Jee, vuodessa 2017 ollaan!
Vaikka toisin voisi luulla, niin vuosi 2016 oli (ihana mutta myös) jokseenkin raskas. Ihanaa kun se on vihdoin ohi ja toivotaan vuodelle 2017 huomattavasti keveämpää eloa! Vuoden viimeiset pari kuukautta tein töitä oikeastaan aamusta iltaa, viikonloput ja jopa pyhät, joten ihan hirveästi ei ole tullut tehtyä mitään järkevää. Joulukin meni toipuessa (ei niin, että olisi ehtinyt edes tehdä mitään joulua), sen verran pahasti pääsi takki tyhjenemään.
Mutta juu, puuhastelurintamalla on ollut aika hiljaista viime viikkoon asti. Tiistaisin ollaan sentäs aina ehditty tibbeaksaamaan Hikan ja Pätkiksen kanssa ja Hikan kanssa käytiin kolme kertaa Kati Immosen pentukurssilla (jossa ei Hikalle ollut kyllä sitten niin mitään uutta, mutta minä sain erinomaisia vinkkejä ohjauksiin) ja välipäivinä käväistiin Annan siivellä Leena Inkilän yksärillä hakemassa pohjia juoksareiden opettelemiseen (joista suuren osan olen jo iloisesti unohtanut, kun ei tullut kirjoitettua muistiin..). Mutta nyt pitäisi sitten kai ostaa jostain namiautomaatti, kun ei ole aksa-apparia omasta takaa...
Viime viikolla käytiin siis viimeiset tibbeaksat, mutta tilalle tuli Mustosen Saijan treenit, joten ihan tyhjän päälle ei jouduta. Hankin myös vapaakortin Lägin hallille, niin päästään treenaamaan omatoimisestikin vähän paremmin (ja tibbeagien omatoimivuorolla kutiteltu Pätkän orastava tokourakin saanee jatkoa). Toivottavasti jostain vielä onnistuu kaivamaan aikaa omatoimitreeniin muuten kuin lomalla...
Välipäivinä ostin Hikalle myös oikean kapulan (tähän asti sillä on ollut käytössä pikkainen ohjatun kapula) ja hetken mielijohteesta mukaan tarttui myös metallikapula. Molempia tyyppi noutaa ja pitääpä metalliakin tosi hienosti rauhassa suussaan ilman mitään apuliikkeitä (ja kestää häiriöt). Nyt pitäisi päättää opetanko Hikan tuomaan kapulan suoraan sivulle vai eteen. Luoksetulon osalta päätös on jo tehty - Hikka tulee suoraan sivulle. Ajatukset PK-puolesta (pl peltojälki) olen Hikan pikkiriikkisen koon takia haudannut, joten mikään pakko ei ole eteen tulla kummassakaan.
Viime viikon tiistaina käytiin Annan kanssa Piskipajalla pikatreenaamassa - Hikka sai ruudun alkeita, merkkiä, seuraamista, luoksetuloa ja tokon alokkaan hyppyäkin. Hienosti pipana teki uusia liikkeitä ihan vieraassa hallissa, eikä ollut moksiskaan edes siitä, että ekat 15 minsaa treenattiin pimeydessä (Anna oli myöhässä enkä löytänyt valokatkaisijaa mistään :P) samalla kun ulkona pauhasi aura-auto, joka kolautteli hallin seiniin tasaisin väliajoin. Ja kun Anna ja Riia treenasi koiratanssiesitystään ihan vieressä, keskittyi upeasti omaan tekemiseen. On se vaan super kakara!
Perjantaina oltiin jälleen Annan kanssa Piskipajalla. Hikkis sai elämänsä ekan paikkamakuun (siis alkeiden alkeet :D) Riian kanssa ja otettiin ekaa kertaa vauhtinoutoa, kun kotona sisätiloissa se ei oikein ole onnistunut (Hikkis oli liikuttavan hieno, kuinkas muuten :D). Muuten taas vaan hubbailtiin molempien kanssa vähän sitä sun tätä (ruutua, hyppyä, kaukoja ja tietty seuraamista). Tokoilujen lisäksi ehdittiin viime viikolla käväistä Hikan kanssa Lägin hallilla pariinkiin otteeseen.
