maanantai 3. heinäkuuta 2017

Keskikesä

Ennen juhannusta käytiin Hikun kanssa tekemässä vähän keppitreeniä ja puomia. Ekaa kertaa ihan nakuna osana rataa ja erilaisista lähestymisistä - kyllä se näyttää alkavan sujumaan! Puomi sitten taas... ei sillä kyllä ole mitään oikeaa ajatusta kontaktipinnasta, targetin ollessa edessä suuntaa liikkeen sinne alas ja varmaan siksi osuu niin hyvin ja samasta syystä miksi taas ei, kun siirretään leluun kauemmaksi.. Plääh!





Juhannusta edeltävänä torstaina oli AgilityAkatemian treenit, joiden päätteeksi Juha ihmetteli miten ihmeen paljon Hikka jo ikäisekseen osaa ja kuinka taitava se on - tulee kuulemma kova menijä kun pääsee syksyllä kisoihin... Puhuttiin myös tuosta pirun puomista ja mitä sille nyt kannattaisi alkaa tekemään, Akatemialla alkaisi syksyllä viikottainen juoksariryhmä, jonne nyt harkitsen ilmoittautumista. Tulisi ainakin niin tarpeeseen, vielä enemmän kuin normitreenit.

Juhannuksena oli sitten tiedossa jotain erilaista mutta huippuhauskaa, nimittäin pennunhakureissu Ranskaan Pipsan ja Nooran kanssa. Kyseinen yhdistelmä on kummitellut mielessä pitkään, mutta itselle ei tällä kertaa kuitenkaan pentua tullut. Vaikka vieläkin nuo kaihertavat mieltä, ihan mielettömän ihania pentuja kaikki! Ja erityisesti kuvassa eturivissä napottava pikku Nutella, joka hurmasi ranskalaisella charmillaan kyllä niin pahasti etten ehkä ikinä pääse pikkupojasta yli :D.


Mutta koko reissu oli kauhean kiva, Ranska on aina yhtä ihana maa ja kasvattajapariskunta oli hurjan mukava.

Reissun jälkeen tiistaina oli sitten tibbetreenit, jossa ohjatulla osuudella tehtiin radanpätkiä, joista ei kyllä ole enää mitään muuta mielikuvaa kuin että tuli juostua ihan hirveästi :D. Omatoimivuorolla ihan vieraat kepit nakkena ja tosi vaikeista kulmista. Sujui! Tehtiin myös vierasta keinua ja ekalla kerralla ajatuksissani menin vedättämään sellaista vauhtia, että Hiku teki elämänsä ekan (tosi komean..) lentokeinun. No onneksi ei haitannut Hikkaa yhtään vaan seuraavat toistot oli ihan yhtä innokkaita muttei niin lennokkaita.

Keskiviikkona Hikka pääsi töiden jälkeen mukaan ekstempore reissulle Fiskarssiin, jossa meillä oli paikallisopas esittelemässä paikkoja. Hiku pääsi kävelylle superkauniissa luonnossa, kahvilaan, kynttilätehtaalle niin tehtaan puolelle kuin (suljetun) myymälän puolelle ja oli niin huisin rentoa seuraa koko reissun!

Torstaina Tanja Kurikan treeneihin OMD Areenalle Turkuun. Tosi hyvät treenit ja Hiku taas näytti osaavansa asioita joita en ihan takuulla ole sille opettanut. Kotiläksyksi saatiin takaaleikkauksia (ylläri 😆) silleen että vuorotellen tehtäisiin niitä ja jenkkikäännöksiä.

Perjantaina aamusta Annamarin ja Nukan kanssa hallille puuhastelemaan. Keppejä (edelleen nakkena) vaikeasta kulmasta takaapäin ohjaten ja kunnon vauhdilla viritettynä ja piru vie tuosta koirasta on tullut hyvä! Illaksi sitten uimaan tutun lähistölle avamaan uimalaan. Mukaan pääsivät vaan Pätkis ja Hikka kun tiesin paikan olevan Hyvinkäätä paljon pienempi. Että tyypit tykkäsivät, vaikka allasalue oli vielä keskeneräinen (noustiin jyrkkiä portaita sellaiselle avonaiselle tasanteelle altaalle) niin eipä kumpikaan miettinyt muuta kuin polskimista. Ja Hikan uimahypyt senkun pitenevät 😆.

