keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Surullisia uutisia. Ja vähän muutakin.

Ihan ensalkuun maailman surullisimpia uutisia - jälleen yksi Momon pojista on poissa. Tällä kertaa oli Keltsin vuoroa lähteä. Oli taas sellainen uutinen, joka tuntuu vielä pitkään jossain tosi syvällä. Keltsi syntyi viimeisenä Nooran autoon (matkalla lääkäriin kun ei millään meinannut syntyä) ja ilmeisesti tuosta jäi jonkinlaiset vauriot (näköön), mutta asenteessa se ei kyllä näkynyt yhtään - Keltsissä oli luonnetta vähintäänkin yhtä paljon kuin veljissään ja kuinka luottavaisesti se pentuna painautui ihmiseen kiinni, näkörajoitteistaan huolimatta 💗 Keltsi oli niin kovin erityinen, pieni ihmemies ensi henkäyksestään asti. Kovin mieluusti olisi suonut pikkumiehelle vielä monta vuotta elämää eteenpäin elettäväksi...

Mistä kaikki alkoi 💙
Noora linkitti facebookiin tämän vanhan videon, jonka olemassaolon olin ihan unohtanut - miten huoleton tuo kesä oli ja miten paljon muistoja Keltsistä ja muista Momon pojista tuon videon katsominen toikaan mieleen - miten rakkaita ne kaikki ovatkaan ja miten surullista on, että niin moni on jo poissa (en kyllä tällä luonteella ikinä pystyisi kasvattamaan...)

Mutta, surullisista uutisista arkisiin treenijuttuihin. Viime viikon tiistain aksoissa tehtiin poispäinkäännöksiä (vaikeaa...) ja puomia Saijan apparoimana. Edelleen sujui pääosin hyvin, joskin mun liikkeen lisääminen aiheutti helpommin pomppua, siihen lääkkeeksi lähempää lähettäminen. Lopuksi kokeiltiin kepit pitkästä aikaa ja ekaa kertaa häiriössä, no problemos.

Keskiviikkona hallille hinkuttamaan niitä hampaankoloon jääneitä poispäinkäännöksiä. Edelleen vaikeaa :D. Kun Hikka varasti kepeille, niin ajattelin ihan vaan kokeilla mitä se sanoo jos otetaan ne parin esteen jälkeen niin, että joutuu itsenäisesti vähän hakea niille. Oli niiiiin hieno - nopsa ja varma. Voi että! Loppuun käväistiin vielä kolmoskentällä ottamassa vauhtirataa missä ei tarttenut kun juosta ja irrota.

Torstainakin eksyttiin hallille. Ekaksi vähän lisää niitä poispäinkäännöksiä. Sujuu kokoajan paremmin, mutta edelleen homovoltti on herkässä jos huidon vähänkään väärin. Sitten pikkaisen puomia - pystyin lähettämään jo kakkosniveleltä ja juostakin, tosin juokseminen kasvattaa pomppuriskiä.. Koska eilen teki niin hienosti kepit, niin oli ihan pakko tehdä niitä lisää - videomateriaalia alla.



Ja vielä perjantainakin hallille. Ei ollut kyllä tarkoitus, mutta kun huomasin, että halli on koko viikonlopun aamusta iltaan varattu, niin olihan se ihan pakko mennä edes pikkaisen tekemään jotain. Jouduttiin ykköskentälle, kun muut oli varattuna ja joku oli tietty vielä mennyt tyhjentämään kentän niin, että melkein kaikki esteet oli tungettu seinustoille. Kepit oli keskellä kenttää ja reunoilla oli putkia, joten rakensin reunoille irtoamisrataa, jota vilistettiin muutaman kerran.

Puomi oli niin hyvin sijoittunut seinän viereen, että oli pakko ottaa sitä, että pääsi kuvaamaan miltä Hikan puomi niinkuin ihan oikeasti näyttää. Mun silmään tuo näyttää siltä, että ainakin semipomppaa jokatoisen ja mun liike edesauttaa sitä. Täytyy varmaan tehdä niin, että kun otan oman liikkeen mukaan niin sitten lähetän lähempää ja voiskohan targettiakin ottaa vähän lähemmäs. Ei oo helppoa ei...