Uusi vuosikin sujui rennon letkeästi. Täällä nyt ei sellaista sotatannerta ollut kuin esim Klaukkalassa tai Lepuskissa joutui kestämään, mutta jytisi ja paukkui kuitenkin tasaiseen tahtiin aina kuudesta johonkin yhteen asti yöllä - välillä ihan tuossa meidän tontin rajalla. Hikka ei noteerannut ääniä onneksi yhtään (edes silloin kun käytiin pikapissalla pihassa) - pidin työhuoneessa radiota kovalla, mutta muualla ei ollut mitään (lasten takia, muuten olisin varmaan varuiksi miinoittanut koko kämpän radioilla :D) ja Hikka hengasi ison osan illasta lasten kanssa ikkunoista ulos (raketteja) katsellen. Edellisvuoden tapaan Tarallakin oli rento ilta - kuulon menetyksestä on sentään jossain iloa. Ja Momo ja Pätkähän nyt ei ole ikinä välittänyt paukkeesta tuon taivaallista, päivä muiden joukossa.
Toki ei Tarakaan Hikan ikäisenä reagoinut vielä ääniin - oli ensimmäisenä uutena vuotenaan melkein samanikäinen kuin Hikka nyt. Alkoi reagoimaan noin parivuotiaana ja siitä sitten ongelma paheni ja laajeni erilaisiin ääniin siihen asti kunnes mummeli menetti kuulonsa pari vuotta sitten. Mutta toivotaan, että Hikka seuraa Momon ja Pätkän jalanjälkiä tämän suhteen seuraavinakin vuosina.
Niin ihku kuin Hikka onkin, niin on se myös edelleen välillä tosi tuhma - pellolta se ajaisi kaikki muut näköetäisyydelle uskaltavat pois, pari kertaa on juossut kolmenkin pellon mitan jahdatessaan jotain autoa pois "meidän" hoodseilta - hirveän sotahuudon saattelemana toki. Samoin meidän pihan lähistöllä liikkuvat saavat huutia - livahtaa (olemattoman) aidan aukoista joko naapurin pihalle tai tuohon tielle huutamaan. Uuden vuoden aattoaamuna livahti pimeälle tielle ja jahtasi ohi ajanutta autoa pitkälle eteenpäin (onneksi tästä kulkee ehkä yksi tai kaksi autoa päivässä ellei läheisen tilan isäntä ajele traktorillaan), mikä säikäytti vähän normia enemmän.
Ja toki useimmiten Momo ja Pätkä lähtee hölmöilyihin mukaan. Viimeksi Hikka johdatti parivaljakon aidan aukosta naapurin pihan kautta tielle ja juoksi itse portin puoleisen kotikutoisen aidan päättymiskohdasta takaisin pihaan. Pätkis ei Hikan perässä viilettäessään huomannut koko aitaa ja rysäytti täysiä päin - näytti pahalta, mutta onneksi ei tullut mitään. Fyssarilla koko porukka kyllä pitäisi käyttää enemmin kuin myöhemmin, sen verran monta kolausta Hikkakin on jo pelkästään aksassa ottanut kun sillä on monasti enempi vauhtia kuin järkeä (tai jarruja) ja mä en osaa ohjata...
Mutta mikä lämmittää kovasti mieltä on se, että Hikka on vihdoin sulautunut laumaan niin, ettei tarvitse enää juurikaan miettiä tai varoa. Jopa Tara on lämmennyt salaa pikkuiseen - lauman nuorin ja vanhin nukkuvat jatkuvasti ihan kasassa, mikä ei meidän laumassa todellakaan ole ihan itsestäänselvyys ja jokunen päivä sitten Tara antoi Hikan nuolla korviaan samalla kun ne köllöttelivät vierekkäin sängyllä. Jotain niin hellyttävää, viimeksi Tara on suvainnut moista lähentelyä aikaan ennen Momon ekoja juoksuja, siis ehkä sellaiset 11 vuotta sitten....
