sunnuntai 24. elokuuta 2014

Syksy aivan nurkan takana...

Ei epäilystäkään siitä! Ilmat vaihtuivat lennosta superhelteistä kaatosateisiin ja ukkosiin, treenaaminen alkoi kuin taikaiskusta taas maistumaan ja Pätkiksen talipatti otti ja räjähti (ei olekaan ilmoittanut itsestään koko kesänä).

Viimeinen kesälomaviikko vietettiin kuitenkin Rymättylässä helteiden helliessä. Tara nautti ilmalämpöpumpun tarjoamasta viileydestä ja me muut viileästä merituulesta ja uimisesta. Ranta on todella matala ja tuolloin myös hirvittävän mutainen, joten otin surffilaudan helpottaakseni syvemmälle pääsemistä. Kerran pyysin Pätkistä seuraksi laudan päälle ja se olikin sitten menoa. Jostain syystä otus tykkäsi hommasta valtavasti ja lopulta jouduin luovuttamaan laudan herruudeen Pätkälle. Ilmeisesti Pätkiksen sisällä asuu myös pieni surffaripoika, niin helposti se pääsi kiipeämään liukkaan kovamuovisen laudan päälle ihan omatoimisesti (liikkumatta lautaa toki oli pidettävä tai se luiskahti alta pois ja sitten lauta ja Pätkis viilettivät peräkanaa kohti ulappaa :P ). Momo ei moiseen hommaan suostunut houkuteltunakaan... 




Ennen maalaiseloa Tara säikäytti oikein kunnolla. Pissasi eräänä yönä yllättäen alleen ja vaikutti huonokuntoiselta sen jälkeenkin. Diagnoosiksi pissaamiselle saatiin sillä erää vain pissatulehduksen. Kolesteroliarvot ja maksa-arvot olivat koholla (ensin mainitut aivan taivaissa), muuten arvot olivat ok. Kun kilpparivaivat suljettiin pois, ollaan metsästetty cushing -diagnoosia. Pissavaiva uusiutui viime viikolla noin viikko 10 päivän antibioottikuurin loppumisen jälkeen, mutta kun munuaiset näyttivät ultrassa edelleen normaaleilta, jatkettiin vain uudella ab -kuurilla. Maksa ja lisämunuaiset sitävastoin olivat laajentuneet. Kaksi testikertaa takana eikä aivan varmaa cushing -diagnoosia olla saatu, mutta niin varma kuitenkin että eilen aloitettiin lääkitys nimenomaan cushingia silmälläpitäen. Toivottavasti näillä eväin saataisiin mummeli voimaan paremmin. Jos mitään ihmettä ei satu ennen, 10 päivän päästä kuurin aloittamisesta on eka kontrolli.

Noin muutoinhan Tara on edelleen hyväntuulinen oma itsensä. Ja mikä parasta, Taran liikkuminen on paljon parempaa kuin aiemmin (eikä mummeli ole syönyt kohonneiden maksa-arvojen takia Rimadyliä tai mitään muutakaan kipulääkettä yli kuukauteen!), kiitos viimeisellä lomaviikolla tehdyn visiitin osteopaatille. Ihan uskomaton ero koiran liikkeessä! Ei niin, että Tara edelleenkään ketterästi tai hyvin liikkuisi, mutta silti!



Momo ja Pätkiskin pääsivät samalla osteopaatin käsiteltäväksi. Momo oli aivan jumissa, mutta nautti hoidosta aivan silminnähden. Heti pöydälle nostamisen jälkeen ummisti silmänsä ja ojenteli antaumuksella jalkojaan. Melkoinen ero ensin hoidetun Taran hyvin jännittyneeseen olemukseen. Pätkiskin otti homman rennosti kunhan se saatiin ensin hereille kauneusunilta, joihin se oli tyytyväisenä vaipunut tyttöjen hoidon ajaksi :D. Pätkis sai terveen paperit (tietynlainen asentokierous sille silti jäi) ja seuraavan kerran käydään hoidossa sitten kun jotain sattuu tms. Tytöillä seuraava aika on jo nyt tiistaina.

Pätkis ja Pätkiksen liikkuminen on kuitenkin edelleen vaivannut mieltä. Tuppaa edelleen köyristämään selkäänsä, kesäloman päättäneissä agikisoissa tiputteli kahdella ekalla radalla lähes kaikki rimat ja eilen kun testattiin metristä hyppyä ekaa kertaa sitten toukokuun, hyppäsi edelleen huonolla tekniikalla (askelien asettelua) ja osumin. 

