maanantai 23. kesäkuuta 2014

Alkukesän puuhailuja

Jospa näin ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päivitettäisiin blogikin kesäaikaan.





Edellisen postauksen jälkeen ollaan jatkettu Rymättylässä ramppaamista harva se (pitkä) viikonloppu. Viime viikko etäiltiin torstaita lukuunottamatta kokonaan Rymättylässä ja tämä alkava viikko ollaankin sitten ihan lomalla samoissa maisemissa. Johtuisiko sitten tästä tai jostain muusta, mutta Tara on ollut paljon paremman oloinen jo pari viikkoa. Ei se nyt edelleenkään mitenkään puhtaan vetreästi liiku, mutta huomattavasti paremmin kuin koko talven/kevään.

Ja siinä missä nuo kaksi muuta kököttävät oven takana jos minä olen sisällä, Tara tekee usein omatoimiretkiä pitkin tiluksia (eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun olen paniikissa juossut pitkin pihaa huudellen Taraa, löytäen sen sitten lillumasta oikein tyytyväisenä rantavedestä - kuulo ei taida enää olla paras mahdollinen tai sitten Taran valikoiva kuulo on voimistunut näin vanhemmiten :D).

Heilahtanut iloinen mummeli pallon kanssa < 3





Helatorstainakin suunnattiin Rymättylään, mutta koukattiin Nummelassa matkan varrella katkaisemassa tammikuusta kestänyt kisatauko. Ja kuten aina pidemmän kisatauon jälkeen, Pätkis kävi vähän liian kuumana pään koossapysymisen kannalta. Lopputulemana varasteli kaikissa kolmessa lähdössä (mitä ei siis normisti tee treeneissä eikä kisoissa). Eka rata hyllytettiin, tokasta tuli vitonen ja viimeisellä rämmittiin 20 vp:n edestä.



Kesäkuun ekana viikonloppuna suunnattiin Pätkiksen kanssa Rymättylän sijaan Uuraisille FWRC:n leirille (puruihin), jossa ehdottomasti arvokkain anti oli se, että sain selkeääkin selkeämmän vahvistuksen omille näkemyksille sellaiselta taholta ettei oikein enää voi jossitella ja epäillä. Melkoinen tunnelataus purkautui, kun erästä (ei edes Pätkän) treeniä purettaessa tajusin ettei kyse todellakaan ole ollut vain omista "vahvoista mielipiteistä" tai Pätkästä vaan ihan aiheesta on tullut väännettyä ja vängättyä päälle vuosi. Harmittaa ettei ole vain luottanut itseensä (ja koiraansa), mutta oppia ikä kaikki ja niin edespäin. Opettavaisten treenien lisäksi oli ihana nähdä pitkästä aikaa Aapoa ja pikkaisen Maraa ja Eikkaakin.



Noin muutoin töissä on ollut ihan jäätävä kiire eikä olla sitten ehditty pitkiin aikoihin (varmaan järkyttävät kolme viikkoa tai enemmänkin) yhtään mihinkään treeneihin tai tekemään oikein mitään muutakaan. Joten kun jouduttiin näistä lähtökohdista yhden illan varoitusajalla lähtemään Agi SM joukkuekisoihin niin osasi aikalailla varautua siihen, ettei ehkä käy kovin hyvin...

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun Pätkis oli ensin saanut tuijotella kehän laidalla muita suorittajia sen parisen tuntia (auto piti jättää parin kilsan päähän eikä meillä tietty ollut häkkiä tai mitään muutakaan mukana) niin oman vuoron koittaessa ei edes meinannut pysyä lähdössä. Tästä omat pasmat toki meni sen verran sekaisin, että vaikka alusta selvittiin vielä riman tipahtamisella niin kun ei pysähtynyt seuraavana vuorossa olevalle kontaktille suunnitelmien mukaisesti, hajosi pakka lopullisesti. Kerrassaan karmeaa (ja traumaattista) kaikinpuolin!

Traumoja tai ei, kisattiin kuitenkin Liedossa TSAU:n juhannuskisoissa sekä perjantaina että lauantaina kerta olin mennyt ilmoittautumaan jo hyvissä ajoin innostuneena siitä, että kisapaikka oli melkein "mökkinaapurissa" ja toki myös mahdollisuudesta jättää väliin pakkojuhlinnat.

