Elämä jatkuu

Elämä jatkuu aina ja pettymyksistä pääsee yli. Niin se elämä vaan menee. Noh, ehkä en ihan vielä ole päässyt yli tästä viimeisimmästä pettymyksestä (joka näytti ilmestyneen koiranettiinkin), mutta leuka tiukasti kiinni rinnassa ollaan jo menossa kohti seuraavia pettymyksiä!

Mutta siihen pettymykseen liittyen - törmäsin pari päivää sitten jossain Facebookissa harhaillessani tähän kirjoitukseen "Miksi hyvät kasvattajat kasvattavat rikkinäisiä koiria?". Tykkäsin kirjoituksesta jo vuosi sitten kun siihen ekaa kertaa törmäsin, mutta nyt uudelleen luettuna nyökyttelin ihan vimmatusti lähes jokaisen lauseen kohdalla. Noinhan se juuri menee! Ja jos joku ei jaksa avata linkkiä niin en missään määrin tai muotoa syytä kasvattajaa - vihoviimeinen, järjenvastainen ja naurettava ajatuskin. Ylipäätään, mutta etenkin tässä tapauksessa.

Tätä kirjoituksesta kopsattua lausetta on tullut kuultua aika monesti viime aikoina... "Ai sä et pysty enää treenaamaan agilityä. No kokeile rallytokoa, sehän on melkein sama asia." Aaaaaargh!!!! Jos ei huolta Pätkän kivusta/kivuttomuudesta oteta lukuun niin kyllä se agilitystä luopuminen kirpaisee ihan hemmetisti. Taralla tökkäsi lonkkiin, Momolla heikkoon ohjattavuuteen ja nyt tämä. H.a.r.m.i.t.t.a.a!!!! Luultavasti käydään keväällä jossain kisoissa kokeilemassa mitä selkä sanoo, mutta vaikka ei oireilisikaan niin säännöllinen treenaaminen (ja luonnollisesti kisaaminen) jokatapauksessa jää.




Hiihtoloman jälkeen lumet on aikalailla sulaneet myös Klaukkalasta. Kun pariin kertaan yritettiin uiskennella pellolla jäiden seassa ja yhtä monesti odoteltiin sydän sykkyrällä Momoa pupun perästä (Klaukkalan pupuilla on kevättä rinnassa eli liikkeellä on valtava joukko itsetuhoisia hörökorvia), ei enää huvittanut herätä aamulla ennen kukonlaulua. Jonkin aikaa jouduttiin siis raahustaa remmien nokassa kunnes nyt loppuviikosta käytiin tsekkaamassa maastot toiveikkaina uudestaan.

Torstaina parhaat maastot olivat yhä ihan veden peitossa ja jos siinä ei ollut tarpeeksi syytä pitää porukka edelleen remmeissä, niin vedessä uiskenteli (kovaäänisiä) joutsenia Momo & Pätkis -tiimiä houkuttamassa. Perjantaina yritettiin uudelleen ja silloin löydettiin samat pellot yllättäen ihan kuivin jaloin tallattavassa kunnossa. Ehkä tämä taas tästä, mikään ei aloita päivää paremmin kuin aamulenkki omassa rauhassa keväisestä aamuauringosta nauttien <  3 .

Työkaverin vinkistä löydettiin myös lyhkäinen pururata Tiiranrannasta. On kuitenkin niin lähellä taloja ettei siellä vapaana viitsi noita juoksuttaa, mutta muuten ihan kiva mesta. Ja sen verta rauhallinen, että ehkä me voitaisiin kokeilla Pätkän kanssa aloittaa siellä juoksulenkit ilman vetämistä. Ajatus ei edelleenkään nappaa - iso osa omaa juoksunautintoa on se vetävä kaveri edessä - mutta yrittänyttä ei laiteta!

Tara on sitten viime kirjoituksen mennyt yhtäkkiä paljon huonompaan kuntoon (ei pitäisi ikinä ihkuttaa mitään...). Lakkasi syömästä itsenäisesti ja nieleminen selkeästi tuntuu tosi ikävältä. Aamulenkeillä kyllä kulkee iloisesti mukana ja kanniskelee jättikarahkoitakin vaikka kuinka pitkiä matkoja, joten ihan epätoivoinen tilanne ei edelleenkään ole. Herkut (kanaa/kalaa) ja useimmiten märkäruokansa syö edelleen hyvällä ruokahalulla, mutta ne hemmetin maksavikaisen nappulat ei vaan uppoa.. Hirmuisesti toivon, että tästäkin kuopasta vielä noustaan entistä ehompina. En vaan niin ole vielä valmis luovuttamaan :(.

Pidätysvaivoja ei sitävastoin ole ollut pitkään aikaan. Tiedä sitten johtuuko siitä, että olen rajannut koiraportilla olkkarin työpäivän ajaksi pois käytöstä. Tai sitten siitä, että olen viimeiset pari viikkoa kulkenut autolla töihin.