Ekalla kerralla menomatka oli vielä ihan ok mutta takaisintullessa kaatoi esteen päälleen. Uusi yritys ja sama homma, paitsi että koira ehti alta pois. Kolhuista huolimatta (tai niiden vuoksi) Pätkis vain nosti itseään, mutta joka kerta takaisintullessa tulee silti ainakin kosketus, sama millä taktiikalla hypitään (perinteinen kapulalla ja ilman, koira esteen taakse+kutsu sekä yhdessä hyppimistä edestakaisin). Se mikä huolettaa erityisesti on se, että koira on kokoajan menossa kovalla innolla, mutta hyppy ei vaan toimi. Ja sitten kun lisää näihin pohdintoihin ne agivideoiden askelien asettelut ja jäykän menon niin...

Kun koira on vuosia hyppinyt alla kuvatulla tavalla, niin kyllä siinä jotain vikaa luultavasti on (kun syytä yhtäkkiseen muutokseen ei ole löydettävissä muista muuttujista)...

Esteenä videolla siis metrin korkuinen muovisista putkista ja pyyhkeistä koottu alkuharjoituseste, jonka tarkoitus oli opettaa koiralle että kosketus hajottaa esteen = ei palkkaa. Ja koiran rikkomista pelkäävälle ohjaajalle aivan loistava tapa hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä :D. Tekniikka ei välttis paras mahdollinen, mutta hyppääminen on kivaa ja ennenkaikkea helpon ja vaivattoman näköistä - isoimmat ongelmat Pätkällä ovatkin johtuneet pääasiassa menomatkan liian laakaisesta hypystä kapulan perään. 


Itse olen lähinnä huolehtinut selästä, mutta yksi syy voisi olla myös eturauhasessa. Jostain syystä olen aina yhdistänyt eturauhasen yliseksuaalisiin uroksiin (eihän mamman pikkumies nyt sellainen ole! :P ), mutta kaippa se voi tulla kelle vain. Ja kulkeehan tuo lenkeillä nenä tiiviisti kiinni maassa, lussuttaa pissoja, merkkailee innokkaasti (itseasiassa on nostanut pontevasti jalkaa jo 8 viikkoisesta asti..), kulkee ajoittain tosi raivostuttavasti nenä Momon takapuolessa kiinni ja vaikka sitä monesti neidiksi hellästi kutsunkin, niin onhan se vähän sellainen "äijä" monissa asioissa. Plus se selän pyöristely. Eipä tässä muuta kuin hakemaan kantiskorttia eläinlääkäriin... *huokaus*

Koira itse toki sitä mieltä ettei vikaa ole...

Mutta niihin agikisoihin vielä. Ekalla radalla rimojen tiputtamisen lisäksi minä otin ja kaaduin oikein näyttävällä ilmalennolla takapuolelleni. Hetken aikaa meni, että sain koottua itseni, kammettua takaisin jaloilleni ja pudistettua pahimmat hiekat vaatteista ja muualta.. Mutta vaikka kämmen olikin auki ja takapuoli hellänä seuraavat päivät, niin pahimman kolauksen kärsi oma ego :D. Tuloksella ei kaiken jälkeen juhlittu, eikä juhlittu seuraavallakaan radalla, jossa rimoja tippui taas tasaiseen tahtiin. Viimeinen rata oli hyppäri jolla jostain syystä rimat pysyivät ylhäällä ja tehtiin nolla. Ihan tuurilla ja Pätkiksen pelastamisten ansiosta, oma ohjaaminen oli jotain ihan kaameaa. 

Loman loppumisen ja sateiden myötä olen tosiaan saanut jostain roppakaupalla patoutunutta treeni-intoa.  
Maanantaina C (testissä Veskun metodit)+A (pelto ohdakkeilla)
Tiistaina testailtiin aamusta voittajan metsäjälki, esineet ja tottis (jäävät menivät kertaheitolla juostenkin) ja illalla agitreenit
Torstaina C (vm)+A (pelto ohdakkeilla)
Perjantaina A (niitty kaatosateella)
Lauantaina aamusta voittajan metsäjälki ja tottis (+esteihmettelyt), illalla A (märkä nurtsi)

Jäljet ovat menneet ihan superhyvin, esineissä ei ollut ongelmia (edellisen kerran ollaan kai nostettu esineitä JK2 kokeessa :D ) ja tottis tuota esteongelmaa lukuunottamatta mukavalla tolalla myös. Nyt pitäisi vain saada vierasta jälkeä sekä pellolla että metsässä, jotta voisi tehdä päätöksiä osallistumisista syksyn karkeloihin. Toki jos esteongelmaan ei löydy syytä niin vaihtoehtoja ei olekaan enää niin montaa...