tiistai 15. elokuuta 2017

Paluu arkeen

Loman viimeiset kaksi viikkoa kului laiskanpulskeasti Rymättylässä. Heti ekana mökkipäivänä päälle iski mukava kesäflunssa, joka sitten pitikin melkein koko loppuloman otteessaan. Onneksi oltiin mökillä niin ei hirveästi haitannut eloa - ei tarttenut paljon muuta kuin raahautua rantaan ja antaa koirien väsyttää itse itsensä.




Tää vikana päivänä pikaisesti ennen lähtöä kuvattu pätkä kuvastaa jokseenkin hyvin koko viimeistä kaksviikkoista (miinus Pätkiksen rakas munalelu ja surffilauta) - eipä tullut hirveästi tehtyä mitään muuta kuin lutraamista :D



Ei niin, että tuolla hirveästi tekee mieli mitään muuta tehdäkään kuin vaan nauttia rauhasta ja luonnosta, se on vähän niinkuin instant stressinlievitys kun auto kaartaa tuolla pihaan. Eikä ikinä huvittaisi lähteä kotiin...


Hiku löysi myös sisäisen surffarinsa ihan samantien kun raahasin vanhan surffilaudan rantaan, kilpaa kiipesivät Pätkiksen kanssa laudalle ja sitten näyttävillä (tai vähemmän..) uimahypyillä veteen. Momo kunnostautui jälleen lähinnä muiden jahtaamisessa - ui surffilaudankin ympärillä kuin mikäkin hai vaanien saalistaan... Onkohan mulla jotenkin outoja koiria :D



Ja Pätkiksen jälleennäkeminen rakkaan munalelun kanssa oli jokseenkin liikuttava - en kyllä tajua mikä tuossa kolhiintuneessa muovimöhkäleessä on niin ihkua vuosi toisensa jälkeen...


Vikan viikon torstaina käväistiin pikapikaa kotosalla hakemassa Taran tuhkat (joita en lopulta pystynyt jättämään Rymättylään ja niinpä Tara matkusti takaisin kotiin meidän kanssa - että tämä osaa ottaa koville :/) ja Hikun rekkarit. Illalla oli ekat AgilityAkatemian treenit, jossa tehtiin jotain ihan hipskutin vaikeaa rataa...

Tuhma Hikka, vetää briardit mukaan tyhmyyksiin! :D
Muutenhan ei ollakaan tehty mitään treeneihin viittaavaakaan. Se niistä hyvin alkaneista juoksaritreeneistä :D Perjantaina aamusta huristeltiin takaisin Rymättylään ja päivä menikin sitten isän makroputkella leikkiessä, maailma on ihmeellinen paikka kun sen näkee tositosi läheltä :D.




Vastasyntynyt sisiliskonpoikanen (sellainen mun pikkurillin kokoinen, jos sitäkään) on ihan lohikäärmevauvan näköinen ja nuo värit joissain poikasissa! 💗
Lauantaina oli vuorossa näyttelypäivä, johon en ollut mitenkään valmistautunut ja olikin ihan hirveän vaikea repäistä itsensä liikkeelle mökkimoodista. Onneksi Anne ja Oomi olivat myös tulossa paikalle, niin oli edes joku motivaattori liikkeellelähtöön. Ilman hyvää seuraa olisinkin varmaan lähtenyt kesken pois, kävi nimittäin niin mukavasti, että meidän kohdalle osui tuomarinmuutos, joka tajuttiin vasta kun oltiin istuttu reilu tunti meidän (oletetun) kehän laidalla ja ihmetelty miksei muita oikeannäköisiä koiria tai tuomaria näkynyt, vaikka kehän alkamisaika tuli ja meni. Lopulta löydettiin oikea kehä (ja tosi hyvännäköinen korvaava tuomarisetä :D), mutta todettiin, että odottamista olisi vielä edessä ainakin pari tuntia ennen omaa vuoroa.... Graaaah. Minä kun niiiin nautin näyttelyistä ja Hikkakin alkoi väsyessään olemaan ärsyttävän reaktiivinen. Pako läheiselle huoltoasemalla ruokailemaan helpotti hermoja ja kun palattiin takaisin, supernopea tuomari olikin jo melkein valmis edellisen rodun kanssa.



Hikka ja Oomi olivat ainoat lyhytkarvapyrrit ja kehä meni nopeammin kuin varmaan ikinä ennen. Juostiin ehkä kaksi kertaa yhdessä, yksin ei lainkaan, tuomari ei koskenut koiriin (itse näytettiin hampaatkin) ja arvostelu oli salamannopeaa. Sillä salamatuomaroinnilla rumempi sisko voitti tällä kertaa ja Hiku sai tokan sertinsä ja oli tietty ROP. Mutta kyllä musta Oomi on vaan niiin paljon nätimpi! Jokatapauksessa, nyt ei tartte edes missään mielenhäiriössä buukata meille näyttelyosallistumisia ennenkuin Hiku täyttää kaksi...