sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vähän pienempään ranskikseen

Kai sen voi nyt jo ihan virallisestikin paljastaa (joskin tuntuu vähän huonon onnen manaamiselta puhua mitään ennenkuin pentu on kotona) - jos ei mitään ihmeellisen kummallista tapahdu, niin kolmisen viikon päästä meille tulee perheenlisäystä pikkuisen (lyhytkarvaisen) pyreneittenpaimenkoiran muodossa. Edellisestä pennusta onkin jo kohta 7 vuotta...

Aika moni on tässä matkan varrella kysellyt syytä rodun vaihtoon, vaikka itse en edes koe varsinaisesti vaihtavani rotua, meille vain tulee nyt tällainen vähän pienempi ranskalainen tähän rinnalle. Mutta siis vastaus siihen miksi meille tulee juuri pyrri, on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että tahdoin pienen, tekevän ja eloisan paimenen ja jos on ranskalaista tarjolla niin tokihan se vaihtoehto on aina ykkösenä :P




Ja sitten vähän pidemmin niille jota kiinnostaa :D.

Ekstemporee jutuksi tätä ei voi millään muotoa kutsua (vaikka niitä tässä viime aikoina onkin tullut harrastettua..). Ensimmäisen kerran törmäsin rotuun Taran ollessa ihan pieni (eli joskus vuoden 2002 jälkeen) ja kun tausta mulla on spanieleissa (kotona oli cockeri ja englanninspringeri) niin pienemmät paimenet on varmaan senkin takia aina jotenkin viehättänyt. Ennen Taran tuloa mietin kovasti myös schapea ja oli ihan sattumasta kiinni, että tuli Tara eikä schape. Mutta onneksi kävi näin < 3.

Taran ollessa pieni törmäsin jotain kautta Silvia Trkmanin kirjoituksiin ja videoihin, ihastuin yhdessätekemisen riemuun ja siinä sivussa hassunkurisiin, vikkeliin ja innokkaisiin koiriin. Silloin taisin jo alkaa pikkaisen selvittelemään asiaa, mutta homma jäi aina selvittelyn asteelle. Eniten haaveille silloin varmaan laittoi jarrua maininnat epilepsiasta ja luonteiden hajonnasta. Ja luultavasti sekin, että ihmisten reaktiot rotuhaaveista mainitessani olivat lähes poikkeuksetta "älä missään nimessä ota" kategoriaa. Eikä pyrrejä näkynyt oikein missään livenä, että olisi voinut vahvistella sitä omaa fiilistä.

Mutta sinne se haave kuitenkin jäi itämään sinnikkäästi seuraaviksi vuosiksi, vaikka missään vaiheessa ei ole ollut oikeanlaista saumaa siirtää ajatusta suunnittelun asteelta pidemmälle. Ennen Momon tuloa kyllä muistan miettineeni pienempää vaihtoehtoa (aussi, pyrri) ja niin taisin tehdä ennen Pätkiksenkin tuloa. Mutta briardi veti aina pidemmän korren.


Jossain vaiheessa mietintämyssy siirtyi pitkäkarvaisesta versiosta lyhytkarvaiseen, syynä oli luultavasti (oletetut) erot epi esiintymissä ja luonteissa, vaikka pitkiksien ulkonäkö on aina miellyttänyt enemmän. Kun tulevan pennun äidinisänäidillä (tai jotain :D) Elsalla oli pennut lähes samaan aikaan kuin Momo hoivasi Pätkistä veljineen, niin tuohon aikaan oli kausi kun seurasin pyrrejä jälleen erityisen ahkeraan (ja ihastuin Elsaan). Ja sitten pyrrihaave hautautui taas pitkäksi aikaa. Nautin täysin rinnoin Pätkiksen kanssa harrastamisesta ja lähinnä mietin että olisipa kiva jos siitä saisi jollain konstilla itselleen uuden samanmoisen..

