu) tai mattoa! Tää oli siis meidän eka kerta ikinä, että puomi oli radan osana. Wiihii! Mä olin maitohapoilla jo puolessa välissä rataa ja vikalla suoralla en vaan enää jaksanut juosta joten tuli testattua sekin, että Hikka irtoo nätisti 4 estettäkin eteenpäin vaikka mä jään. Mutta kuntokuurille pitäisi ryhtyä jos meinaan pysyä Hikan perässä...



Maanantaina sitten ennen töihin menoa ehdin kerrankin paperin kanssa paikalle, kun Hiku oli vasta alkamassa nuolemaan itseään (oli siis nuollut itseään jo pidemmän aikaa normaalia enempi). Ja paperissa olikin sitten ihan selkeitä punaisia pilkkuja. Juoksuthan ne sitten oli eikä koira sen enempää rikki (kuten olin jo pelännyt itsenäisyyspäivän outouksien jälkeen), huh helpotusta! Sitten piti kiirehtiä töihin. Työmatkalla auto hajosi ja loppuviikko olikin sitten yhtä selviytymistä ilman autoa, jäätävää stressiä ja kiirettä niin töissä kuin muun elämän osalta. Ja mitä minä tein - unohdin koko juoksun. Ihan täysin ja totaalisesti. Puolustukseksi sanottakoon, että töissä ja muiden juttujen takia oli niin kiire, ettei ehditty treenata yhtään mitään (paitsi perjantaina Juhan treeneissä..), Hikka on niin siisti ettei se jättänyt pienintäkään merkkiä itsestään koko juoksun aikana, eikä Pätkis sanonut koko viikkona mitään, ei edes kun oltiin lauantai päivä ja la-su yö Lepuskin pienessä yksiössä, nukuttiin kasassa ja elettiin samoissa tiloissa niinkuin ei mitään...

Perjantain Juhan treeneissä kuitenkin tällaista rataa:


Ja taas tehtiin puomia radan osana ja ilman apuvälineitä. Seuraava este kaikenlisäksi rengas (joka ilmeisesti voi olla hankala joillekin kokemattomille koirille). Hiku meni taas ihan täydellisesti, ei tullut pomppua, vaikka laitettiin lelu (useampi metri) renkaan jälkeen. Niiin siistiiii! Harmillisesti tää oli myös meidän vika aksatreeni missään muodossa vuoden 2017 puolella. Yritetään ryhdistäytyä ensi vuoden puolella.


Lauantaina lähdettiin siis aamulenkin jälkeen Lepuskiin. Minä shoppailin päivän Sellossa ja koirat olivat keskenään (eivät oliis olleet jos se juoksu olisi edes vilahtanut mielessä...)... Sunnuntaina aamusta sitten Porvooseen rally-kisoihin. Pätkis rallatteli itselleen varmalla suorituksella RTK1:sen 88 pisteellä (tein -10 virheen ottamalla liian lyhyitä askeleita peruutuksessa).

Hikan 65 pisteen suoritus (kaikki miinukset tein minä - oli liian lyhyttä askelta, liian nopeaa askelta, en kääntynyt ympäri oikealla tavalla, kumartelin ja ties mitä...) näytti tältä:


Hikka otti vähän häiriötä tuomarista ja tuolla lähdön nurkassa olleesta "mustalaishameisesta" ajanottajasta, muuten ihan semiok.



Mutta oli muuten ihan paras kisapaikka! Halli oli kyllä pieni ja ahdas odotustiloiltaan, mutta lähtöalueelle ei päästetty ketään häröilemään. Siihen oli tehty karsina agilityn tavoin vuoroaan odottavalle. Ja käytävällä pystyi hyvin odottamaan muutama koira ennen omaa vuoroaan. Jos ikinä enää jatketaan rallattelua, niin Porvooseen kyllä mielellään mennään, oli matka sitten vähän pidempikin! Ei yhtään ärsyttänyt muut koirakot koko kisapäivänä ja se on kyllä jo ihme kun miettii meidän aiempia kokeita!

Tuon jälkeen ei tehtykään sitten niin yhtään mitään koiraharrastusten osalta. Oma energia on mennyt niin täysin oman elämän uudelleenorganisoinnissa, että koirille on riittänyt vain lenkitystä. Ja sitäkin välillä harmittavan vähän. Joulukin hurahti ohi aikalailla huomaamatta, Hikan juoksuhuurut oli sentäs ohi joulupäivänä, jolloin tehtiin pitkästä aikaa yhdessä ihan kunnon lenkki.


Näillä pohjilla sitten käväistiin tänään Hyvinkäällä NoDon rallykisoissa ottamassa revanssia avoimesta luokasta. Ja tulihan sieltä se viimeinen AVOHYV tulos 94 pisteellä ja samalla RTK2. Hiphei!

Ja kun kehuin tuota Porvoon kisapaikkaa, niin vielä parempi oli Hyvinkää, jossa tilaa oli ruhtinaallisesti eikä sielläkään ollut ruuhkaksi asti törttöilijöitä lähtöalueen edessä. Jos ikinä jatketaan rallyuraa, niin on ainakin kaksi paikkaa mihin viitsii mennä kisaamaan :D


Suositut tekstit