Momoa ja Pätkää Hikka taas pitää kunnossa juoksuttamalla niitä pihalla ja välillä pellollakin. Hikalle ei tunnu riittävän pelkästään Pätkän seura, vaan se oikein hakemalla hakee Momonkin geimeihin mukaan :D Etenkin pihalla meno yltyy välillä päättömäksi ja vaikka kuinka olen yrittänyt rajoittaa menoa niin muutamaan kertaan Pätkis on riekkumisten jälkeen säikäyttänyt ihan kunnolla (vingahtelua, ontumista, köyristelyä yms). Onneksi ollaan tähän asti selvitty Rimadylilla ja levolla.
Kuten kuvasta näkyy, Hikan ei tarvitse kuin vähän lönkötellä noiden kahden kanssa (toki takana on molemmissa pätkissä tunnin riekkulenkki) ja Momossa ikä alkaa jo näkymään niin, ettei se pellolla pysy oikein perässä, vaikka kuinka korvien välissä viheltäisi...
Momon liikekin on välillä aika kömpelö, videolla etenkin tuo ei-trimmattu versio Momosta on hurjan jähmeän näköinen jo. Onneksi meno ei näytä tuolta kovinkaan usein. Huomennahan meidän ikinuori Mompsis Pompsiskin täyttää jo 12 vuotta. Mihin ihmeeseen aika oikein menee...
Taran kunto on pysynyt jokseenkin samana. Lenkkeilee meidän kanssa samat lenkit, nukkuu sikeästi ja hyvin (kunhan saa nukkua vieressä), mutta syöminen ei edelleenkään suju niinkuin pitäisi. Tein myös jouluna (vastahakoisen) päätöksen lopettaa Taran Vetoryl (eli cushing) lääkityksen. Viimeinen kontrolli on ollut maaliskuussa, mutta koska siihen liittyvä ensimmäinen käynti oli joulukuussa, Mevet ei suostu enää uusimaan Taran reseptiä ilman rankkoja kontrollitestejä. Nuo testit siis kestävät päivän ja sisältävät useamman verikokeen ja pistämisen - jokaisen kerran jälkeen Taran kunto on romahtanut joksikin aikaa (luultavasti stressistä) enkä halua että se joutuu enää kestämään sellaista (muutoinhan tauti toki on sellainen, että nuo on vaan pakko tehdä ja mieluiten paljon säännöllisemmin kuin mitä me ollaan tehty). Viimeinen lääke siis syötiin viime viikon torstaina ja nyt toivotaan, ettei lääkkeen lopettaminen aiheuta mitään ikävää. Pitkään olen miettinyt muutenkin, että josko huono ruokahalu on johtunut nimenomaan lääkityksestä (ollaan oltu addisonin puolella?) ja kun vuosi sitten väläyteltiin ajatusta siitä, ettei Taralla välttis koko cushingia olisi ollutkaan niin.... Mutta katsotaan ja toivotaan parasta.
Mutta juu, puuhastelurintamalla on ollut aika hiljaista viime viikkoon asti. Tiistaisin ollaan sentäs aina ehditty tibbeaksaamaan Hikan ja Pätkiksen kanssa ja Hikan kanssa käytiin kolme kertaa Kati Immosen pentukurssilla (jossa ei Hikalle ollut kyllä sitten niin mitään uutta, mutta minä sain erinomaisia vinkkejä ohjauksiin) ja välipäivinä käväistiin Annan siivellä Leena Inkilän yksärillä hakemassa pohjia juoksareiden opettelemiseen (joista suuren osan olen jo iloisesti unohtanut, kun ei tullut kirjoitettua muistiin..). Mutta nyt pitäisi sitten kai ostaa jostain namiautomaatti, kun ei ole aksa-apparia omasta takaa...
Viime viikolla käytiin siis viimeiset tibbeaksat, mutta tilalle tuli Mustosen Saijan treenit, joten ihan tyhjän päälle ei jouduta. Hankin myös vapaakortin Lägin hallille, niin päästään treenaamaan omatoimisestikin vähän paremmin (ja tibbeagien omatoimivuorolla kutiteltu Pätkän orastava tokourakin saanee jatkoa). Toivottavasti jostain vielä onnistuu kaivamaan aikaa omatoimitreeniin muuten kuin lomalla...