Kepit oli eriväriset kuin meidän normikentän, joten oli pakko kokeilla niitä, vaikka olin ajatellut jättää kepit taas vähintään muutamaksi viikoksi - kuukaudeksi muhimaan. Tehtiin muutama toisto eri kulmista ja kokeiltiin ekaa kertaa avokulmaakin - missään ei ongelmia. Lopuksi otin ohjurit kokonaan pois ja meneehän se ilmankin - videon perusteella voisi sanoa, että muo jännittää se, osaako Hikka enempi kuin Hikkaa, vaikka vähän enempi kieli keskellä suuta se meneekin nuo kuin silloin jos alussa ja päässä on vielä ohjurit :D


Lauantaina oli tosiaan Hikkasen yksvuotissynttärit. Aamulenkki jäi vähän ankeaksi, kun ensin väisteltiin metsästäjiä metsässä (mitä ihmettä tähän aikaan metsästetään... hirveä ammuskelu alkoi jo hyvissä ajoin ennen seiskaa ja jatkuin vielä ainakin ysiltä - noh, tuli ainakin todettua ettei Hikka reagoi myöskään yksittäisiin kovaäänisiin laukauksiin), sitten peuralaumaa "meidän pellolla" ja lopuksi kun siirryttiin alapelloille, niin siellä oli jo porukkaa ulkoiluttamassa saksanpaimenkoiria tms.

Jonkinlainen lenkki kuitenkin ja lohdutukseksi Hikka pääsi iltapäivästä Kirkkonummelle metsälenkille Annan tibbelauman kera hoitokoiravahvistuksen. On se vaan helppoa Hikan kanssa - laumallinen osittain vieraita koiria vastassa ja Hikulin voi vaan päästää sekaan ja sen reaktio on "jee, kamuja, leikitään!". Itselle koirasosiaalisuus ei ole ikinä ollut missään määrin "toivelistan" kärjessä tai edes kärjen liepeillä, mutta onhan tuo tosi kätsää. Lenkin päätteeksi poikettiin perinteisellä mäkkäriaterialla, josta Hikkanen sai synttäreidensä kunniaksi ihka oman pihvin :D.

Tiistaihin asti oltiin treenitauolla jos ei nyt ruokailujen yhteydessä tehtyjä normitemputtamisia lasketa. Nyt olen yrittänyt opettaa Hikkaa pyörimään itsensä ympäri minusta kauempana sekä peruuttamaan takajaloilla ylöspäin. Osaa siis peruuttaa kaikenlaisten pienten esteiden yli ja pari kertaa olen jo saanut sen vähän niinkuin seisomaan etutassuilla - olispa hauska jos onnistuisi jotenkin opettamaan tuon kunnolla :D.

Eilisissä Saijan aksoissa tehtiin muun muassa serpentiinejä (Hikka teki ne ihan luonnostaan - mun ohjaaminen oli sivuseikka...) ja erityisesti viskileikkausta (jostain syystä halusin ehdottomasti opetella sellaisen, vaikka tuossa olisi helpommallakin selvinnyt..). Tänään herättiinkin sitten kukonlaulunaikaan, että päästiin hinkuttamaan vähän lisää ennenkuin lähdin töihin. Serpentiinit meni edelleen ihan automaatiolla, mutta viskileikkausta (päällejuoksun jälkeen) en saanut edelleenkään kunnolla sujumaan. Ja tällä kertaa kyllä tuli hinkutettua ihan liian pitkään (näiden hinkutusten jälkeen tehdään kyllä taas monta kertaa putkeen pelkkää irtoamista)... Lopulta tehtiin tuo kohta sitten pakkovalssi-valssi kombolla, mikä oli huomattavasti helpompi :D Loppuun hitusen puomia ja keinua (mun nakkipäässä kokeiluilla Hikka on alkanut jarruttaa siinä kohtaa missä keinu lähtee alas ja menee päähän vasta sitten kun on laskeutunut..)

Ja loppukevennyksenä, kun aina välillä vähän harmittaa jos lenkit jäävät lyhyemmiksi. Taitaa nuo saada ihan hyvää liikuntaa tässä meidän kotipihallakin (Momo -rukalle tuo ylämäkijumppa alkaa kyllä ottamaan ihan kunnolla kunnon päälle, mutta arvata saa suostuuko se tulemaan kesken leikin poiskaan...) - vetävät rallia tasamaallakin, mutta sen lisäksi meidän tontilla on yhdellä sivulla ja takana tuollainen "jyrkänne", jonka pohjalla on kiva pikku puro.


Vähän kyllä välillä ahdistaa kun nuo vetävät (Hikan yllyttämänä, mitenpä muuten...) tuota edestakaisin ja ylös alas vaikka kuinka pitkään eikä tunnu kellään pakottavan järki päätä niin sitten yhtään. Tuo kun on osittain kuitenkin aikamoista rytöä, mutta ihmeen kaupalla mitään ei ole ikinä sattunut. Toivottavasti ei satukaan...