Kun motarilla ei ole enää työmaita niin pääsääntöisesti menee "vain" tunti suuntaansa kun lähtee reippaasti kasin jälkeen tai ennen seiskaa, julkisilla joutuu varata ainakin vartin enemmän. Pikkaisen kyllä huvitti, kun joku yritti myydä netissä kämppäänsä (Klaukkalasta) väittämällä ettei motari ole edes ruuhka-aikaan kovin ruuhkainen. Jepjep, vähän sama kun tätä asuntoa ostaessani välittäjä kirkkain silmin kutsui aluetta Klaukkalan Westendiksi... No, kaikki on suhteellista, kauneus on katsojan silmässä, toisen roska on toisen aarre jne jne :D

Asumisesta puheenollen. Alan varmaan olemaan tositosi epätoivoinen, sillä oli aika hilkulla etten olisi repäissyt ja ostanut tonttia Lohjalta. Tällä kertaa itsehillintä vielä piti ja yritän sinnikkäästi roikkua ajatuksessa "kämppä sivistystyksen parissa, mökki hurrrjan isolla tontilla erikseen". Onneksi ostointoa rajoittaa sekin, etten todellakaan halua enää tehdä päätöksiä heppoisin perustein - siinä käy juuri niin, että uskoo perusteettomia myyntipuheita ja sitten onkin taas jumissa jossain missä ei todellakaan tahdo olla. Mutta juu, kaupunkikämppä+lähimökki yhdistelmällä ei tarttisi manata pitkiä työmatkoja, eläisi sivistyksen parissa, mutta pääsisi halutessaan nopeasti sinne omaan rauhaan. Juu, miksei sitä ikinä vois vaan tyytyä "ihan jees" ratkaisuihin...


Niin kauan kun ikiomaa rauhaa ei ole, käydään nauttimassa siitä ja kauniista maisemista Rymättylässä niin usein kuin mahdollista. Nytkin ollaan hengattu siellä kaksi viikonloppua peräkkäin. Että voikin ihminen nauttia! Ja taitaa koirillakin olla ihan kivaa ;).

Rymättylään ei ole tullut takatalvea, joten Pätkän kanssa ollaan jatkettu jäljestelyä siitä mihin hiihtolomalla jäätiin. Mahdottoman hienoja jälkiä kyllä, vaikka olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon haastetta niin Pätkälle kuin minulle. Vanhentua ovat saaneet aina jonkun 2-2,5 tuntia, täysin merkkaamattomia, rutkasti piikkejä, kulmia, rytöä, "suota" ja kalliota ylös/alas. Joillain jäljillä jana on lähtenyt kallioisen jyrkän kumpareen takaa niin, että kallioille päästäkseen on ensin pitänyt ylittää oja. Joskus olen tehnyt maastonvaihteluita niin, että peräkanaa on tullut ojan ylitystä, tien ylitystä, niittyä ja mutapellon ylitystä josta takaisin ojan kautta metsään. Siis käytännössä ihan kaikkea mitä vaan olen keksinyt. Ja on muuten aika huippu fiilis kun homma sujuu sama mitä tulee eteen. Joko joku on vaihtanut koiran (nenän) tai sitten tämä "anna koiran tehdä itsenäisesti töitä" toimii (ylläri..) :D

Metsän lisäksi polkaistiin tänä viikonloppuna myös peltojälkikausi alkaneeksi. Olen jo hetken tuijotellut peltoa sillä silmällä ja tänään sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Mu(l)tapelto irtoheinillä ryyditettynä. Reippaasti namia ja vanheni vaan jonkun puol tuntia, kaksi esinettä ja yksi kulma. Eka suora ihan älyttömän hieno! Olisin olettanut jo pohjan aiheuttavan haastetta, kun oli vielä vähän jäässä pinnalta jälkeä polkiessa, mutta ei. Kulman jälkeen irtoheinä aiheutti hetkeksi vaikeuksia ja eka esine oli hiiiidas. Kokonaisuutena jäi hyvä fiilis vaikka työtä onkin tiedossa paljon. En viitsinyt änkeä päivään enää täysmittaista metsäjälkeä, mutta jotain kuitenkin - ennen kotiinlähtöä Pätkis sai noin 3 tuntia vanhenneen tosi lyhkäsen jäljen. Janan olin tehnyt tarkoituksella pitkäksi (oisko ollut 50 metrissä), suora, piikki ja suora. Ihan super hieno!

Pätkis ei ole onneksi enää krempannutkaan, vaikka en ole sen menoa rajoittanut Rymättylässä tai muutenkaan. Ehkä se mysteeriksi jäänyt kipeä jalka oli tosiaan vain joku revähdys tms, joka sai tarvitsemansa hoidon/levon Rimadyl -kuurilla ja repiviä liikkeitä aiheuttavien juttujen jättämisellä.

Mutta kremppaa tai ei, ostin hätäpäissäni kuuden kerran sarjalipun Hyvinkään koirakylpylään - ihan kuten aikoinaan Momon spondarilöydöksen jälkeen. Kahdesti ollaan ehditty jo käydä polskimassa, ekalla kerralla mukaan pääsi vain Pätkis, tokalla kerralla uskalsin ottaa myös hukuttaja-Momon mukaan (selvittiin hengissä ja ihan kunniallakin :D). Tara olisi varmasti nauttinut lämpimässä vedessä uiskentelusta, mutta en ole uskaltanut viedä sitä enää kylpylän hälinään, liukkaille lattioille ja kiireeseen. 


Suositut tekstit