maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tara 15 vuotta ja isojen koirien juttuja

Tara täytti tänään ihan hurjia lukemia, kun mummelin mittariin rapsahti täydet 15 vuotta! Aika käsittämätöntä! Mummeli on voinut hyvin viime aikoina. Ruoka ja uni maittaa, mutta myös liikkuminen on pop. Sen jälkeen kun jäät ja lumet lähti, niin Tara on ollut ekana aamuisin jonottamassa portilla lenkille pääsyä. Taitaa mummelin(kin) rinnassa olla vähäsen kevättä, sen verran paljon on pomppua askeleessa ja hajut kiinnostaa normaaliakin enemmän. Synttäriaamunakin tallusteltiin auringon noustessa hyvä tovi tuossa hiekkatiellä ja pellolla, Tara kanniskeli keppejä, metsästi pellolta muiden mukana lämpimäisen tuoretta peuran kakkaa ja nuuskutteli metsän puolella yön aikana ilmestyneitä hajuja. Ja tuntui olevan oikein onnellinen 💗.

Synttäriaamua kännykällä
Mutta onhan tuo aika iso ikä ja takapää on etenkin levon jäljiltä melkoisen hutera. Vauhtiin päästyään saa lisää voimaa, mutta on ne ekat askeleet aika karun näköisiä. Lisäksi pelottaa, että vaikka nyt juuri ei varsinaisesti "mitään vikaa" olekkaan ja mummeli vaikuttaa oikein tyytyväiseltä elämäänsä, niin mitä jos yhtäkkiä tapahtuu jotain. Annanko ikinä itselleni anteeksi jos jotain tapahtuu vaikka silloin kun olen töissä ja Tara joutuu turhaan kärsimään? Toki samalla logiikalla sama koskisi myös muuta laumaa, mutta ehkä se on tuo ikä, joka kasvattaa niiden ikävien asioiden mahdollisuutta. En tiedä, eikai tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan ja nauttia jokaisesta päivästä niinkuin se olisi viimeinen. Tuo pikkuinen mummeli on niin kovin kovin rakas ja me ollaan koettu yhdessä niin paljon 💗

Aamulenkeistä puheenollen. Viikonloppuna tapahtui se, mitä olen kaikin keinoin yrittänyt vältellä - lauma pääsi lähikontaktiin peuran kanssa ja sitämyöten lähtemään perään. Minulla on tapana lähteä tyyppien kanssa aikaisin aamuisin tuosta meidän portista kävelemään hiekkatien päähän ja sitten pellon kautta takaisin kotiin. Kahvikuppi kädessä ja ilman remmejä - aika ihanaa... Idyllin rikkoo vain se, että pellolla on aika usein lauma peuroja ja kun koirilla on tapana singota portin avattuani suoraan sinne, pitää aina varmistua moneen kertaan ettei niitä ole lähimainkaan. No, tällä kertaa varmistuksista huolimatta sinne oli jäänyt yksi, joka tietty lähti hurjaan kiitolaukkaan koirat perässä. Ensin Hikka, sitten Pätkä ja perään Momo 12 vee - kaikki ihanasti saaliskiljuen... Onneksi peura ryntäsi tuohon meidän metsään, joten sai karistettua lauman kohtuu nopsaan kannoiltaan, mutta kyllä vaan oli sydän syrjällään kun huutelin tuhmia koiria ennenkuin ne palasi kotiin (etenkin kun Momolla kesti hiukan muita kauemmin palata takaisin...)!

kevätpihaa epämääräisin kännykuvin
Hikallahan on muutenkin hiukka hakusessa nämä meidän tontin rajat, kun aitaa ei ole. Tietty jos joku kehtaa kävellä tontin ohi niin ryntää tielle räkyttämään, mutta muutenkin sillä on tapana lähteä omille retkilleen tuonne metsään, jos jätän koirat yksin pihalle hetkeksikään (ja vastuuttomana omistajana aika usein tulee annettua niiden olla pihalla ihan keskenään..). Tara kuljeskelee pitkin pihaa, Momo&Pätkis päivystävät oven takana, mutta Hikka lähtee retkeilemään ja välillä sitä saa huhuilla hyvän tovin ennenkuin se kirmaa hurjaa vauhtia jostain ties kuinka kaukaa...  Olisi ihan kiva tietää mitä se retkillään puuhaa, epäilen että se on löytänyt jonkun valtavan peuran raadon, sen verran pulleaksi se on viime aikoina kuin huomaamatta päässyt pullahtamaan...

Kun olen ollut edelleen jokseenkin puolikuntoinen, niin ei olla taidettu käydä hallilla omatoimitreenaamassa kuin kahdesti. Tänään aamusta oli se toinen kerta ja kun kaikki kentät oli jokseenkin tyhjiä eilisten episten takia (?), niin tehtiin lähinnä vähän keppejä, keinua ja puomia. Hikka hakeutuu kyllä tosi kivasti kepeille itsenäisesti (tai pyytämättä 😝). Treenien päätteeksi otettiin pikkaisen hyppyjä ja takaakiertoja eri paikoista/etäisyyksiltä, vikassa Hikka oli sitä mieltä, että kyllä kuvioon kepitkin kuuluu, kun olivat niin hollilla. Oli pakko lavastaa tilanne uudelleen palkan kanssa, että sain sen ikuistettua - voisi olettaa ettei ole kauhean vaikea tehdä tuolle itsenäisiä keppejä 😎.

Pahoittelut laadusta, ei ole helppoa ohjata ja kuvata samanaikaisesti... Mutta lähetin siis tuolta sivusta Hikan hypylle ja siitä käskyllä (tai ilman...) kepit.

video


Vähän ekstemporee käväistiin eilen meidän ekoissa epiksissä, supermölliluokassa, mutta silti :D. Ai että osasikin ihmistä jännittää, jostain syystä eka kerta nuoren koiran kanssa missä tahansa tuntuu olevan kauhun paikka. Kai se on se, ettei vielä tiedä miten koira reagoi ja toimii. No mutta, Hikka ei ottanut nokkiinsa kisaympäristöä tai minun jännitystä, ihan oma itsensä se oli ja sillä oli kovin kivaa! Vähän jäi harmittamaan, etten ollut ilmoittanut meitä mölliluokkaankin, kivan näköinen rata sielläkin. Mutta näillä mennään, oli meinaan aikalailla mukavuusalueen ulkopuolella ilmoittautuminen edes tähän 😝.

Eka rata:



Toka rata (uusinta siis):




Ja yksi pakollinen kevätkuva - kevät on vihdoin tullut myös meidän pihalle (pihamaa oli niin kauan jään peitossa, että alkoi jo usko loppua..)


Perjantaina tuli myös todettua, että vaikka portin aukaiseminen autosta käsin onkin aika kätevää, niin liika vauhti voi olla kohtalokasta 😬


Ja loppuun lauman nuorisojaoston (kai Momokin vielä kuuluu siihen? :D) puljaamista purolla parisen viikkoa sitten. Ennen videota Momo plumpsahti puroon (kurkotteli jotain vedestä ja kävi klassiset..) eikä tuo lopun Pätkän pulahduskaan kauhean nätiltä näyttänyt. Kuka voisi kertoa noille, että ne ovat vanhoja ja kremppaisia, tuollainen itsensä kolhiminen ei ole mistään kotoisin...