maanantai 11. toukokuuta 2015

JK3 Pätkis!

Pikkaisen ollaan (paniikki)puuhasteltu sitten edellisen (kun kävi ilmi, ettei meillä olekaan Kurttia tuomarina, niin paniikki äityi ihan mahdottomaksi). Tottista Imphan kentällä - muualla kuin metrisessä ei ongelmaa. Alkuperäinen tarkoitus oli opettaa Pätkis kiertämään este toiseen suuntaan, mutta nyt ei sitten kuitenkaan ollut samanlaista ongelmaa kuin vuosi sitten (jolloin räpiköi tosi kömpelösti yli). Nyt vain meni jostain syystä ihan liikaa saaliille. Pelkästä esteen eteen asettumisesta (jopa ennen kapulan heittoa) meni "saalisasentoon" kyttäämään eteensä ja toistojen (ja puuttumisten) jälkeen alkoi käymään niin kierroksilla, että alkoi vuotamaan ennen hyppyä. Ja mikä "parasta" alkoi varastamaan hyppyyn (vähintään nousi aina perusasennosta). Kaikista parasta toki, että hypyt olivat niin laakoja että kaatoi useamman kerran esteen mukanaan. Enkä ehtinyt saamaan hommaa toimimaan toivotulla tavalla.



Vieraalle jäljelle päästiin kahdesti, Akun polkiessa meille jäljet maanantaina ja torstaina. Torstaina jäljen polkemisen yhteydessä oli hässäkkää ohikulkijoiden toimesta ja kolme tuntia myöhemmin Aku oli unohtanut mistä se jälki oikein menikään. Lopputuloksena Pätkis revittiin pois hienosti oikeaan suuntaan tehdyltä janalta ja lähetettiin lukematon kerta aivan väärään suuntaan etsimään jälkeä. Kunnes luovutin ja päästin liinasta irti. Ja Pätkis lähti alkuperäiseen suuntaan tosi määrätietoisesti ja törmäsikin pian keppiin. Loppujälki oli tosi hienoa työtä, mutta kaikki seuraavat pallojanat otti järjestään takajäljen, mitä ei ole tehnyt ties koska viimeksi. Siltikin plörinäksi mennyt jälki oli erinomainen treeni koetta ajatellen, mikä olisi voinut olla parempi oppitunti koiraan luottamisesta (meidän kompastuskivi kaikissa kokeissa). Esineitä ehdin ottaa kerran (noudatin vain kaksi). Ihan jees, mutta liikaa meni jäljillä.

Sitten tuli perjantai ja menin vaihdattamaan autoon vihdoin kesärenkaat alle. Ja kappas vain, autossa oli kuulemma etujousi poikki. Sain meidän vakikorjaamolta ajan maanantaiksi, mutta se ei hirveästi lohduttanut, kun meidän piti olla sunnuntaina Hämeenkyrössä jälkikokeessa (kiitos Pipsan, itse en tälläkään kertaa päässyt ajoissa soittoaikana läpi - Pipsa on tainnut saada kaikki meidän koepaikat...).

Ei ehkä paras, mutta ainoa, ratkaisu oli lainata äidin Fiat Punto, joka noudettiin perjantaina illalla samalla reissulla kun Momo pääsi Annalle trimmiin ja Pätkis & Tara pesuun.

Ei paljoa naurata ja vielä vähemmän kun takaluukku suljettiin nenän eteen :D

Noh, lauantaina hain Pätkälle liitospalan turvavöihin, käväistiin kentällä ottamassa paniikkitottikset ja Kiljavan Sairaalalla yhden pallojanan (takajälki). Sunnuntaina ei sitten muuta kuin herätys ennen neljää, Pätkä kiinni turvavöihin, kamat takaluukkuun ja menoksi (isä suostui onneksi tulemaan katsomaan tyttöjä päivällä). Matkalla tuli mieleen, että onkohan omassa autossa ruohonleikkurin moottori, sen verran ferrarilta Punto tuntui omaan verrattuna. Hirveä houkutus oli ajaa motarilla ties kuinka lujaa, vauhti ei tuntunut missään toisin kuin omassa.

