keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Toimettomuutta

Uhuh, on muuten tullut käytyä läpi sellainen flunssa, että ei tartte vähään aikaan toivottavasti sairastaa! Nyt on menossa kolmas viikkoa sairastelua eikä vieläkään kunto ole ihan kohdillaan. Flunssan jalkoihin on siis jäänyt niin Hikan kuin omat treenit. Tai no, Hikalta on jäänyt väliin ainoastaan omatoimitreenaamiset, tiistain treeneihin olen sentään saanut itseni aina raahattua. Aikalailla minimiin on jäänyt myös ulkoilut ja sehän on sitten näkynyt... Pitkän aikaa tosi kiltisti yksin kotona ollut Hikkanen on tuhonnut vähän kaikkea mitä vaan on pieneen mieleen juolahtanut - parempiin suihin on vedetty mm mun huppareiden vetskareita, rahi, useampi johto, sukkahousuja, olkikori, karvalankamattoa pitkät pätkät, yksi lasten puhelimista. Ja ties mitä muuta.


Ovat kyllä juoksennelleet tuossa meidän pihasta lähtevässä metsässä ja rotkoa edestakaisin, mutta eipä se taida riittää alkuunkaan. No, onneksi olo alkaa olemaan sellainen, että ollaan päästy tekemään jo pari ihan kohtuupituista lenkkiä - eiköhän tuo pikkuinen tuholainenkin siitä taas tasoitu.

Muutkin kuin Hikka on ehtinyt touhuta. Viime viikonloppuna tapahtui se, mitä olen jännittänyt koko sen ajan kun Petrin kanssa muutettiin laumoinemme saman katon alle - laumat pääsivät vahingossa kohtaamaan pihalla. Toisistamme tietämättä (yleensä aina tarkistetaan, mutta näemmä vahinkoja sattuu kun on tarpeeksi huono tuuri) päästettiin koirat samaan aikaan pihalle - minä yläovesta ja Petri alhaalta. Ja niin ne sitten kohtasivat vauhdista sivupihalla. Ilmeisesti Ukko ja Pätkis käärivät hiat samantien ja ottivat yhteen. Luojan kiitos Into (ja Momo) vain haisteli uteliaasti vieressä, Hikka ei osallistunut tapahtumiin mitenkään ja Tara oli hitaampana vielä sisällä ja sain sen blokattua terassille. Petri sai nopsaan Ukon revittyä Pätkiksestä irti ja lopputuloksena vain Pätkästä löytyi päästä jälkiä, Ukko selvisi naarmuitta. Petrin käsi näytti aika pahalta (siltä, kuin joku koirista olisi purrut kunnolla), mutta oikeasti jäljet tuli siitä kun Petri vyöryi Ukko sylissä tuon meidän rotkon alas. Ei käy tylsäksi elämä tällä kokoonpanolla...

Eilen Hikka oli sitten syönyt mun lempparivillatakin, jota olen rakkaudella hoivannut sen 15 vuotta ellei ylikin. Oli nyppinyt siitä napit yksitellen irti ja sitten nykertänyt useampia isoja reikiä sinne tänne. Voin sanoa, ettei hirveästi naurattanut. Luultavasti vetänyt jotain muutakin siinä sivussa, oli meinaan koko illan sellaisen tasapaksun pötkön näköinen ja levitti ympäristöön melkoisia hajuhaittoja... Treeneihin tuhma koira kuitenkin pääsi. Radanpätkien lisäksi tehtiin vähän puomia ja ekaa kertaa kokonaisenakin - nätisti se meni, taisi osua kontaktille joka kerta.