Välipäivinä ostin Hikalle myös oikean kapulan (tähän asti sillä on ollut käytössä pikkainen ohjatun kapula) ja hetken mielijohteesta mukaan tarttui myös metallikapula. Molempia tyyppi noutaa ja pitääpä metalliakin tosi hienosti rauhassa suussaan ilman mitään apuliikkeitä (ja kestää häiriöt). Nyt pitäisi päättää opetanko Hikan tuomaan kapulan suoraan sivulle vai eteen. Luoksetulon osalta päätös on jo tehty - Hikka tulee suoraan sivulle. Ajatukset PK-puolesta (pl peltojälki) olen Hikan pikkiriikkisen koon takia haudannut, joten mikään pakko ei ole eteen tulla kummassakaan.
Viime viikon tiistaina käytiin Annan kanssa Piskipajalla pikatreenaamassa - Hikka sai ruudun alkeita, merkkiä, seuraamista, luoksetuloa ja tokon alokkaan hyppyäkin. Hienosti pipana teki uusia liikkeitä ihan vieraassa hallissa, eikä ollut moksiskaan edes siitä, että ekat 15 minsaa treenattiin pimeydessä (Anna oli myöhässä enkä löytänyt valokatkaisijaa mistään :P) samalla kun ulkona pauhasi aura-auto, joka kolautteli hallin seiniin tasaisin väliajoin. Ja kun Anna ja Riia treenasi koiratanssiesitystään ihan vieressä, keskittyi upeasti omaan tekemiseen. On se vaan super kakara!
Perjantaina oltiin jälleen Annan kanssa Piskipajalla. Hikkis sai elämänsä ekan paikkamakuun (siis alkeiden alkeet :D) Riian kanssa ja otettiin ekaa kertaa vauhtinoutoa, kun kotona sisätiloissa se ei oikein ole onnistunut (Hikkis oli liikuttavan hieno, kuinkas muuten :D). Muuten taas vaan hubbailtiin molempien kanssa vähän sitä sun tätä (ruutua, hyppyä, kaukoja ja tietty seuraamista). Tokoilujen lisäksi ehdittiin viime viikolla käväistä Hikan kanssa Lägin hallilla pariinkiin otteeseen.
Uusi vuosikin sujui rennon letkeästi. Täällä nyt ei sellaista sotatannerta ollut kuin esim Klaukkalassa tai Lepuskissa joutui kestämään, mutta jytisi ja paukkui kuitenkin tasaiseen tahtiin aina kuudesta johonkin yhteen asti yöllä - välillä ihan tuossa meidän tontin rajalla. Hikka ei noteerannut ääniä onneksi yhtään (edes silloin kun käytiin pikapissalla pihassa) - pidin työhuoneessa radiota kovalla, mutta muualla ei ollut mitään (lasten takia, muuten olisin varmaan varuiksi miinoittanut koko kämpän radioilla :D) ja Hikka hengasi ison osan illasta lasten kanssa ikkunoista ulos (raketteja) katsellen. Edellisvuoden tapaan Tarallakin oli rento ilta - kuulon menetyksestä on sentään jossain iloa. Ja Momo ja Pätkähän nyt ei ole ikinä välittänyt paukkeesta tuon taivaallista, päivä muiden joukossa.
 |
| Hikka puolenyön ja pahimman rätinän aikaan :D |
Niin ihku kuin Hikka onkin, niin on se myös edelleen välillä tosi tuhma - pellolta se ajaisi kaikki muut näköetäisyydelle uskaltavat pois, pari kertaa on juossut kolmenkin pellon mitan jahdatessaan jotain autoa pois "meidän" hoodseilta - hirveän sotahuudon saattelemana toki. Samoin meidän pihan lähistöllä liikkuvat saavat huutia - livahtaa (olemattoman) aidan aukoista joko naapurin pihalle tai tuohon tielle huutamaan. Uuden vuoden aattoaamuna livahti pimeälle tielle ja jahtasi ohi ajanutta autoa pitkälle eteenpäin (onneksi tästä kulkee ehkä yksi tai kaksi autoa päivässä ellei läheisen tilan isäntä ajele traktorillaan), mikä säikäytti vähän normia enemmän.
