Tapahtunutta
Kolmikon vatsavaivat kestivät edellisen postauksen jälkeen vielä jonkin aikaa, mutta hävisivät sitten lopulta ilman lääkärissä käymistä. Ja ovat pysyneet poissa (toivottavasti pysyvätkin!). Taran vointi taas koheni entisestään mitä pidemmälle edettiin Vetyrol -lääkityksen puolittamisen jälkeen. Ei enää läähätystä (levossa tai liikkeessä), askel ei ollut enää sellainen hassun hutera, ruokahalu palautui normaaliksi, ei enää outoa levottomuutta, halu puuhata ulkoilun yhteydessä muutakin kuin tarpeet palasi jne jne- että me nautittiin ja että oli hyvä mieli!
Hetken. Viime sunnuntaina Rymättylässä Taran takapää lähti alta pitkästa aikaa. Kyllähän se palautui levon jälkeen, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan ennalleen. Seuraavana päivänä siis taas Mevettiin.
Oma lääkäri ei ollut paikalla, joten meidät otti vastaan uusi lääkäri (nuorehko sellainen), joka oli heti Taran nähtyään (Tara yritti harata vastaan huoneeseen menoa ja kurvissa alkoi jännätä liukasta lattiaa) sitä mieltä että kyse on selästä eikä lonkista. Siis ennenkuin edes koski koiraan. Suurin wtf hetki oli kuitenkin siinä vaiheessa kun päivittelin että onpas mukava kun olen maksanut itseni kipeäksi mm neurologin lausunnosta kun yleislääkärikin näkee ihan heti vian johtuvan selästä (mehän ollaan rampattu tässä vuoden-puolentoista sisään ainakin neljällä eri lääkärillä/yhdellä neurologilla/yhdellä fyssarilla ja kahdella osteopaatilla ihmettelemässä mistä Taran yhtäkkiä alkanut haluttomuus liikkua johtui - jos jotain mieltä ovat olleet niin sitä ettei muuta syytä löydy kuin lonkat ja kivuton asentotuntovirhe).
Tämä näppärä ell totesi, että "no, pojat ovat siellä kiireisiä".. siis ihan oikeasti näinkö tämä menee (en edes vaivaudu kirjoittamaan ylös mikä kaikki tuossa lausahduksessa tökkii)?!? Noh, toki suositteli vielä magneettikuvausta vian paikantamiseksi...
Saatiin kuitenkin gababentiniä ja tramalia kipuihin, viikko mennyt ihmetellessä ja toinen mokoma vielä pitäisi odottaa jotta tietää auttaako (vaikutus alkaa eläimillä kuulemma puolentoista-kahden vkon jälkeen, tramal ei oikein vie kipua ja rimadyl ei auta selkäkipuihin). Tätä lääkäriä ei Taran jatkuvasti kohonneet maksa-arvot kiinnostaneet lainkaan eikä kuulemma mitään seuranta-arvoja ole tarpeen ottaa. Ei voi muuta sanoa kuin että usko eläinlääkäreihin on tässä Taran sairastelun lomassa kokenut melkoisen kovan kolauksen (oli sitten ne edelliset lääkärit tai tämä viimeisin olleet oikeassa niin jokatapauksessa ei kovin toivottava tilanne)...
Tällä hetkellä Tara on toki parempi kuin vko sitten, mutta edelleen huonompi kuin ennen jalkojen alta lähtemistä ja kaiken kivan päälle saatiin lauantaiaamuna pissavaivat riesaksemme kuukauden tauon jälkeen, joskin ne tälläkin kertaa lähtivät itsekseen pois vajaassa kahdessa päivässä.
Rymättylässä ollaan vietetty ahkerasti aikaa lauman vapauden maksimoimiseksi, mutta niin ihanaa kuin vapaudesta ja omasta rauhasta nauttiminen onkin, niin edellisviikonloppu oli varmaan joksikin aikaa viimeinen. Sen verran pimeätä siellä tähän aikaan on, että aika käy vähän pitkäksi kun ulkoiluaika on niin rajoitettu.
Treenattu ei ollakaan sitten yhtään millään saralla, ei edes agia (vaikka olin maksanut itseni kipeäksi Akatemian kurssista joka sekin on nyt loppu enkä ole ilmoittanut meitä uudelle). Ei vaan oma jaksaminen ole riittänyt yhtään mihinkään kaiken tämän jatkuvan huolen keskellä. Juoksemaan ollaan sentäs taas alettu, jollainhan Pätkis on liikutettava... Joskin sekään ei täällä tiheästi asutussa (ja oudon koirakulttuurin omaavasssa) paikassa kovin tehokkaasti toimi stressinpurkuna, kun usein kotiin palaa vain entistä ärsyyntyneempänä.
