sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Never say never...

Tässä on yllättäen päässyt sattumaan ja tapahtumaan vaikka ja mitä. Niille jotka ei jaksa lukea hehtopäivityksiä niin pähkinänkuoressa ollaan käyty Hikan kanssa (ihan virallisissa) rallytokokisoissa, agiepiksissä, meidät on Hiksun kanssa valittu ensi vuoden nuorten koirien NexLevel Agility Teamiin ja ollaan hinkutettu juoksareita oikein olan takaa. Niin ja Pätkis ja Momo ehkä aloittaa rallytokoilemisen :D



Mutta pidemmän kautta meille kuuluu seuraavaa:

Kaksi viikkoa sitten perjantaina Marje kävi tosiaan Hikan läpi uimisen jälkeen ja oli sitä mieltä, että vasemmasta polvesta kuului ääni. Hiksu ei ole mitenkään oireillut ja kahtena edellisenä fyssarikertana vasenpuoli oli ollut kaikenlisäksi paljon parempi kuin pitkiin aikoihin. Mutta kun olen superhyper hysteerinen (nopsan aksa)koiran kaikista potentiaalisistakin vioista, varasin ekan vapaan ajan Tetti Joutsenelle Vihtivettiin (muualla olisi mennyt pidempään).

Hiksu tutkittiin läpikotaisin ja siihen päälle vielä röntgenkuvattiin varmuuden varalta polvet (hirmu reipas pentunen, ihan hereillä ja rauhallisesti otti koko ruljanssin!) eikä siitä löytynyt sitten niin mitään vikaa pl joku vanha tärsky (ja niitähän on...). Että juu, tuli sitten taas maksettua mielenrauhasta, mutta ihan tyytyväisenä hyvistä uutisista maksaa :D. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että jos haluan vahvistaa takapäätä niin ihan perusuiminen on siihen tehokkaampi kuin matto.



Illalla käytiin vielä Pätkän ja Hikan kanssa uimassa Marjella. Että ne tykkää! Harmi kun Pompula ei mahdu mukaan (tai no mahtuisi se, mutta sen verran kiihtyy tunteet jo Pätkiksen ja Hikan kesken, että en viitsi hukuttaja-Momoa lisätä soppaan pieneen altaaseen...). Erikseen uittaminen taas tuntuisi jotenkin vaisulta. No, pitää miettiä.

Lauantaina lähdettiin heti aamusta koko lauman kanssa turistiksi rallytoko-kisoihin Annan ja Riikan seuraksi. Samalla Anna älysi patistaa mut mittauttamaan ja ostamaan kilpailukirjan valmiiksi Hikalle. Hiku ei kyllä niin yhtään arvostanut mittaamista, seisoi sellaisella köyryllä karpinselällä ja varpistellen, että se olisi varmaan mennyt bedlingtoninterrieristä :D. Tällä tyylillä siitä tuli 42-43 senttinen, joten ehkäpä vähäsen harjoitellaan tuota mittaamista aksaa varten... Onneksi tällä viikolla SAGIlta tuli ohjeet mittaustilaisuuksia varten, tietää vähän mitä odottaa!

Kisojen jälkeen kävin ihastelemassa Annan just melkeen luovutusikäisiä tibbepentuja, jonka jälkeen ihmeteltiin vähän rallya Annan johdolla. Ja voi hitsit kun Pompe ja Pätkä oli niin innoissaan, kun nekin pääsi! Sunnuntaina jatkettiin samalla teemalla, kun ajelin karseassa kelissä treenaamaan Virven, Peipon sekä Selman ja Tompan kanssa vähän lisää rallyä NoDon hallille. Hiku intoili hallissa häntä pystyssä - ei sillä kyllä niin ole vieraissa paikoissa ongelmia :D.

