sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Pätkis 7 vee ja Hikka kasvaa edelleen

Ajan kuluminen on kyllä ihmeellinen juttu - tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen kun pikkiriikkinen Pätkis haettiin Nooralta äitinsä helmoihin kasvamaan. Ihan vain hetki sitten ihmettelin miten Momo olikaan voinut tehdä minulle niin täydellisesti sopivan kaverin. Ja ihan vain hetki sitten aloitettiin yhteinen matka halki mitä moninaisten harrastusten. Minun täydellinen pieni supermieheni, toivottavasti meillä on vielä vähintään yhtä monta vuotta edessä <  3




Kun Pätkis(kin) on viime aikoina jäänyt vähän paitsioon, niin juhlittiin synttäreitä tottiksilla ja jäljellä. Petri teki Pätkälle joku 800 askeleen jäljen, 3 esinettä, traktorinuria (ja oletettavasti aika monta tahatonta harhaa, tuolla kun käy aika reippaasti muita jälkimässä..), 5 kulmaa, 1 piikki (meidän eka pellolla ja se oli hieno!!) ja vielä sellainen siksak pylperö (eka ja hieno sekin!!). Pari viikkoa sitten ajettu pelto on kyllä nyt niin täydellisessä kunnossa, että tekisi mieli jäljestää ihan koko ajan :D.

Hikkakin sai elämänsä ekan "jälkiharjoituksen". En osannut päättää teenkö ruudun vai alanko vain tekemään suoraa (niinkuin aiempien kanssa), joten tein ruudun, josta lähti muutama askel suoraa. Meni ihan kivasti ruudussa kun hiffasi, että siellä on namppaa, mutta suora oli kuitenkin selkeämmän oloinen, joten jatketaan varmaan vaan sillä. Hikkiksen ruokahalu on jo hyvän aikaa ollut omien nappuloidenkin suhteen erinomainen (vaihdoin ruuan joku aika sitten maistuvampaan, mutta jopa ne vanhat naput uppoaa nykyään hyvin), joten ei ole enää mitään esteitä etteikö pikkuisenkin kanssa voisi vähän kokeilla nuuskuttelua.



Muutoin ollaan elelty melkolailla hiljaiseloa. Vaarin kuolema, yhä edelleen täysin keskeneräinen talo (ja sopeutuminen ihanan rauhallisesta sinkkuelämästä "lapsiperhearkeen") ja siihen päälle normaaliakin vaikeampi työelämä on vienyt ihan kaiken energian ja oikeastaan reippaasti ylikin... Onneksi nyt alkoi loma (jonka tietty aloitin pöpöllä, joka tainnutti lähes kahdeksi vuorokaudeksi sängyn pohjalle) niin ehtii ladata akut ja ennenkaikkea puuhastella kaikki puuhastelupatoumat alta pois :D


(Hikkistä ei toimistollakaan hirveesti stressaa :D)

Ihan toimettomina ei olla sentäs oltu. Hikka aloitti koulutiensä tiistaina Niinulla "Kehonhallintaa temppujen varjolla" -kurssilla. Kauhean kivaa päästää älyttömän pitkän tauon jälkeen tekemään jotain "virallisesti", Hikkis oli ihan fiiliksissä ja jos ei muuta niin nyt se pääsee tekemään juttuja muuallakin kuin meidän täysin häiriöttömässä kotipihassa :D. Häiriöistä puheenollen, Hikkis kävi juhannuksena pitkästä aikaa purutreeneissäkin. Hienosti repi leluaan epätasaisen pöydän päällä, vaikka vieressä louskutettiin räkä poskella eikä edelleenkään ole moksiskaan äänistä. Itseasiassa näytti ihan siltä kuin olisi noussut piiskasta (Jussi paukutteli sitä Hikalle kun odotteli Intoa piilolle)...