Pikkaisen onkin alkanut mietityttämään tämä oikeastaan jo yli vuoden kestänyt todella laiska treenitahti (ollaan tottisteltu vain vaivoin yli yhden käden sormilla laskettava määrä, puruja vain satunnaisesti, jälkeä jouluna ja juhannuksena ja nyt näyttää agilitykin jääneen) ja se kuinka raskaalta etenkin tämä koirallinen arki on alkanut tuntumaan. Että tarvitsenko edes sellaista harrastuskoiraa mitä etsin. Nytkin käsissä on koira, josta tykkään ihan hulluna ja silti se saa pölyttyä kaapissa. Eiköhän tällä tekemisellä riittäisi siis pienempikin moottori ja haittaako tuo nyt sitten vaikka sellaisen omasta mielestä oikein kivan harrastuskoiran löytäminen omaksi kokemasta rodusta onkin haasteellisempaa kuin jostain toisesta ei niin omalta tuntuvasta. Ehkä tällainen sunnuntaiharrastelija sen riskin voi ottaa...
Samalla kun viime viikolla siirtelin vanhoja blogikirjoituksia tänne talteen, lueskelin niitä sieltä täältä ja päälimmäisenä paistoi se, kuinka paljon treenaaminen/puuhastelu aiemmin antoi iloa vaikeinakin aikoina. Minne ihmeeseen se into ja palo on hävinnyt?! Jos jotain positiivista, niin onneksi edelleenkin innostun puuhastelemaan noiden kanssa kaikenlaista "turhaa".
Miniesineiden noutamista:
Makkaran noutamista:
Jokatapauksessa, samalla teemalla millä ilmoitin Pätkän luonnetestiin, sain yllättäen päähäni ilmoittaa meidät tokokokeeseen - jotain "jännää" on pakko tehdä, jotta tämä keväästä asti kestänyt tylsä elo saisi edes jotain piristysruisketta :D Vaihtoehtoja ei ihan hirveästi ollut, joskin tosi lähellä oli etten olisi ilmoittaunut meitä tokoilun sijaan ipoilemaan (onneksi tulin järkiini)...
Tokoiluun on lähes yhtä "evvk" asenne kuin luonnetesteihin. Jossain siinä vuoden 2010 paikkeilla tuli seurattua toimitsijan roolissa useampi tokokoe ja alkoi nyppimään se miten omaa silmää miellyttävällä suorituksella sai todella usein heikommin pisteitä kuin sellaisella jota ei olisi jaksanut yhtään edes katsella. Tuon seurauksena lopahti oma tokoinnostus, eikä se vieläkään ole palannut. Nytkin innostus riitti ilmoittautumiseen, mutta treenata en sitten jaksanut, vaan päätin luottaa että vanhat pohjat kantaisivat vielä tänäkin vuonna kuten viime vuoden tokomestiksissä.
Ja kantoivathan ne ihan jees, ainakin omasta mielestäni. Tuomari ei ehkä ollut ihan yhtä tyytyväinen meidän suoritukseen :D. Koe pidettiin pienessä hallissa jossain päin Lohjaa ja jos hallin ympäristö oli oikein kivaa koirien ulkoiluttamiseen niin sisällä "kentälle" päästäkseen joutui tunkemaan kapealla käytävällä läpi iloisten tokokoirien muurin. Vähän ärsytti ne kulkuväylällä makoilevat koirat, joten yksilösuoritusvuoroon mennessä annoin Pätkän komentaa minua koko matkan ja hiljensin sen vasta juuri ennen kehänauhojen sisään astumista. Voi olla, ettei tuomari tykännyt siitäkään :D.