Pompe ja Pätkä pääsi tälläkin kertaa treenaamaan ja kyllä se vaan niin on, että niidenkin kanssa pitää alkaa touhuamaan! Ei ole ehkä parempaa asiaa maailmassa kuin innostunut pikku briardi, jonka koko karvanassu loistaa yhdessätekemisen onnea 💛. Se taitaakin olla nyt niin, että vuosien vastentahtoisuuden jälkeen mä taidan olla Virven, Annan ja erityisesti Pätkän ja Momon esimerkistä ihan ainakin pikkaisen innostunut ajatuksesta, että me alettaisiin rallytokoilemaan vähän useamminkin... Tokon ylempiä luokkia (molemmat voittajassa) en kuitenkaan taida jaksaa alkaa hinkuttamaan (ainakaan Momon kanssa 😁), mutta alkeisrallyyn Momokin taipuu vielä oikein mallikkaasti.



Edellisviikolla peruin sekä Saijan että Akatemian treenit, mutta tehtiin kuitenkin juoksareita hallillla joka päivä ainakin kerran, joinakin päivinä kaksi kertaa päivässä. Sama tahti on nyt jatkunut tälläkin viikolla. Videoita yritän ottaa ainakin jokusen kerran viikossa, menee vaan niin hermo koko videoimiseen, kun joko iphonen akku kuolee ennenaikojaan (sen mielestä jo nyt on liian kylmät ilmat, että kestäisi hengissä edes pienen ulkoilun...) tai en saa puhelinta minnekään järkevästi niin että saisi edes jotain kuvaa miten Hikka osuu (olen jo luopunu toivosta, että saisin kuvattua koko puomin ja kontaktin ja vielä namimaatin sijainninkin...) ja sitten ei tila riitä puhelimessa eikä läppärissä kun yritän muokata hehtopitkiä videoita edes hitusen käyttäjäystävällisempään suuntaan. Mutta TÄÄLTÄ löytyy tuoreimmasta vanhimpaan meidän epätoivoisen juoksariprojektin eteneminen.

Nyt viimeisimmällä Iidan treenikerralla päästin jo posottamaan täyttä puomia suoraan putkeen. Sellaista pitäisi päästä treenaamaan kotiläksynäkin, mutta Lägillä on puomit ja esteet olleet koko viikon niin huonoissa asemissa (eikä mulla ole ollut aikaa tai voimia tehdä mittavia siirto-operaatioita), että on jäänyt. Samoin olisi pitänyt harjoitella oikeaa ja vasenta, mutta sekin on jostain, ei niin hyvästä, syystä jäänyt.

Perjantaina aamusta oltiin ensin taas kolmoskentällä, kun kaikki muut kentät oli täynnä (en käsitä, ihan joka aamu on seiskan aikaan ollut kaikki kolme kenttää täynnä!) ja hinkutettiin hyvä tovi puomia siellä. Alkaa tuntumaan liian helpolta, kun tulee lähes 100% osumia. Vauhti vähäsen huolestuttaa, kun selkeästi joutuu edelleen keskittymään osumiseen ja se tekee menon hitaaksi. Iidan mukaan siitä nyt ei kuitenkaan tarvitse huolestua, kyllä se sieltä tulee kun päästään oikeasti tekemään.

Kun oltiin hinkutettu puomin lisäksi keppejä ja vähäsen suuntiakin puolisen tuntia, kakkoskenttä vapautui. Normisti ei ole tarkoitus hinkuttaa ihan näin pitkään, mutta nyt ei voinut vastustaa - kenttä kun oli vielä tyhjänä tokoilijoiden jäljiltä ja kaikenlisäksi puomia ei oltu kerrankin siirretty laitaan kiinni. Päästiin siis kokeilemaan kotiläksyjä (puomilta suoraan putkeen, joka 20-45 asteen kulmassa molemmilla puolilla, namimaatti putken jälkeen). Tai ainakin vähän sovellettuna, ihan riittävän kauaksi en saanut putkea vietyä tai levitettyä sitä ihan niin paljon kuin olisin tahtonut, mutta parempi kuin ei mitään!