Koe alkoi luonnollisesti suoritusvuorojen arpomisella, eikä koepäivästä voi mitenkään tulla huono jos se tehdään näillä :D:


Jälki oli ensimmäisenä suoritusvuorossa. Maasto oli ihanaa kangasmaastoa, mutta toisaalta se oli tosi kuivaa, jouduttiin menemään hiekkakuopan reunamia, ylitettiin lukuisia hiekkateitä ja jäljestettiin välillä rytöisellä ja überkuivalla hakkuuaukealla.

Muutoin jälki näytti tuolta:

Pätkis lähti hienosti rauhallisesti ja varmasti jäljelle, mutta otti harmillisesti takajäljen... Kutsuin takaisin ja korjasi itse heti kurssin ja lähti hienon näköisesti jäljestämään. Toimitsija tuli ihan erikseen kehumaan Pätkän jäljestämistä, olivat kuulemma ihan jääneet ihastelemaan tuomarin kanssa Pätkän varmaa menoa. Ja hienosti se menikin nyt kun annoin sen olla ohjaksissa koko jäljen ajan. Hakuuaukealla meinasi usko loppua ja päästin ennen sitä olevalla tiellä liinasta irti ja oikaisin mutkan kun Pätkis päätyi aukean toisella puolella kepille. Sen jälkeen luotto palasi ja roikuin taas loppujäljen jossain 5 metrissä jarruna enkä tehnyt muuta kuin tuijotin kengän kärkiäni ettei tulisi houkutusta alkaa taas jäljestämään itse... Viisi keppiä tuli mukana, yhdessä kohtaa merkkasi varvikossa tosi pitkään, mutta en malttanut jäädä tonkimaan kun ei ilmaissut kunnolla. Se olisi varmasti ollut tuo kolmoskeppi. Ja jos se olisi noussut, en olisi ollut niin epäuskoinen hakkuuaukealla. 575 metriä ilman keppiä on piiiitkä matka :D. Mutta se tunne kun tultiin tielle, olin antanut ensimmäistä kertaa kokeessa koiran tehdä töitä enkä repinyt sitä kertaakaan jäljeltä - itkuhan siinä meinasi tulla enkä hetkeen välittänyt yhtään mitä loppukokeessa tapahtuu. Oltiin vielä tosi nopeita (Pätkis meni vauhdikkaasti eikä tehnyt ylimääräisiä koukeroita), joten ihan rauhassa juotin ja palkkailin (ja lässytin :D) Pätkää ennenkuin lähdettiin ajelemaan kohti keppien luovutusta. Tästä 145 pistettä

Esineistä Pätkis nosti kaksi. Nytkin meni vähäsen jäljestäen, mutta heti kun löysi esineen nosti ja toi. Kolmannen kohdalla pyöri ties kuinka monesti, mutta ei nostanut. Olisi kuulemam ollut kiekko, joten otetaan sellainen nyt varmuudeksi treeniin meidän tyttömäisten pehmolelujen rinnalle :D. Noin yleisesti en oikein tykännyt Pätkän ilmeestä ruudussa (voipi olla että löysi kiekon mutta ei nostanut vaikka tiesi että olisi pitänyt ja sen jälkeen oli vain tekevinään hommia ja siten vähäsen paineessa, ei nimittäin olisi tullut luokse kun kutsuin pois ruudusta...) ja itselle teki tiukkaa kun ei saanut koskea koiraan luovutusten välillä. Tästä 20 pistettä