Paikkamakuu sujui mutkattomasti 10
Seuraaminen omaan makuun hyvää Pätkää (tuomarin mielestä liian tiivis, vaikka ei painanut tai estänyt) 8,5
Jäävät molemmat superit (tuomarikaan ei löytänyt huomautettavaa), kummastakin 10
Nouto moitteeton (tuomarinkin mielestä erinomainen, mutta ei tykännyt liian tiiviistä palautusasennosta ja siitä sivulle siirtymisestä) 8
Luoksetulo oli omasta mielestäni yllättäen tosi kiva; lähti laukalla - reagoi heti stoppiin eikä ottanut yhtään askelta pysähtymisen jälkeen - ja loppuosa myös laukalla. Tuomari ei tämänkään osalta keksinyt muuta huomautettavaa kuin se liian tiivis eteen tuleminen ja siitä sivulle siirtyminen 9
Kaukoissa Pätkis teki ainoan varsinaisen liikevirheensä, kun istui ekan istumisen tosi vajaana, muuten super 7,5
Hyppy omasta mielestä ihan sikahieno (tuomarinkin mielestä erinomainen, mutta ei taas tykännyt yhtään liian tiiviistä loppuasennosta sivulle siirtymisineen) 8
Kokonaisvaikutuksesta saatiin 8,5 koska koira oli kuulemma hyvä ja tosi vauhdikas, mutta siitä tulisi todella hyvä vasta kun korjaisin nuo häiritsevät tiiviydet, jotka eivät kuulu "tähän lajiin".
Yhteensä 177 pistettä ja siis AVO1 tulos, sij. 2/8
Ko tuomarista on aikoinaan jäänyt paljon lempeämpi kuva (nollatreenillä ei sentäs millekään jokaisen puolikkaan pilkun viilaajalle oltais menty :D), joten siihen nähden tosi isot pistemenetykset kun muuta mainittavaa ei ollut. Pätkä ei siis törmännyt tai häirinnyt muutoin, oli vaan tosi tiivis (toisaalta, kyllähän pk puolellakin pitäisi olla jonkinlainen "hajurako"...).
Oikein kiva kokemus tuo kuitenkin oli. Koe oli hyvin järjestetty, selvisin hengissä vaikka en ennen kehään menoa muistanut varmaksi mitä liikkeitä siellä tulee vastaan (olin ajatellut että seuraan jonkun suorituksen ennen omaa vuoroa, mutta ylläripylläri oltiin ekoja), oikeastaan ainoa jännitysmomentti tuli siitä, että olin unohtanut että kokeessa olisi hyvä olla oma noutokapula mukana ja että siellä joutuu valitsemaan millä koiran luoksetulossa pysäyttää, mitä arvoinkin sitten vasta liikkurin esittässä kysymyksensä (päädyin lopulta käskyyn, joskin näin jälkikäteen ajateltuna olen tainnut opettaa Pätkän käsimerkillä tai siis taakse lentävällä pallolla) ja mikä parasta, en oikeastaan jännittänyt juur lainkaan, ihmeellistä!
Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa agikisat Kirkkonummella, johon valmistauduttiin juoksemalla juuri ennen lähtöä 7 kilsan lenkki ja raastamalla edellisenä iltana ylimääräiset pohjavillat pois (jep, meillä näyttää olevan vähän ikävä kausi pohjavillan suhteen...).
Melkoisena yllärinä lähdetiin kisoista kotiin tuplanolla taskussa!! En itseasiassa edes tajunnut asiaa ennenkuin aloin kotona päivittämään facebookia, sitä ennen olin oikeastaan vaan miettinyt miksi oltiin niin hitaita :D. Oltiin siis tosi hitaita, en muista koska Pätkä olisi pötkinyt järjestään 3.7 ja jotain aikoja. Harmillisesti sain kuvaajan vain ekalle radalle, joka hyllytettiin, toka (myös agirata) 0/-1,43 sij.11/42, kolmas (hyppäri) 0/-0,28 sij.8/39.
Tiedä sitten johtuiko omasta ruosteisen huterasta ohjaamisesta (tai siis sen puutteesta, onneksi oli mukavat ja helpot radat...), kun ei tuo nyt niiiin jähmeältä tuntunut (joskaan ei nyt miltään rasvatulta salamaltakaan). Eikä ainakaan sellaiselta kuin joskus jumiaikoinaan (ei siis hirveästi asetellut askeliaan ennen hyppyjä tms), vaikka pääsinkin vedättämään sitä huolella. Noh, nolla kuin nolla, ei niillä Pätkän nopeimmillakaan ajoilla olisi kärkeä hätyytelty :D.
Onnistuneen viikonlopun kunniaksi Pätkis pääsi tänään pesuun (arvostaa varmasti suuresti "palkintoaan" :D) ja samalla pesaisin viimein Tarankin. Jotenkin en ole halunnut kiusata sitä moisella, mutta kun tuo sen turkki on mennyt aivan järkyttävään kuntoon (pehmeä hamppu tumppuuntuu melkein silmissä) enkä sitä voi alaskaan ajaa talvea vasten (Taralla ei ole yhtään pohjavillaa suojana toisin kuin Momolla jolla sitä riittäisi muutamalle naapurillekin) niin toivon pesun ja hoitoaineen auttavan edes vähäsen.