Ihan treenin päätteeksi kokeiltiin vielä kotiläksynä ollutta A:n harjalle peruuttamista (oppii pitämään kropallaan hyvän otteen Aasta ja käyhän tuo muutenkin hyvästä jumpasta). Hitaasti mentiin, mutta ylös päästiin :D Mähän olen jossain vaiheessa kokeillut tuota (olkkaria edelleen sulostuttavalla) laudanpätkällä, pitää joskus muistaa ottaa siitäkin videota, vaikkei varsinaisesti tähän liitykkään :D



Ai niin, Hiksuttimen puuhailujen jälkeen Momo ja Pätkis pääsivät nekin puuhastelemaan ihan halliin (ois ehkä ollut järkevää ja reilua Hikankin kanssa ottaa jotain muutakinkuin aksaa, siis lauantain kisoja ajatellen, mutta eipä tullut mieleen 😀). Pompen (tammikuussa 13 vee) puuhasteluja, aika hyvin se vielä taipuu mukana, ihan vaan joskus takapää vähän jää jälkeen:



Tällä viikolla oltiin normiaksatreeneissäkin, tosin vain Saijan. Akatemiat jouduin taas jättämään väliin, mikä harmittaa kun ei niitä enää ole kuin kuun loppuun. Eikä Saijankaan treeneihin oltaisi ehditty ilman sumplimisia. Saijahan ehdotti joku viikko sitten, että voidaan Hikan kanssa käydä esmes keskiviikon aamuryhmässä jos tiistai-ilta tuntuu juoksaritreenien jälkeen raskaalta. Mulla oli ekat pari viikkoa jokaikinen aamu jotain työmenoa, sitten oli Hikan viikon aksatauko, mutta tällä viikolla päästiin. Ja olipa muuten virkistävää kerrankin treenata vähän virkeämpänä (joskaan en ehtinyt tutustua juur yhtään rataan, joten käytännössä plusmiinusnolla hyöty :P)!

Itsekseen ollaan nyt treenattu noista radoista keppejä. Ekan radan kepeillä meidän ongelma oli se, että Hiku ampaisi keppien sijaan ihan jokakerta takana ihan melkein kepeissä kiinni olevaan putkeen. Torstaiaamuna puomitreenien jälkeen siinä ei kuitenkaan ollut enää mitään ongelmaa. Siirryttiin sitten kakkosradan keppeihin, joita ei sitten saatukaan sujumaan kertaakaan. Putki vaan veti pidemmän korren ihan joka kerta. Perjantaina aamusta uusi yritys puomitreenien jälkeen ja alkoihan se keppi-putkierottelukin toimimaan!



Keskiviikkona saatiin sitten ihan huippu-uutisia - meidät on valittu Hikan kanssa vuoden 2018 nuorten koirien NextLevel Agility Teamiin (kouluttajina Janita Leinonen, Jaakko Suoknuuti ja Liuhdot)! Eka treeniviikonloppu on helmikuun alussa, ei kyllä niin millään malttais odottaa! Toiveissa olisi, että tämän jälkeen mun aksasäheltäminen on historiaa, mutta pahoin pelkään että mun puutteellinen motoriikka on erimieltä... Toivossa on kuitenkin hyvä elää :P

Keskiviikkona käytiin myös epikset Kirsu hallilla. Mentiin oikeastaan vain siksi, kun tiesin hallin odotustilan tosi ahtaaksi ja halusin nähdä mitä Hiku sellaisesta sanoo (kun lauantain rallytoko kisat olisi samassa hallissa). No juu, eipä sitä häirinnyt ahtaus sitten niin yhtään - häntä pystyssä remmissä roikkuen siellä mentiin. Ja tietty ihan liekeissä kun huomas pääsevänsä ihan aksaamaankin.