Tottikseen meno jännitti ihan sikana. Tuomari sanoi, ettei ollut varma selviänkö - olin ihan valkoinen ja huulet siniset, muistuttikin jokaisen liikkeen jälkeen hengittämisestä :D Pätkiksellä oli onneksi kivaa ohjaajan mielentilasta huolimatta. Vapaana ilmoittautumisessakin oli vain niin menossa tekemään ettei edes huomannut, että vieressä oli iso uros kaverina (näitä turhia pelkoja taas...). Mutta istuminen meni jostain syystä seisomiseksi ja kiersi hypyn takaisin tullessa ilman, että edes olisi harkinnut hyppäämistä. Kiertämisen jälkeen ei enää istunut perusasennossa ja A:n meni Pätkikseksi toooosi kömpelösti (eikä senkään jälkeen istunut perusasennossa). Ei tartte varmaan sanoa, että hieman huolestutti... Eteenmeno oli kuitenkin ihan super, maahankin meni ekalla lennosta, vaikka se on otettu viimeksi kokeessa kaksi vuotta sitten :D

Pisteet ei päätä huimanneet (83), mutta yleisössä ihastuttiin Pätkän asenteeseen. Heinilän mukaan meidän tekemisestä näki, että ollaan treenattu ET:n kanssa - mitä ikinä se tarkoittaakaan, mutta kohteliaisuus se kuulemma oli :D

Kaikenkaikkiaan pisteet (248) riitti JK3 koulariin kakkostuloksella eli meidän ekasta kolmosen kokeesta tulos. Ei paha. Ehkä luultavasti kestän koettelemuksen uudestaankin, mutta siis ihan oikeasti - en niin yhtään tykkää pk puolen kokeista (vaikka kuinka hyvin järjestetty kuten nämä meidänkin), koko päivän kestävä jännittäminen on ihan liikaa omalle hermorakenteelle... Agilityn 30 sekunnin suoritus on niiin paljon mukavampaa...

Ja koska olen tylsä, pitää vielä kerta kiellon päälle jankuttaa selistä. Niitä huonoja tuloksia kun on taas tullut lisää briardeille. Harmi vaan, kun monet näistä tuloksista ovat epävirallisia ja siten jäävät pienen piirin tiedoksi. Jos tällä "epävirallisella" linjalla jatketaan, ei rodun todellinen tilanne ainakaan julkisista tilastoista käy ilmi. Mietiskelinkin tässä, että kun yhdeksi syyksi virallisten kuvien karsastamiseen on väläytelty niiden hintaa (siis Kenneliiton perimää) niin voisikohan briardeillakin pitää ns. terveystilastoa kuten monilla muilla roduilla on? Sinne saisi sitten myös näitä epävirallisia tuloksia (autoimmuunisairaudet, syövät, sydämet, selät jne), jos koirien omistajat sen sallivat/ilmoittavat. Näin tietoa olisi yhdessä paikkaa jo paljon enemmän. Mitään kovin hyvää tilastoa ei meidän populaatiosta varmaan saisi, mutta jotain sentään. Mikään tieto ei ole pahasta ja avoimuuden olettaisi palvelevan meitä kaikkia loppupeleissä. Teknisesti kömpelönä en osaa tuollaista tehdä (ellei sitten koiria ole niin vähän, että voisi mennä käsipelillä :D), mutta tietoja voisin hyvin kerätä/listata tms.

Noin yleisesti taas selkäkuvien hinnasta, jos koiran kanssa ei harrasteta mitään kovin rasittavaa, se ei oireile eikä sitä ole tarkoitus käyttää jalostukseen alle kaksivuotiaana, niin miksei lonkkakuvien kanssa voisi odottaa kahteen ikävuoteen asti? Sitten saisi samalla viralliset selkäkuvat paljon edullisemmin. Sekin olisi parempi kuin ei mitään, kun epäilen että harva kuitenkaan kuvauttaa selkää ihan muuten vain vaikka neljävuotiaana (jolloin spondyloosi muutoksia ehkä todennäköisemmin olisi).