tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tokoa, hiekkaa ja vähän jälkeäkin

Perjantaina pakattiin Petrin auto tupaten täyteen koiria ja vähän muutakin ja suunnattiin kohti Poria. Kolmisen tuntia myöhemmin oltiin Yyterissä, jossa mökki oli kiva, luonto ympärillä aivan upeaa ja ilta kului mukavasti ulkoillen, grillaillen ja paljua lämmittäen (ikinä ei saatu sitä kyllä lämpimäksi :D).

Kyllä niillä oikeesti oli ihan kivaa :D


Lauantaina aamusta herättiin (ei tartte varmaan arvata kenen toiveesta :P) kukonlaulun aikaan ja suunnattiin kohti dyynejä. Mökiltä oli 300 metriä rantaan pitkospuita pitkin, ei olisi kamalan paljon parempi sijainti voinut olla! Kaksi ja puoli tuntia toikkaroitiin rannalla ja aurinkokin onneksi tuli pilvien takaa esiin muutamaan otteeseen. Oli kyllä niin nättiä ja oma lauma tykkäsi kuin hullu puurosta! Tara veti merikasvustoa oikein antaumuksella ja Momo ja Pätkis keskittyivät lokkien jahtaamiseen...

Ukko ei oikein välittänyt vedessä lotraamisesta, mutta kyllä siitäkin vielä briardi tehdään :D Perään toinen kiekka rannalla Inton ja Ukon kanssa ja sitten pitikin suunnata (auttamattomasti myöhässä..) kohti Ulvilaa ja Sbry:n tokopäivää.


Olin ilmoittautunut tokoilemaan toiveena löytää edes jonkinlainen tokomotivaation hippunen, kun olishan se kiva tehdä Pätkän kanssa edes jotain muutakin kuin jälkeä. Pätkälle ei ole opetettu mitään ylemmän luokan liikkeitä enkä ollut saanut aikaiseksi edes katsoa mikä on muuttunut sitten tyttöjen tokoiluaikojen (siihen käsitykseen viikonlopun jälkeen jäin, ettei ilmeisesti juur oikeen mikään, ainakaan älyttömästi). Pätkän kanssa ajattelin kysellä alkuopetusvinkkejä ruutuun ja ohjattuun.

Aloitettiin ruudusta, jossa koira käskettiin odottamaan ruudun reunanauhan päälle sillä aikaa kun itse meni hypistelemään maata siinä kohtaa ruutua mihin koiran haluttiin menevän. Sitten pois ruudusta ja ilman mitään apuja koiralle käsky ruutu (sana, jota Pätkä ei ole ikinä kuullut). Noh, jos eka olen sanonut "odota" ja sitten käskyn, joka ei tarkoita mitään niin... Fiksuna miehenä Pätkis päätteli, että täähän on se meidän "oikean käskyn kuunteluleikki" ja lähti liikkeelle lopulta vasta kun sanoin sille "vapaa" :P.

WTF?!? :D / Kuva: Henna Lindell
Kyllä se sen jälkeen pikkaisen vapautuneemmin sieltä hilautui, mutta missään vaiheessa en huomannut, että se olisi oikeasti tajunnut mitä siltä oikeen halusin. Kuulemma Pätkis kuitenkin kokoajan ajatteli ja tälläisella omaehtoisella ajatteluprosessilla se jossain vaiheessa hiffaisi oikean paikan ruudussa paremmin.

Ruudussa, mutta edelleen iha pihalla (ja joku vetää tukastakin) :D / Kuva: Henna Lindell
Voi olla että näin kävisikin, mutta nyt tuntuu siltä, että jos ikinä innostun ruutua opettamaan, niin tekisin sen luultavasti jollain toisella tavalla :D

Kuva: Henna Lindell
Seuraavalla kiekalla otettiin sitä ohjattua. Ajattelin, että siinä pitäisi jotenkin opettaa ne suunnat (Taran kanssa oli aina haasteena se, että lukkiutui ihan omavalintaisiin kapuloihin), mutta se menikin sitten ihan vaan noutona käsimerkin kera. Eikä siinä sitten ollut mitään ongelmaa Pätkän kanssa.

Kuva: Henna Lindell
Löytyikö sitä motivaatiota sitten? Tokomotivaation puutteen takana on sellaisia juttuja, että en ihan hirveästi jaksanut toivoa sen löytyvät koulutuksista, eikä sitä sieltä sitten löytynytkään. Omat ajatukset on tietyissä asioissa niin erisuuntaiset, että ei vaan kykene naksauttamaan aivojaan toiseen suuntaan, vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä sitä pitäisikin lakata odottamasta motivaatiota ja alkaa vaan tekemään.. Mutta jokatapauksessa, päivä oli kiva, paljon briardeja ja vielä pitsaa päivän päätteeksi!

Tokoilujen jälkeen tarkoitus oli vähän ulkoilla ja saada palju vihdoin oikeasti lämpimäksi, mutta kävikin sitten niin mukavasti, että pari tuntia mökille paluun jälkeen sairastuin vatsatautiin ja seuraavan kerran heräsin jollain tavoin henkiin vasta eilen päivällä... Uhuh, ei ollut muuten yhtään kivaa...


Eilen illasta raahauduin kuitenkin Petrin ja Tellen mukana jäljelle (ja pikkaisen mittailemaan tulevia kotikulmia..). Oma valinta olisi ollut vain roikkua mukana, mutta kun Petri reippaasti polkaisi Pätkällekin jäljen, niin oli vähän niinkuin pakko tehdä itsekin jotain... Pätkän vuoden 2. jälki olikin huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Järkyttävän kova tuuli veti sitä jäljen alussa jonkin aikaa sivuun, mutta sen jälkeen työskenteli ihan superisti, kulmatkin oli ihan älyttömän hienot! Melkein voisi sanoa, että jokakeväinen jälkikärpänen pääsi yllättämään taas takavasemmalta :D