Vähän ennen Pätkän selkäongelmavyyhdin purkautumista Anna kertoi nähneensä kivan (pitkäkarva)pyrrin agikisoissa ja laittoi linkin koiran kisavideoon. Olin ihan myyty ja kun myöhemmin näin koiran livenä, ihastuin vielä enemmän. Varmaan siinä vaiheessa aloin miettimään, että mitä jos sittenkin... Päätöstä törkki oikeaan suuntaan melkoisella voimalla samoihin aikoin myös Johannan Pilvi eli aiemmin mainitun Elsan huisin hurmaava tytär. Olin jokseenkin kade Pilvin kotiutuessa Johannalle, se oli niiin hurrjan valloittava, että ei voinut kuin miettiä, että olisi pitänyt vaan itsekin aikoinaan uskaltaa! :D

Ja sitten tuli Pätkän selkädiagnoosi, jonka jälkeen kävin läpi kaikenlaisia vaihtoehtoja. Mielessä pyöri briardia, malia, käyttötervua ja sitten se pyrri. Siinä vaiheessa ei neljäs iso koira kuulostanut mitenkään päin järkevältä - rivarikaksiossa, lähiössä, kahden vanhan ja yhden sairaseläkeläisen yksinhuoltajana. Mutta mieli niin kaipasi vauhdikkaampien lajien (=aksa) pariin ja sitä ajatusta pyöritellessä myin itselleni ajatuksen siitä, että kyllä tähän joukkoon pieni mahtuisi. Vaikkakin se pieni ei nyt varsinaisesti niiin pieni olisikaan :D Mutta oli miten oli ja meni syteen tai saveen, nyt oli ihan selkeästi vihdoin ja viimein sen pyrrin aika!

Paria mielenkiintoista pentuetta tiirailin jo aiemmin, mutta keväällä tai vielä kesälläkään ei ajankohta tuntunut oikealta, kun sekä Taran että Pätkän vointi oli aikalailla kysymysmerkki. Lopulta terveyshuolet jäivät taka-alalle (toki siellä ne edelleen ovat, mutta kukaan ei oireile..) ja silloin vaihtoehtoina oli kaksi ihan älyttömän kiinnostavaa yhdistelmää, joista meille nyt siis kotiutunee Martan (Tottakai Uniikki Olen aka HulluMape) ja Bregon (Barbarian Fighter Extreme Braveheart) jälkikasvu Kivasti Rähinärakkautta (tai kotoisammin paksu tai rusettimarsu :P).

Selkee minipossu :D

Tytölle taitaa siis olla tässä vaiheessa kertynyt niin kokoa kuin turkkiakin, mutta kun  ihastuin siihen heti sen synnyttyä (ja väritykseltäänhän tyyppi on aika paljon niinkuin isänsä, jonka ulkonäköön(kin) olen ihan ihastunut), niin eihän tällaisen jäärän päätä enää käännetä. Etenkin kun nimeksi tuli tuollainen ihan minun koiran kuuloinen nimi :D Luonteeltaan porukka tuntui (sen parin tunnin ajan mitä eilen niitä ihastelin) tasaisen kivoilta, joten eiköhän loppu ole kiinni sitten vain omasta kyvystä vahvistella oikeita asioita.

Niin vähän olen pyrrejä oikeasti livenä nähnyt, että odotuksia ei ihan älyttömiä ole. On ne kauhukuvat ja sitten on ne haavekuvat, mutta varsinaisesti ei ole sellaisia odotuksia kuin esmes briardia ottaessa olisi väkisinkin ollut. Ja se on kuulkaas ihan älyttömän helpottavaa! Sitten vaan eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä eteen tulee, ei niin sitten millään malttaisi odottaa yhteisen taipaleen alkamista (pentutarvikkeiden shoppailu on ainakin lähtenyt ihan käsistä..)!

Söpö pikkuinen paksukainen nyt jokatapauksessa on, siitä ei pääse mihkään :D

Kuva: Heidi Utriainen (?)