Lauantai ja sunnuntai vietettiin Vappu Alatalon hyppytekniikkasemmassa. Kun auto hajosi perjantaina ajokelvottomaksi, joutui vähän säätämään että päästiin paikalle, mutta kun kovasti tahtoo niin ei ole esteitä on vaan hidasteita. Saatiin kyyti Lohjanharjuntieltä Siuntioon kurssikaverilta, mutta Lohjanharjuntielle (joku 4-5 km kotoa) huristettiin pyörällä metallihäkki viritettynä taakse. Hikan elämän eka pyörälenkki ja tosi nätisti ravas vierellä!


Matkalla oli joku reilu pari kilsaa asfalttitietä, jonka ajaksi tungin Hikan koriin. Tyyppi matkusti siinä kuin olisi tehnyt sitä aina, huolimatta melkoisen vauhdikkaista alamäistä ja välillä vähän töyssysestä matkanteosta. Katseli maisemia ja haisteli tuulia ihan rentona. Ihana tyyppi!



Ekaa kertaa joutui myös odottamaan häkissä (eikä autossa) vuoroaan ja ihan älyttömän hyvin osas rauhottua. Sitten kun tyypin kaivoi häkistä, oli täysillä tekemässä.



Itse kurssi oli tosi antoisa taas. Hikalla ei hyppytekniikassa sinällään ollut vikaa, kaikki sujui, mutta se kevään hoidettu vanha vamma näkyi, tai sitten on ehkä muuten vain tosi etupainotteinen. Kun pääsi vauhtiin käytti kyllä takapäätäkin ja ojensi hienosti liikkeen loppuun, mutta liikkeellelähtöihin ja ylöspäinmeneviin hyppyihin tarttis takapäästä enempi räjähtävää voimaa. 


Saatiin kotiläksyksi hyviä harjoituksia sitä varten ja takapäänkäytön vahvistamiseksi alan nyt säännöllisesti ravauttamaan Hikua remmissä. Lauantai-iltana tehtiin eka lenkki ja jo silloin alkoi näkymään ihan erilaista liikettä! Samoin kuulemma vesiallastreeni ois hyvä takapään vahvistamiseksi ja saatiin sitä varten paikka- ja fyssarivinkit. Seuraava kurssikerta on kahden vkon päästä, silloin tehdään noita kokoamisia ja taipumisia.

Ai niin, meillä ollaan viime aikoina pohdittu vähän samoja aiheita kuin täällä. Hikallahan on myös jonkinmoisia resurssiaggreksikin luokiteltavia piirteitä, joskaan ei muo vaan toisia koiria kohtaan (mikä on hassua kun on muuten mun koirista ehdottomasti koirasosiaalisin). Näkyi jo 8 viikkoisena kun veti herneet toiselle pennulle ruuasta, jota ei ennen kaverin osingolle tulemista ollut edes halunnut. Nykyään näkyy siinä, että jos vain jossain on ruokaa ja toisia koiria (pl oma lauma, voivat syödä ihan rauhassa herkkuja ja luita vierekkäin) niin Hikka alkaa "vahtimaan" ruokaa. Samoin mun syli (joissain tapauksissa riittää myös vieraan syli/huomio) on sellainen paikka, jossa vetää rähinät päälle jos mestoille tulee toisia koiria. Mutta nuo on helppoja tilanteita vältellä - Hikka ei saa vieraiden koirien kanssa kerjätä ruokaa tai huomiota ihmisiltä enkä pidä Hikkaa sylissä tilanteissa, joissa ympärillä pyörii vieraita koiria.

Oman lauman kanssa on kahdesti (kuukausia välissä, viimeisin ihan tässä viikon sisään) yrittänyt käydä Momon päälle kun Momo on pyrkinyt sohvalle/sänkyyn Hikan ollessa mun vieressä. Mulle niin ehdoton no-no, että on lentänyt niskapersotteella alas ja Momo otettu viereen. Tilanne on lauennut siihen, mutta tuo on sellainen asia, jolle ehkä pitää alkaa ajatuksen kanssa tekemään jotain, jos vielä toistuu. Mutta mielenkiintoisia juttuja ja varmaan olisin ottanut asian vakavammin jos kyse olisi ollut briardista. Hikan kanssa asioita on katsonut vähän läpi sormien, kun on tuollainen kääpiö ja voi olla että se jossain vaiheessa tulee kostautumaan :D