Hetken. Viime sunnuntaina Rymättylässä Taran takapää lähti alta pitkästa aikaa. Kyllähän se palautui levon jälkeen, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan ennalleen. Seuraavana päivänä siis taas Mevettiin.
 |
| Iloinen lähiölenkkeilijä < 3 |
Oma lääkäri ei ollut paikalla, joten meidät otti vastaan uusi lääkäri (nuorehko sellainen), joka oli heti Taran nähtyään (Tara yritti harata vastaan huoneeseen menoa ja kurvissa alkoi jännätä liukasta lattiaa) sitä mieltä että kyse on selästä eikä lonkista. Siis ennenkuin edes koski koiraan. Suurin wtf hetki oli kuitenkin siinä vaiheessa kun päivittelin että onpas mukava kun olen maksanut itseni kipeäksi mm neurologin lausunnosta kun yleislääkärikin näkee ihan heti vian johtuvan selästä (mehän ollaan rampattu tässä vuoden-puolentoista sisään ainakin neljällä eri lääkärillä/yhdellä neurologilla/yhdellä fyssarilla ja kahdella osteopaatilla ihmettelemässä mistä Taran yhtäkkiä alkanut haluttomuus liikkua johtui - jos jotain mieltä ovat olleet niin sitä ettei muuta syytä löydy kuin lonkat ja kivuton asentotuntovirhe).
Tämä näppärä ell totesi, että "no, pojat ovat siellä kiireisiä".. siis ihan oikeasti näinkö tämä menee (en edes vaivaudu kirjoittamaan ylös mikä kaikki tuossa lausahduksessa tökkii)?!? Noh, toki suositteli vielä magneettikuvausta vian paikantamiseksi...
Saatiin kuitenkin gababentiniä ja tramalia kipuihin, viikko mennyt ihmetellessä ja toinen mokoma vielä pitäisi odottaa jotta tietää auttaako (vaikutus alkaa eläimillä kuulemma puolentoista-kahden vkon jälkeen, tramal ei oikein vie kipua ja rimadyl ei auta selkäkipuihin). Tätä lääkäriä ei Taran jatkuvasti kohonneet maksa-arvot kiinnostaneet lainkaan eikä kuulemma mitään seuranta-arvoja ole tarpeen ottaa. Ei voi muuta sanoa kuin että usko eläinlääkäreihin on tässä Taran sairastelun lomassa kokenut melkoisen kovan kolauksen (oli sitten ne edelliset lääkärit tai tämä viimeisin olleet oikeassa niin jokatapauksessa ei kovin toivottava tilanne)...
Tällä hetkellä Tara on toki parempi kuin vko sitten, mutta edelleen huonompi kuin ennen jalkojen alta lähtemistä ja kaiken kivan päälle saatiin lauantaiaamuna pissavaivat riesaksemme kuukauden tauon jälkeen, joskin ne tälläkin kertaa lähtivät itsekseen pois vajaassa kahdessa päivässä.
Rymättylässä ollaan vietetty ahkerasti aikaa lauman vapauden maksimoimiseksi, mutta niin ihanaa kuin vapaudesta ja omasta rauhasta nauttiminen onkin, niin edellisviikonloppu oli varmaan joksikin aikaa viimeinen. Sen verran pimeätä siellä tähän aikaan on, että aika käy vähän pitkäksi kun ulkoiluaika on niin rajoitettu.
Treenattu ei ollakaan sitten yhtään millään saralla, ei edes agia (vaikka olin maksanut itseni kipeäksi Akatemian kurssista joka sekin on nyt loppu enkä ole ilmoittanut meitä uudelle). Ei vaan oma jaksaminen ole riittänyt yhtään mihinkään kaiken tämän jatkuvan huolen keskellä. Juoksemaan ollaan sentäs taas alettu, jollainhan Pätkis on liikutettava... Joskin sekään ei täällä tiheästi asutussa (ja oudon koirakulttuurin omaavasssa) paikassa kovin tehokkaasti toimi stressinpurkuna, kun usein kotiin palaa vain entistä ärsyyntyneempänä.