Eilen koitti sitten kovin jänskä päivä kun korkattiin Hiksun kanssa ihan ekat viralliset karkelot, jos ei siis näyttelyitä lasketa. Ja kaikista maailman lajeista se tapahtui rallytokon parissa. Niin kuin olen vuosia uhonnut, ettei todellakaan, ikinä, kuuna päivänä jne.. :D

Treenejä takana siis edellisen viikonlopun kaksi kertaa - Hiku ei osaa seurata, ikinä tehty mitään (paitsi aksaa :D) häiriössä saatika että oltaisiin edes testattu palkattomuutta (tai no, edes sitä ettei palkka ole näkyvillä 😁) eikä me olla kyllä edes ihan oikeita kylttitelineitäkään ikinä nähty... Aika hyvät lähtökohdat etenkin kun siihen lisää mun ongelmat oikean ja vasemman kanssa sekä se etten oikein ole ehtinyt sisäistää sitä, milloin koira saa istua, milloin ei... Kaikenlisäksi oltiin 21 koiran joukosta vihoviimeiset - siinä ehtii hyperventiloida itsensä hyviin tiloihin :D.

Otin Hikun käymään halliin rataan tutustumisen jälkeen ja seuraavan kerran sitten vasta kun meitä ennen oli enää yksi koirakko. Muuten olisin varmaan vaan tartuttanut panikoinnin Hikkaan :D. Mutta eipä se tarttenut totuttelemista, mulle päivän tärkein anti oli huomata se, että ei tuo otus paineistu mun järjettömästä jännittämisestä, toimii häiriössä yhtä iloisesti kuin ilman, ei bongaile tuijottelevia ihmisiä tai mitään muutakaan uutta ja yllättävää ja vaikka meno oli "vähän" pomppusaa välillä, niin tässä vaiheessa olen vain kovin iloinen tuosta kovin iloisesta ilmeestä 💓.

Teknisesti olisi varmaan osannut mennä maate ilman apuja, mutta kauhistutti ajatuskin, että olisin joutunut uusimaan jonkun liikkeen (mitä silloin pitikään tehdä?!? :D), joten mentiin varman päälle. Seuraamisen osalta olin odottanut, että babysittaisin Hikan ihan kädestä pitäen imuttamalla radan läpi, mutta ei se sitten tarttenut niin paljoa apuja, kaippa se on itsekseen jossain välissä opiskellut asiaa. Mä en sitä ainakaan ole opettanut :D


-10 pistettä lähti kun unohdin istua (tai istuin alussa kun piti istua lopussa, en edelleenkään ole varma :D). Hiksu sai kuitenkin tuomarin palkinnon vauhdikkaasta esityksestään, niin tuli vähän parempi mieli (etenkin kun olen karkkilakossa ja palkintopussista paljastui suklaalevy, Hikan voittojahan ei lasketa lakon piiriin) :D
Rata näytti tältä:



Mutta ollos hyvät, meidän vallaton rallytoko debyytti 😂:



Kaikenlaista 😆😂 Mutta oikeasti, olihan tuo sellainen kiva pehmeä aloitus mahdolliselle "oikealle" tekemiselle - pääsee testaamaan miten koira toimii, mutta voi silti tukea ja kannustaa kamua just niin paljon kuin haluaa.

Kisojen jälkeen huristettiin vielä Virven kanssa jäljelle. Pelto oli märkä, enemmän märkä tai ihan läpimärkä ja taivaaltakin tuli vettä ihan kiitettävästi. Mutta oli silti kivaa! Pätkä ja Hikka saivat ekat jälkensä sitten juhannuksen (?) ja Momokin pääsi tyhjäämään lopuksi jälkiä. Peippo oli hieno ja niin oli Pätkiskin (3 kulmaa, 1 piikki - semipitkä), yleensä se on vähän hutilo pitkän treenitauon jälkeen, mutta ei tällä kertaa. Hyvä treeni, (vielä) parempi mieli 💓. Ja olihan se Hiksukin ihan jees :D