Kesälomalle, vihdoin!

Tiistaina sain auton korjaamolta ja päästiin tibbeaksoihin. Anna & Riikka oli Kuttukuussa paimentamassa joten ei omatoimivuoroa vaan pelkkää ohjattua. Alkuun Marjo halusi katsoa Hikun A:n, se on edelleen hyvä. Paitsi että mun täytyy lakata ohjaamasta koiraa alastulolle, ekaa kertaa kun en ohjannut (=jarruttanut), Hiku lensi harjan yli hurjan näköisesti, mutta onneksi hiffasi sen jälkeen miten homma kuuluu mennä. Sitten puhuttiin vähän puomista - Marjokin oli samaa mieltä siitä, että homma pitää vaan aloittaa alusta, ei voi mitään. Lisäksi tehtiin ihan hyviä irtoamista vahvistavia radanpätkiä.


Keskiviikkona aamusta hallille, kun edellisen illan keskustelun jälkeen olin päättänyt ottaa härkää sarvista sen hemmetin juoksaripuomin kanssa - eipä se auta jäädä kuoppaan makaamaankaan... Kun tuo halli on nyt jaettu vähän eritavalla ja ykköskentälle oli tehty radanpätkä, joka suorastaan huusi treenaamaan irtoamista ja outoja keppejä, niin tehtiin ensin vähän sitä. Lopulta tulikin aivan liian monta toistoa, kun nuo kepit tökki alkuun joka kerta - Hiku tuli kaikista putkijarruista huolimatta putkesta ulos aivan liian lujaa ja kun putken pää syötti poispäin kepeistä niin törmättiin toisiimme ainakin viisi ensimmäistä yritystä ja pari sen jälkeenkin oli vielä melkoista räpistelyä.

Mutta videolla kaksi vikaa yritystä - voipi olla että onnistuu vain sen takia, että Hikun jalkoja alkoi tuossa vaiheessa jo painamaan... Mutta silti, onnistui! Ja nyt meillä on ollut kepit nakuna juhannuksesta lähtien eikä kertaakaan tullut sellaista tilannetta, että olisi pitänyt ottaa ohjureita avuksi, niin superii!!!


Tuossa videolla näkyy myös aika selkeesti mikä ero on sillä olenko jättänyt lelun loppuun odottamaan vai en - siitäkin huolimatta että toistoja on alla "jokunen". Ei auta muuta kuin treenata lisää.

Irtoamis-/keppitreenien jälkeen kaivettiin matto kassista ja palattiin perusasioihin. Juoksutin Hikkaa maassa olevan maton läpi eka ihan vaan tarjoamisen kautta (on niin kauan edellisestä kerrasta ettei mitään hajua muistaisiko Hikka edes tuota) ja sitten vedättämällä ja esteiden kautta. No problemos, osui aina nätisti. Sitten muutama toisto puomilla ihan helposti max parin metrin etäisyydeltä. Osui joka kerta nätisti näinkin.

Torstaina Tanjan treenit Turussa - meillä teemana valssit hurjasta vauhdista. Ja arvata saattaa onnistuinko... Juu ei sitten millään eli kotiläksyksi sain tehdä niitä ilman koiraa ja koiran kanssa. Huippua, että en osaa enää tehdä edes valsseja :D

Perjantaina hallille irtoamista ja keppejä. Keppien kanssa pitäisi nyt alkaa vaan luottamaan Hikkaan eikä juosta kokoajan rinnalla, ainakin vaikuttaa siltä ettei tuo tokavika välikään ole enää kauhean vaikea. Loppuun lisää mattotreeniä - nyt näyttää siltä, että Hiku hakeutuu kyllä hienosti maton kautta namiautomaatilleen sama mistä lähettää, mutta ei ihan kuitenkaan tajua hommaa. Tarpeeksi innostuneena tai jos vauhtia on muuten paljon, tuppaa nimittäin hyppäämään maton yli... Että mä vihaan tätä hommaa :D

Iltapäivällä suunnattiin taas uimaan Pätkiksen ja Hikan kanssa. Jostain syytä Hikka väsyi tällä kertaa ihan silminnähden, voiskohan johtua siitä, että on niin überinnoissaan (=kierroksilla) koko uintiajan? Ei niin, että se väsyminen olisi näkynyt kovin kauaa... Uimisten jälkeen kokeiltiinkin Hikun kanssa ihan pikkaisen seuraamistakin - edellinen kerta oli toukokuussa (sekin videolla), pitäisi ehkä vähän ryhdistäytyä :D

Noin muutoin olen nyt koko viikon ravauttanut sekä Pätkistä että Hikkaa pyörällä tai juosten siinä toivossa, että tyyppien takapäät vahvistuisivat. Hikan takapään heikosta käytöstä puhuttiin tänään Marjenkin kanssa ja kun Marjella on tuon normialtaan lisäksi allas, missä voi uida "vastavirtaan", niin ajattelin kokeilla sitäkin Hikan kanssa elokuussa kunhan palaavat lomilta.

Mutta juu, me ollaan nyt kesälomalla seuraavat viisi viikkoa! Wiihii!!

Suositut tekstit