Pikkaisen onkin alkanut mietityttämään tämä oikeastaan jo yli vuoden kestänyt todella laiska treenitahti (ollaan tottisteltu vain vaivoin yli yhden käden sormilla laskettava määrä, puruja vain satunnaisesti, jälkeä jouluna ja juhannuksena ja nyt näyttää agilitykin jääneen) ja se kuinka raskaalta etenkin tämä koirallinen arki on alkanut tuntumaan. Että tarvitsenko edes sellaista harrastuskoiraa mitä etsin. Nytkin käsissä on koira, josta tykkään ihan hulluna ja silti se saa pölyttyä kaapissa. Eiköhän tällä tekemisellä riittäisi siis pienempikin moottori ja haittaako tuo nyt sitten vaikka sellaisen omasta mielestä oikein kivan harrastuskoiran löytäminen omaksi kokemasta rodusta onkin haasteellisempaa kuin jostain toisesta ei niin omalta tuntuvasta. Ehkä tällainen sunnuntaiharrastelija sen riskin voi ottaa...
Samalla kun viime viikolla siirtelin vanhoja blogikirjoituksia tänne talteen, lueskelin niitä sieltä täältä ja päälimmäisenä paistoi se, kuinka paljon treenaaminen/puuhastelu aiemmin antoi iloa vaikeinakin aikoina. Minne ihmeeseen se into ja palo on hävinnyt?! Jos jotain positiivista, niin onneksi edelleenkin innostun puuhastelemaan noiden kanssa kaikenlaista "turhaa".
Miniesineiden noutamista:
Makkaran noutamista:
Jokatapauksessa, samalla teemalla millä ilmoitin Pätkän luonnetestiin, sain yllättäen päähäni ilmoittaa meidät tokokokeeseen - jotain "jännää" on pakko tehdä, jotta tämä keväästä asti kestänyt tylsä elo saisi edes jotain piristysruisketta :D Vaihtoehtoja ei ihan hirveästi ollut, joskin tosi lähellä oli etten olisi ilmoittaunut meitä tokoilun sijaan ipoilemaan (onneksi tulin järkiini)...
Tokoiluun on lähes yhtä "evvk" asenne kuin luonnetesteihin. Jossain siinä vuoden 2010 paikkeilla tuli seurattua toimitsijan roolissa useampi tokokoe ja alkoi nyppimään se miten omaa silmää miellyttävällä suorituksella sai todella usein heikommin pisteitä kuin sellaisella jota ei olisi jaksanut yhtään edes katsella. Tuon seurauksena lopahti oma tokoinnostus, eikä se vieläkään ole palannut. Nytkin innostus riitti ilmoittautumiseen, mutta treenata en sitten jaksanut, vaan päätin luottaa että vanhat pohjat kantaisivat vielä tänäkin vuonna kuten viime vuoden tokomestiksissä.
Ja kantoivathan ne ihan jees, ainakin omasta mielestäni. Tuomari ei ehkä ollut ihan yhtä tyytyväinen meidän suoritukseen :D. Koe pidettiin pienessä hallissa jossain päin Lohjaa ja jos hallin ympäristö oli oikein kivaa koirien ulkoiluttamiseen niin sisällä "kentälle" päästäkseen joutui tunkemaan kapealla käytävällä läpi iloisten tokokoirien muurin. Vähän ärsytti ne kulkuväylällä makoilevat koirat, joten yksilösuoritusvuoroon mennessä annoin Pätkän komentaa minua koko matkan ja hiljensin sen vasta juuri ennen kehänauhojen sisään astumista. Voi olla, ettei tuomari tykännyt siitäkään :D.
Paikkamakuu sujui mutkattomasti 10
Seuraaminen omaan makuun hyvää Pätkää (tuomarin mielestä liian tiivis, vaikka ei painanut tai estänyt) 8,5
Jäävät molemmat superit (tuomarikaan ei löytänyt huomautettavaa), kummastakin 10
Nouto moitteeton (tuomarinkin mielestä erinomainen, mutta ei tykännyt liian tiiviistä palautusasennosta ja siitä sivulle siirtymisestä) 8
Luoksetulo oli omasta mielestäni yllättäen tosi kiva; lähti laukalla - reagoi heti stoppiin eikä ottanut yhtään askelta pysähtymisen jälkeen - ja loppuosa myös laukalla. Tuomari ei tämänkään osalta keksinyt muuta huomautettavaa kuin se liian tiivis eteen tuleminen ja siitä sivulle siirtyminen 9
Kaukoissa Pätkis teki ainoan varsinaisen liikevirheensä, kun istui ekan istumisen tosi vajaana, muuten super 7,5
Hyppy omasta mielestä ihan sikahieno (tuomarinkin mielestä erinomainen, mutta ei taas tykännyt yhtään liian tiiviistä loppuasennosta sivulle siirtymisineen) 8
Kokonaisvaikutuksesta saatiin 8,5 koska koira oli kuulemma hyvä ja tosi vauhdikas, mutta siitä tulisi todella hyvä vasta kun korjaisin nuo häiritsevät tiiviydet, jotka eivät kuulu "tähän lajiin".
