torstai 4. kesäkuuta 2015

Mittasuhteita

Vaikka kuinka nämä viimeaikaiset selkäjutut harmittavatkin niin joskus tulee vastaan asioita, jotka laittavat asiat mittasuhteisiin. Meillä tämä tapahtui viime maanantaina kun ihan tuossa melkein naapurissa paloi poroksi kokonainen rivitalonpätkä ja viisi perhettä menetti silmänräpäyksessä kotinsa. Kaikessa kaameudessaan tuo sai omat murheet tuntumaan aika pieniltä. Mutta se on sanottava, että vaikka kuinka olenkin Klaukkalaa aina mollannut, niin aivan ihanasti ihmiset olivat heti auttamassa.

Noin muutoin ollaan otettu tosi rennosti vaikken täyslepoon Pätkää laittanutkaan (Pätkä on ollut täysin oireeton vaikka tuijotan sitä lähes hysteerisyyden partaalla). Ollaan jatkettu aamu-ulkoiluja pellolla välttäen riekkumista ja kaahailua, uitu kylpylässä välillä kaksikin kertaa viikossa ja ehditty Rymättyläänkin (perkaamaan kukkapenkkejä jokainen omalla tavallaan :D). Kerran otin Pätkän mukaan juoksulenkille Luukissa niin että sai vuoroin juosta fleksissä ja vuoroin vapaana. Vetämismoodi juostessa näyttää tulevan niin selkärangasta, että niissä fleksipätkissä meinasi kyllä itseltä mennä hermo kerran jos toisenkin.




En ole varma tarvitsisiko Pätkisen ottaa yhtään raviaskelta jos opettaisin sen juoksemaan rinnalla vetämättä, sen verran hidas oma etenemisvauhti on nykyään ilman vetoapua. Pyöräillen sen saisi paremmin raville, mutta Klaukkalassa on tosi nihkeästi hiekkateitä ja asfaltilla homma aiheuttaisi varmaan enemmän hallaa kuin hyötyä. Autoon sisälle pyörä ei mahdu ja jos telineellä tahtoisi sitä kuskata niin siihen tarvitsisi kuulemma vetokoukun. Jota ei autossa ole ja jonka asentaminen ei kuulemma ihan ilmaista ole (mikä autoilussa olisi, viime kuussa tuo ranskalainen romukasa vaati hoitoa lähes 1500 euron edestä eikä sen eliniästä silti ole varmuutta kovin pitkälle...). Niin kauan kun lauman koko pysyy kolmessa isossa en tahtoisi vaihtaa autoa (haaveissa olisi joku vähemmän pakettiauton mallinen), mutta saa nähdä pakottavatko olosuhteet ennenaikaisiin moovseihin.

Aasinsiltana autoilusta - jokakerta koiria autoon pakatessa katse osuu treenikamoihin ja ihan joka kerta iskee tajuntaan se sama ajatus - ei me tehdä noilla enää mitään. Että mittasuhteista huolimatta on ainakin alitajunnun tasolla tuntunut jokseenkin hankalalta sulattaa tätä uusinta käännettä. Tiedän kyllä, että moni näillä spekseillä vaan jatkaisi harrastamista, mutta kun se ei vaan tunnu oikealta...   Lisäksi mietityttää se tuleva pentu entistä enemmän - nyt kun ei ole enää kaveria edes kansallisiin niin pitäisikö kuitenkin ottaa iso kaveri, vaikkei se mitenkään mahtuisi laumaan... Ja koska sen pennun nyt uskaltaa edes ottaa - miten riekkuva pentu sopii mahdollisesti kipeän selän kanssa kuvioihin tai miten selän kunto ylipäänsä lähtee etenemään (joudutaanko esmes pohtimaan leikkausta jossain vaiheessa).

No, harrastamispohdinnat varmasti selkeytyvät ajallaan - eiköhän me sinne pellolle saada itsemme ennemmin kuin myöhemmin ja opitaan nauttimaan vähän seesteisemmästä harrastamisesta. Ja ties vaikka saisin aivopestyä itseni takaisin tokoilijaksi, kun tottelemisesta kuitenkin tykätään molemmat (se tekninen pilkun viilaaminen vaan ei niin yhtään innosta..). Se täytyy kyllä todeta, että vaikka aiemminkin olen arvostanut Pätkiksen monipuolisuutta ja helppoutta lajissa kuin lajissa niin nyt sitä osaa arvostaa vielä ihan eri tavalla. Mitä ihmettä sitä olisikaan tehnyt jos meillä ei olisi ollut näin monia harrastusvaihtoehtoja, joissa kaikissa on jo hyvät pohjat alla!

Jokatapauksessa, sillä välin kun me yritetään sopeutua uuteen rauhalliseen elämään niin veljet edustavat tahoillaan tulevana viikonloppuna. Aapo Who Bites the Best -tapahtumassa ja Mara tokon SM:ssä. Itse talkoilen ensimmäisessä, mutta peukutetaan Momon kanssa ihan hurjasti ja tasapuolisesti molemmille poikasille (ja tietty myös muille ranskis -joukkueen jäsenille sekä tokoileville briardeille)!

Ja jos muuten onkin ollut pikkaisen tapahtumaköyhää niin Rymättylässä on sitä vastoin tapahtunut hurjasti parin viikon aikana - kesä on tullut ihan varkain ja parhaillaan siellä eletään melko varmasti sitä kauneinta vuodenaikaa.


Kun ei mitään oikeasti kirjoittamisen arvoista ole tapahtunut, niin laitetaan vielä loppuun liikuvaa kuvaa  (jotenkin on ollut tarve kuvata laumaa erityisen paljon tämän kevään aikana).

Muistoja lauman kevätaamuista ennenkuin alkoi vihertämään (eikä Pätkän olo ole voinunt olla täysin surkea, tyypin häntä heiluu ihan joka ruudussa <  3):



Pätkis pelaa: