tiistai 23. elokuuta 2016

Koulutielle

Vaikka remppa yskähtelee edelleen menemään armottomana aikasyöppönä (keittiötaso ei pelastunut hiomisella, joten nyt on menossa jälleen uuden pinnan kuivumisen odottelu...), on syksy aktivoinut perinteisesti treenailemaan pikkaisen suuremmilla tehoilla. Käytiin vielä viikonloppuna raahaamassa Murren Murkinasta ruuan lisäksi kasa treeni- ja jälkinameja niin homma ei ainakaan jää niiden puuttumiseen :D




Pari viikkoa sitten käväistiin Hikan kanssa meidän uuden seuran järjestämissä agikisoissa turistireissulla. Lägin hallille hurautti ihanasti vajaassa 10 minuutissa (ja seuran ulkokenttä on vielä puolet lähempänä, ei niin että oltaisiin ehditty sielläkään käydä vielä kertaakaan...). Hikkis oli omaan tapaansa reipas uudessa paikassa ja pystyi myös leikkimään ja keskittymään tekemään pikku juttuja kaiken hälinän keskellä. Toki oppi myös innostumaan radalla kiitävistä kisaajista...

Retken päätteeksi Hikkis pääsi vielä vetämään rallia Tiinan ihanan Metku schapen kanssa. Ihan aavistuksen verran näytti alkuun jännittävän, mikä on vähän hassua kun pitäisihän tuollaisen "tukka silmillä" karvamöykyn olla tosi tutunoloinen hahmo (ja Metku oli tosi kiltti). Yleensähän Hikkaa ei juur jänskätä minkäänkokoiset tai näköiset uudet tuttavuudet. Toisaalta briardien erkkarissa eniten räkytettiin juuri mustille briardeille ja schapeille :P



Ollaan myös käyty Turussa ekat Run for Fun PePe (=perustaitoja pennuille siis) -treenit.  Ekalla kerralla ohjelmassa oli tutustumiskierros "makkararinki" tyyliin. Itse halusin ettei Hikkaa houkutella, vaan mieluummin niin, että Hikka saa mennä omaan tahtiinsa. Ja sehän sitten menikin kaikkien syliin reippaasti ilman sen kummempia ihmettelyjä ja antoi käsitelläkin kivasti. Tehtiin myös luoksetuloja, jossa Hikkis antoi hienosti pitää itsestään kiinnikin, kunhan vaan rauhassa otettiin kiinni. Ja edelleen tulee luuujaa :D. Loppuaika meni oman paikan opettelemiseen "häkkileikin" muodossa. Hikalla ei tässäkään ongelmia, meni vieraaseen häkkiin reippaasti ja kesti lopuksi myös odottamisen siellä kun otin askelia poispäin. Viimeistä tehtävää, käsikosketusta, ei ehditty tekemään, mutta Hikkahan osaa sen, joten kotiläksyksi saatiin kosketuksen pidentämistä - yhdistetään kaksi kosketusta palkkausta vähentämällä.

Eilen oli toinen kerta, tällä kertaa Elinan vetämänä. Nyt kuljettiin erilaisilla alustoilla (pahvia, iso möhkötyyny, ritilää, keinuva alusta, auton renkaita jne), opeteltiin odottamista namilla (koira istumaan, nami lähtee hitaasti ylhäältä kohti kuonoa, jos koira hyppii kohti, nami selän taa ja sitten uudestaan - nami tulee lopulta alhaalta) ja otettiin luoksetuloja sekä kuollutta lelua häiriössä.

Alustarata oli taas Hikkiksen mielestä hurjan kiva - vaati pari toistoa ritilällä, että malttoi mennä rauhassa yli ja keinuvalla alustalla ei kyennyt vielä pyörähtämään itsensä ympäri, niitä harjoitellaan siis erityisesti. Häiriöisen luoksetulon tai kuolleen lelun suhteen Hikalla ei ollut mitään ongelmia (Hikallahan on ollut asenne kohdillaan kuolleen lelun osalta ihan vauvasta asti :D), mutta odottamisessa ei millään olisi jaksanut fokusoitua namiin (lelulla onnistui kyllä ongelmitta). Mukana oli uutta Naturis makkaraa, joka ei selvästikään ollut nakin veroista kun piti tehdä häiriössä useampi toisto rauhallista keskittymistä vaativaa tehtävää. Saatiin siis kotiläksyksi opetella odottaminen myös namin kanssa. Samoin saatiin kotiläksyksi opetella sama asenne ruulle menemiseen kuin kuolleelle lelulle menemisessä on.

