torstai 6. elokuuta 2015

Odottavalla kannalla

Jospa pikaiseen päivittäydytään ajantasalle, kun lomatkin on vihdoin lusittu tältä kesältä.

Aloitettiin lomailut Rymättylässä juhannuksesta puolitoista viikkoa eteenpäin. Ilmat eivät pääosin suosineet (kuten ei kyllä koko loman aikana - taisi olla ehkä viisi aurinkoista päivää..), mutta nautittiin silti. Kauhean kiva oli huomata, että vaikka koirat oli viimeksi nähneet siskon tuplat vuotta aiemmin ihan pikkuvauvoina, niin osasivat tosi hyvin käyttäytyä nopeasti liikkuvien taaperoidenkin kanssa. Eivät olleet moksiskaan, vaikka pariin otteeseen joku kaatui yllättäen päällekin. Toki Pätkis aiheutti tänäkin kesänä pahennusta osallistumalla väkisin lasten pallopeleihin ja rikkomalla innoissaan pallot :D.



Juhannuksen jälkeen käväistiin Momon ja Pätkiksen kanssa Piiralla, kun satuttiin saamaan peruutusaika. Niin minä kuin koirat tykkäsi ja saatiin paljon hyviä vinkkejä jatkoon. Pätkä oli kuitenkin kovin jumissa (ja kipeä) ja Piira olikin samaa mieltä kuin minä toisen mielipiteen hakemisesta esmes Saikku-Bäckströmiltä. Kotiin palattuani varasin ajan samantien, mutta jonot vaan olivat sellaiset, että ensimmäinen vapaa aika löytyi heinäkuun lopusta. Sinne asti porskutettiin normaalisti, ilman että mitään sen kummempia oireita näkyi. Toki ei (edelleenkään) varta vasten hypitty, palloleikit muutettiin "kadonneen pallon etsinnäksi", harrastukset peltojälkeen ja uitiin kylpylässä ainakin kerta viikkoon.


Lääkärissä todettiin seuraavaa:
"Aiemmissa rtg kuvissa valmiit spondyloosisillat L6-7 ja L7 sekä oikealla lateraalista piikkiä samoissa väleissä, mri kuvissa prolapsi L7S. Oikean etujalan liike hieman lyhyempi muutaman askeleen verran kääntyessä, muuten ok. Portaat ylös/alas ok. Side hopping ja asentotunnot ok, patellarefleksi oikea takajalka ok, mutta fleksorissa hieman korostunut liike. Etujalkojen taivuttelut ok. Oikean takajalan lihaksisto pienempi, ei varaa yhtä paljon painoa sille. Taivutteluissa ei selkeää kipua, mutta ristiselän provokaation jälkeen lievää suojaköyristystä. Lihasjännitys voimakas ristiselässä oikealla, jännitystä hieman myös lannerangan keskiosassa vasemmalla. Reagoi ilopsoaksiin, voimakkaasti oikealla."

Hoidoksi määrättiin laserhoitoa 6 kertaa 2 kertaa viikossa iliopsoaksiin ja ristiselkään. Pitkä Rimadyl ja Neurontin -kuuri ja rauhallista eloa. Eli tasainen liikunta (ravi/käynti) hyväksi, mutta vältettävä laukkaamista, hyppyjä ja riehumista. Uida saadaan vain liivien kanssa ja ekaan kolmeen viikkoon ei sitäkään. Huomenna on edessä viimeinen laserhoito, lääkityksen kanssa kaikki on sujunut ok, mutta Pätkän rauhallisena pitäminen on tuskaa. Heti kun selkänsä kääntää niin tyyppi innostuu (koko ajan enemmän) jostain ja hyppelee itsensä ympäri tai tekee jotain muuta täysin kiellettyä. Noh, ehkä se tästä kun päästään taas uimaan. Auto-ongelma (hirvittävän korkealla oleva häkki = vaarana niin ylös kuin alastulevat hypyt) sentäs onneksi ratkesi kun Aku tuunasi häkin uuteen uskoon. Mitä sitä tekisikään ilman ihania ja avuliaita treenikavereita! Koska oireita ei ollut ennen lääkäriin menemistä, niin on vähän vaikea sanoa onko tästä ollut mitään hyötyä - oikea takajalka on kyllä jotenkin hassu hitaassa käynnissä kun oikein tuijottaa (itse asiassa olen alkanut epäilemään, että Pätkällä on jotain vikaa ristareissa/kintereessä tms).