Yhteensä 177 pistettä ja siis AVO1 tulos, sij. 2/8
Ko tuomarista on aikoinaan jäänyt paljon lempeämpi kuva (nollatreenillä ei sentäs millekään jokaisen puolikkaan pilkun viilaajalle oltais menty :D), joten siihen nähden tosi isot pistemenetykset kun muuta mainittavaa ei ollut. Pätkä ei siis törmännyt tai häirinnyt muutoin, oli vaan tosi tiivis (toisaalta, kyllähän pk puolellakin pitäisi olla jonkinlainen "hajurako"...).
Oikein kiva kokemus tuo kuitenkin oli. Koe oli hyvin järjestetty, selvisin hengissä vaikka en ennen kehään menoa muistanut varmaksi mitä liikkeitä siellä tulee vastaan (olin ajatellut että seuraan jonkun suorituksen ennen omaa vuoroa, mutta ylläripylläri oltiin ekoja), oikeastaan ainoa jännitysmomentti tuli siitä, että olin unohtanut että kokeessa olisi hyvä olla oma noutokapula mukana ja että siellä joutuu valitsemaan millä koiran luoksetulossa pysäyttää, mitä arvoinkin sitten vasta liikkurin esittässä kysymyksensä (päädyin lopulta käskyyn, joskin näin jälkikäteen ajateltuna olen tainnut opettaa Pätkän käsimerkillä tai siis taakse lentävällä pallolla) ja mikä parasta, en oikeastaan jännittänyt juur lainkaan, ihmeellistä!
Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa agikisat Kirkkonummella, johon valmistauduttiin juoksemalla juuri ennen lähtöä 7 kilsan lenkki ja raastamalla edellisenä iltana ylimääräiset pohjavillat pois (jep, meillä näyttää olevan vähän ikävä kausi pohjavillan suhteen...).
Melkoisena yllärinä lähdetiin kisoista kotiin tuplanolla taskussa!! En itseasiassa edes tajunnut asiaa ennenkuin aloin kotona päivittämään facebookia, sitä ennen olin oikeastaan vaan miettinyt miksi oltiin niin hitaita :D. Oltiin siis tosi hitaita, en muista koska Pätkä olisi pötkinyt järjestään 3.7 ja jotain aikoja. Harmillisesti sain kuvaajan vain ekalle radalle, joka hyllytettiin, toka (myös agirata) 0/-1,43 sij.11/42, kolmas (hyppäri) 0/-0,28 sij.8/39.
Tiedä sitten johtuiko omasta ruosteisen huterasta ohjaamisesta (tai siis sen puutteesta, onneksi oli mukavat ja helpot radat...), kun ei tuo nyt niiiin jähmeältä tuntunut (joskaan ei nyt miltään rasvatulta salamaltakaan). Eikä ainakaan sellaiselta kuin joskus jumiaikoinaan (ei siis hirveästi asetellut askeliaan ennen hyppyjä tms), vaikka pääsinkin vedättämään sitä huolella. Noh, nolla kuin nolla, ei niillä Pätkän nopeimmillakaan ajoilla olisi kärkeä hätyytelty :D.
Onnistuneen viikonlopun kunniaksi Pätkis pääsi tänään pesuun (arvostaa varmasti suuresti "palkintoaan" :D) ja samalla pesaisin viimein Tarankin. Jotenkin en ole halunnut kiusata sitä moisella, mutta kun tuo sen turkki on mennyt aivan järkyttävään kuntoon (pehmeä hamppu tumppuuntuu melkein silmissä) enkä sitä voi alaskaan ajaa talvea vasten (Taralla ei ole yhtään pohjavillaa suojana toisin kuin Momolla jolla sitä riittäisi muutamalle naapurillekin) niin toivon pesun ja hoitoaineen auttavan edes vähäsen.