Ja toki useimmiten Momo ja Pätkä lähtee hölmöilyihin mukaan. Viimeksi Hikka johdatti parivaljakon aidan aukosta naapurin pihan kautta tielle ja juoksi itse portin puoleisen kotikutoisen aidan päättymiskohdasta takaisin pihaan. Pätkis ei Hikan perässä viilettäessään huomannut koko aitaa ja rysäytti täysiä päin - näytti pahalta, mutta onneksi ei tullut mitään. Fyssarilla koko porukka kyllä pitäisi käyttää enemmin kuin myöhemmin, sen verran monta kolausta Hikkakin on jo pelkästään aksassa ottanut kun sillä on monasti enempi vauhtia kuin järkeä (tai jarruja) ja mä en osaa ohjata...
Mutta mikä lämmittää kovasti mieltä on se, että Hikka on vihdoin sulautunut laumaan niin, ettei tarvitse enää juurikaan miettiä tai varoa. Jopa Tara on lämmennyt salaa pikkuiseen - lauman nuorin ja vanhin nukkuvat jatkuvasti ihan kasassa, mikä ei meidän laumassa todellakaan ole ihan itsestäänselvyys ja jokunen päivä sitten Tara antoi Hikan nuolla korviaan samalla kun ne köllöttelivät vierekkäin sängyllä. Jotain niin hellyttävää, viimeksi Tara on suvainnut moista lähentelyä aikaan ennen Momon ekoja juoksuja, siis ehkä sellaiset 11 vuotta sitten....
Momoa ja Pätkää Hikka taas pitää kunnossa juoksuttamalla niitä pihalla ja välillä pellollakin. Hikalle ei tunnu riittävän pelkästään Pätkän seura, vaan se oikein hakemalla hakee Momonkin geimeihin mukaan :D Etenkin pihalla meno yltyy välillä päättömäksi ja vaikka kuinka olen yrittänyt rajoittaa menoa niin muutamaan kertaan Pätkis on riekkumisten jälkeen säikäyttänyt ihan kunnolla (vingahtelua, ontumista, köyristelyä yms). Onneksi ollaan tähän asti selvitty Rimadylilla ja levolla.
Kuten kuvasta näkyy, Hikan ei tarvitse kuin vähän lönkötellä noiden kahden kanssa (toki takana on molemmissa pätkissä tunnin riekkulenkki) ja Momossa ikä alkaa jo näkymään niin, ettei se pellolla pysy oikein perässä, vaikka kuinka korvien välissä viheltäisi...
Momon liikekin on välillä aika kömpelö, videolla etenkin tuo ei-trimmattu versio Momosta on hurjan jähmeän näköinen jo. Onneksi meno ei näytä tuolta kovinkaan usein. Huomennahan meidän ikinuori Mompsis Pompsiskin täyttää jo 12 vuotta. Mihin ihmeeseen aika oikein menee...
Taran kunto on pysynyt jokseenkin samana. Lenkkeilee meidän kanssa samat lenkit, nukkuu sikeästi ja hyvin (kunhan saa nukkua vieressä), mutta syöminen ei edelleenkään suju niinkuin pitäisi. Tein myös jouluna (vastahakoisen) päätöksen lopettaa Taran Vetoryl (eli cushing) lääkityksen. Viimeinen kontrolli on ollut maaliskuussa, mutta koska siihen liittyvä ensimmäinen käynti oli joulukuussa, Mevet ei suostu enää uusimaan Taran reseptiä ilman rankkoja kontrollitestejä. Nuo testit siis kestävät päivän ja sisältävät useamman verikokeen ja pistämisen - jokaisen kerran jälkeen Taran kunto on romahtanut joksikin aikaa (luultavasti stressistä) enkä halua että se joutuu enää kestämään sellaista (muutoinhan tauti toki on sellainen, että nuo on vaan pakko tehdä ja mieluiten paljon säännöllisemmin kuin mitä me ollaan tehty). Viimeinen lääke siis syötiin viime viikon torstaina ja nyt toivotaan, ettei lääkkeen lopettaminen aiheuta mitään ikävää. Pitkään olen miettinyt muutenkin, että josko huono ruokahalu on johtunut nimenomaan lääkityksestä (ollaan oltu addisonin puolella?) ja kun vuosi sitten väläyteltiin ajatusta siitä, ettei Taralla välttis koko cushingia olisi ollutkaan niin.... Mutta katsotaan ja toivotaan parasta.