Piiran lisäksi tavattiin juhannuksen jälkeen Niina ja Maikki Laitilassa hurjan hauskojen maratontreffien merkeissä (briardeja taisi olla mukana yhteensä 7, rotikoita yksi, maleja yksi ja beaglejakin yksi :D). Niinan Aapohan sai juuri terveen paperit selän osalta, mikä oli kyllä ihan hurjan huojentava uutinen < 3.


Ja jos Aapo oli yhtä ihana kuin aina niin ihana oli kyllä Maikin Pippa -malikin! Tänä kesänä olen päässyt näkemään Pipan lisäksi muutaman muunkin malin jossain muualla kuin treeniympäristössä ja kyllähän ne on ihan persoonallisia koiria sittenkin... Lomalla näin pitkästä aikaa myös Johannan Pilvi -pyrriä joten, ylläri ylläri, pyrrikuumekin hipoo jälleen taivaita. Jos vain olisi enemmän tilaa ja resursseja... Toisaalta näilläkin resursseilla pyrri olisi vielä ihan mahdollinen. Riippuen toki mihin suuntaan Pätkän selän kanssa edetään. Hirmuisen vaikea pitää päätä kylmänä, kun niiin tekisi mieli pentua, mutta pienen pieni pentu ja kipeä iso koira ei ole kovin houkuttava ajatus, joten ei auta kuin odotella. Äh!


No, vaikka kotona onkin nyt kolme eläkeläistä, niin Pätkän kanssa on pakko tehdä jotain. Ja jotta oma motivaatio tehdä muutakin kuin hubbailla pysyy yllä niin ollaan sitten peltojälkeilty oikein urakalla. Omatoimihinkuttamisen lisäksi oltiin ensin neljä päivää dobberileirillä hinkkaamassa pelkkää peltoa (plus yksi ihan superhieno tosielämän esineruutu kun yksi leiriläinen oli kadottanut puhelimensa metsään yön aikana :D) ja melkein heti sen perään saatiin Pipsa ja Nessa kylään jatkamaan himojäljestämistä. Noustiin aamuisin viiden aikoihin pellolle ja illalla käväistiin nuuhkimassa vähän lisää peltoa (ihme jos Pipsa enää ikinä tulee meille kylään :P).


Ollaan myös käyty jäljellä (ja siinä sivussa syömässä ja nauramassa hyvin :D) useamman kerran briardiseurassa Virven&Peipon ja Ellun&Maunon kanssa.

Tavoitteena oli mennä kokeilemaan onneamme rotumestiksiin, mutta Pätkän lääkekuurin myötä saatiin unohtaa sellaiset haaveet. Noh, toivottavasti ensi vuonna oltaisiin paremmassa kunnossa.


Muuten loma meni rauhallisesti omalla painollaan. Tara on voinut ihan älyttömän hyvin (* kopkop *), luultavasti osaltaan ihan näiden kammottavien ilmojen ansiosta. Hellekelit olisivat varmaan ottaneet koville.


Omakin mieliala on vähemmän stressaantunut sen jälkeen kun olen löytänyt juoksemisen uudelleen. Tarkoituksena oli oppia loman aikana tykkäämään juoksemisesta ilman vetoapua ja tavoitteeseen päästiin. Toiseksi viimeisenä lomapäivänä hölkyttelin 20 km lenkin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 himojuoksuaikojen. Kyllä sitä edelleen tulee kaivattua Pätkistä seuraksi - jos Pätkän kanssa lenkkien keskivauhti oli sellaista 12-14 kilometriä tunnissa, niin nyt vauhti pysyy pääosin himpan alle 10 km tunnissa. Sellainen kevyen kevyt vauhdin tunne puuttuu hommasta, mutta on se ihan kivaa näinkin. Ainakin aina jos ei ole ihan älytöntä tuskaa :D.


Leppävaarassakin tuli taas hengattua. Muutamana aamuna ajelin Gallen-Kallelan museon parkkikselle ja lähdettiin siitä kulkemaan vanhoja lenkkireittejä pitkin rantaa. Tara oli niiin onnellinen, humpsutteli menemään kuin nuori tyttö < 3. Citykanien vuoksi Momo oli pääosin kiinni ja Pätkis oli kiinni lääkärin määräyksestä, mutta kyllä nekin varmaan jonkin verran nautti :D.