Noin muutenkin pitää sanoa, että ei ole pikkupyrri sieltä herkimmästä päästä, melkein voisi sanoa että päinvastoin. Eikä sillä näytä olevan minkäänlaisia ongelmia alustojenkaan kanssa, vetää töissäkin ritiläportaita ees taas. Kun tyyppi vielä taistelee nykyään samalla hullulla asenteella kuin tekee lähes kaikkea muutakin, niin ken tietää... No juu, ehkä me kuitenkin yritetään ensisijaisesti suuntautua sinne agilityn puolelle :D


Ainoa mistä ei edelleenkään tykkää, on jos joku houkuttelee luokse rapsuteltavaksi. Se on kyllä aika mystistä miten sitä ei näytä jännittävän ihmiset sitten yhtään tippaa, mutta silti se ihan selkeästi ei pidä noista lähentymisyrityksistä. Tänään otin Hikan mukaan Selloon ja siellä se kulki veti hihnan päässä häntä tötteröllä kuin olisi aina kulkenut ihmisvilinässä. Pikkaisen haastavaa, kun omat refleksit eivät ole vieläkään kehittyneet pyrrin tasolle - sekunnin sadasosassa Hikka ehtii sännätä jonkun ihanasti heiluvaan hameenhelmaan, kauppakassiin, juoksevan lapsen jalkoihin tai pomppimaan rapaisilla pikku tassuillaan seisahtuneen ihmisen päälle. Jossain vaiheessa alkoi nolottamaan niin paljon, että oli ihan pakko nostaa tyyppi syliin (juu, voisi ehkä alkaa opettamaan edes alkeellisempia käytöstapoja :P ). Mutta siis, sitten kun joku varta vasten halusi rapsutella Hikkaa, niin ei ollutkaan enää niin kivaa. Sinällään ihan ok suhtautuminen, mutta pitäisi vain keksiä miten handlata nuo tilanteet mahdollisimman luontevasti.

Joskus viikkoa ennen juhannusta annoin koko laumalle vauvasta mummoon Bravecto -punkkikarkotetabut. Tiedä sitten johtuiko siitä vai Inton viikkoa aiemmin olleesta rajusta vatsapöpöstä, mutta kaikki muut paitsi Momo sairastivat tosi ikävän ripulin. Lopulta piti mennä juhannuksena Taran kanssa Mevettiin hakemaan Tylosinit. Ihanan kallista - 320 euroa siitä ilosta, että saatiin lääkkeet, jotka olisin osannut pyytää puhelimitse... Hikkis "pääsi" mukaan reissulle ja laskua odotellessa punnitsin tyllerön 5,8 kilon painoiseksi. Ihmekkös kun sitä ei jaksa kantaa enää niinkuin aiemmin :D


Ai niin, perjantaina piipahdettiin Annalla - Momo sai kesätrimmin, Pätkis (öljy)pesun ja Hikka pääsi leikkimään Riian kanssa. Aada lähinnä yritti laittaa Hikkaa ruotuun :D Hikkis kyllä niin tarttis kokoistaan seuraa. Isot ranskikset ei edelleenkään tykkää pikkuisesta. Pätkis kyllä lenkeillä näyttää salaa odottelevan, että Hikka tulee perässä mutaojaan (Hikka kulkee lenkeillä Pätkän kyljessä kiinni kuin purkka), mutta mitään muunlaista lähentymistä ei ole vieläkään näkynyt.



Juhannuksena Hikka sai onneksi kaveriksi Sairasten viikkoa vanhemman Perttu-malin ja kakaroiden leikit menivät ihan älyttömän hyvin yksiin < 3


Loppukaneettina pitää todeta, että olen kyllä ihan täysin myyty tuohon pikkuiseen hulluun merleen karvapalloon (tai hyeenanpentuun, miksi sitä on moni kadulla kutsunut :D). En tainnut kauheasti muuta toivoa kuin asennetta ja sitä tuossa kyllä on, vaikka muille jakaa :P. Kauhean jännä nähdä miksi tyyppi kehittyy, mutta juuri nyt se on kyllä melkeinpä täydellinen < 3. Okei itsesuojeluvaistoa sillä ei ole sitten niin yhtään, se räkyttää aina ja kaikkialla kovaa ja korkealta ja se on välillä suoraan sanoen ihan älyttömän rasittava (olen joskus melkein varma, että se on salaa juonut minun aamukahvini...), mutta silti tai juuri siksi, ihan huippuotus! Jos kaikki pyrrit on tällaisia, niin olisi pitänyt ottaa pyrri kyllä jo silloin joskus vuosia sitten :D