Vaihteeksi jotain muuta kuin aksaa

Siirryttiin Hikan kanssa työhuoneesta olkkariin (tyhjensin taas vaihteeksi huoneen melkein kaikista huonekaluista, joten ollaan tehty siellä jopa juoksareiden pohjia :D), missä onnistuu paljon paremmin kuvaaminenkin - vieterijalan aivojumppaa muutaman päivän takaa siis ollos hyvät :D




Huomasin joku aika sitten, että Hikan ote on "löystynyt", joten siksi tehdään noita otejuttuja. Voipi olla, että saan tuolla vain eläväisemmän otteen ja/tai paluun takaisin "takahammasotteeseen", mutta ärsytti niin tuo ote, että ajattelin ottaa riskin. Sama ongelma on alkanut näkymään myös metskussa, mutta toivon siihen siirtyvän kaiken sen mitä normikapulan kanssa toivottavasti saadaan aikaan (siis hyvän, ei huonoja :D). Ja sivuhuomiona, kannattaisi varmaan videoida paljon säännöllisemmin myös näitä "keittiöpuuhasteluja" - olen tainnut huomaamattani vahvistaa "jonkin verran" Hikan perusasentoon pomppimista :P.


Perjantaina käväistiin hallilla lähinnä hinkuttamassa minun liikkumistani, muuten ei olla aksarintamalla tehty mitään. Ellei lasketa sitä, että käytiin Lägin kisoissa turisteilemassa sekä la että su. Samalla tuli huomattua (tuolla ja muualla kulkiessa), että Hikkaan on taitanut iskeä mörköikä. Kun aiemmin Hikkaa ei ole jänskättänyt oikein mikään (imurikammokin meni itsekseen ohi), saatika mikään paikka, niin nyt pitää yhtäkkiä pälyillä mitä oudoimpia juttuja. On se teinin elämä välillä kovin raskasta :D

Suositut tekstit