Ei hetkeen lopu... :D
Noin muuten Hikan kanssa pitää alkaa keskittymään vähän enempi ihan perusjuttuihinkin. Hikka on nimittäin alkanut lenkeillä huristamaan yhä pidemmälle ja kauemmaks yleensä lintujen perässä. Eikä sitä yhtään huoleta, vaikka koko muu lauma menee ihan eri suuntaan tai ei ole edes näköpiirissä. Hikka menee vähän kuin transsitilaan jahdatessaan pellolla majailevia pikkulintuja ja mikä parasta, Momo ja Pätkis menee Hikan perässä. Ja niitä lintujahan on ihan älyttömästi... Kesken jahdin Hikkaa ei saa tulemaan enää luokse, mutta ainakin vielä näyttää siltä, että muissa tilanteissa Hikka kyllä tulee edelleen ihan täysiiii kutsuttaessa. Vaikka luoksetulon aikana ohi lentäisi huuurjan houkuttelevasti pikkutirppoja, silmämunat vaan pyörähtää, mutta kykenee ainakin vielä luopumaan houkutuksista.

Mutta selkeästi luoksetuloa pitää vahvistaa jatkuvasti, muuten käskyyn reagoiminen hidastuu aika nopsaa. Ja harkinnassa on Hikan laittaminen liinaan noiden lintujen takia, kyllä sen pitäisi kuunnella kesken jahdinkin... Tosin nyt saatiin Elinalta hyvän kuuloinen vinkki tuohon, pitää muistaa testata.



Hampaat on vaihtunut viime viikkojen aikana vauhdilla. Ja se on näkynyt siinä, että on leikkinyt aika huonosti. Yhtä kova halu leluun ja leikkiin on, mutta ei ole purrut lelua juur lainkaan - avaa vaan suunsa ja irtoaa oikeastaan samantien. Nyt näyttää onneksi siltä, että pystyy taas puremaankin. Sisäsiisti Hikka on ollut muutoin kuin työpäivien aikana, jolloin se on järjestään tehnyt ainakin yhdet pissat (meidän sänkyyn, ei minnekään muualle...). Mitattiin se myös viikonlopun aikana hyyyvin epävirallisesti ja saatiin 5 kuukauden strategisiksi mitoiksi noin 40 cm ja 8 kiloa.



Ja sitten ikävimpiin asioihin. Taralta lähti perjantaina takajalat alta ilman mitään näkyvää syytä. Oli vielä aamulla normaali, kävi mutalammessa uimassa jne, mutta parin tunnin päästä jalat eivät enää kantaneet eikä tilanne parantunut yhtään päivän aikana.  Onneksi olin etänä ja onneksi joku sai odottamaan lopullisen päätöksen suhteen (kipujahan mummelilla ei näyttänyt olevan eikä sitä itseään asia näyttänyt vaivaavan, lähinnä jaloista puuttui asentotunto täysin), sillä lauantaiaamuna jalat jo kantoivat (joskin takapää oli hurjan jäykkä) ja sunnuntaina Tara olikin jo entistä ehompi ja sen vauhtia joutui himmailla.

Mutta karu herätys tämä oli, Tarahan on ollut tosi hyvässä kunnossa liikkumisen suhteen viime aikoina, joten tätä ei osannut yhtään odottaa (vaikka toki takaraivossa pieni pelko on aina kytenyt). Nyt täytyy vaan toivoa, ettei tällainen uusiudu, mutta selästähän tuo takuulla johtuu ja kun tuollainen sattuu kerran, niin... No, päivä kerrallaan ja ollaan kiitollisia kaikesta yhteisestä ajasta mitä meillä vielä on.