Ja kyllä kannatti! Lähtöongelmat jatkuivat viikonlopun ekalla radalla (ihan karsea hylly radalla, jolta varmaan ekaa kertaa meidän kisauralla lähdin kesken pois), jonka jälkeen päätin, että nyt saa kyllä riittää! Inhoan kisojen harjoitusalueita, mutta nyt hinkutettiin sellaisella ihan urakalla niin kauan, että Pätkis tajusi, että ihan oikeasti saa lähteä vasta käskyllä eikä mistään muusta vihjeestä. Ja se tuotti tulosta - seuraavat radat pysyi nätisti lähdössä (lauantain ekalla radalla oli kyllä siinä hilkulla, mutta eipä vaan lähtenyt) ja oli normisti kuulollakin.

Vaikka meno tuntui oudon tahmealta ja jäykältä ihan kuin Nummelassa muutamaa viikkoa aiemmin  niin saatiin viikonlopun aikana plakkariin ekat nollat ja päästiinpä sijoittumaan toisella niistä palkintopallillekin. Vaikka serti meni meidän kannalta harmillisesti edelliselle ja vaikka tällaista herkkua ei varmasti tulla kokemaan piiiitkään aikaan uudestaan, niin kyllä tästä syntyi sellainen pieni usko siihen ettei ne sertitkään ihan mahdoton haave ole (etenkin kun se oli niin lähellä radalla, jossa aika riitti vain vaivoin ihanneaikaan). Erityisesti lämmitti mieltä kun Liuhdon Timo tuli jälkikäteen kehumaan meidän lauantain viimeistä rataa. Vaikka välillä tuntuu ihan toivottomalta, niin ollaan me taidettu vähän kehittyä siitä kun oltiin Timon ja Tuulian opissa (josta muuten tykkäsin todella paljon) meidän agiuran alkutaipaleella :D.

Muutenkin jotenkin ihanan rennonleppoinen tunnelma verrattuna pääkaupunkiseudun massiivisiin kisoihin ja lauantaina saatiin vielä seuraa Teijasta & Aurasta koko pitkäksi venyneelle illalle (ja samalla ekaa kertaa sitten ihan ensimmäisten ykkösten kisojen saatiin ikuistettua kisaradatkin).

Lauantain toinen agirata:


Lauantain hyppäri:


Takuulla jos vain on mahdollista, niin käydään toistekin! Hienoja kuvia viikonlopulta löytyi niin täältä kuin täältä ja täältä.

Seuraavaksi agirintamalla on vuorossa Agirotu, mutta sen jälkeen luultavasti taas taukoillaan. Näissä molemmissa alkukesän kisoissa ekan radan jälkeinen tahmeus liikkumisessa (ihan kaikessa - eteneminen niin hypyille(ä), putkissa kuin kepeilläkin) yhdistettynä siihen, että Pätkällä on ollut outoja oireita kevään mittaan enemmänkin (ensimmäistä kertaa elämässään asetellut askeliaan metrisessä hypyssä, pyöristelee selkäänsä, ei enää hyppää kunnolla ylös vasten lelun kanssa, ontumisia, muuta epäpuhtautta liikkeissä ja onpa kerran jopa murissut minulle jalkaan koskemisesta) tarkoittaa sitä, että ei ainakaan mitään hirveää revittelyä viitsitä tehdä ennenkuin saadaan taas terveen paperit. Osteopaattikäynnillä (Laioksella pitkästä aikaa) "vika" paikallistettiin takapäähän (jalka tai vatsa). Seuraava aika saatiin lomien takia vasta heinäkuun puoleen väliin, sitten ollaan viisaampia.



Loppukevennyksenä - olen joskus saanut lahjaksi jumppapallon ja ajatuksena oli, että siitä tulisi kiva lelu koirille loman ajaksi ja voisi saada kivoja kuvia koirasta ison pallon kanssa. No olihan se kiva niin kauan (maksimissaan 5 minuuttia..) kun se kesti. Kameraa en siinä ajassa ehtinyt kaivaa esille, mutta ensitunnelmat tallentuivat sentään puhelimelle.



Ai niin! Saatiin vihdoin Annan kanssa aikataulut sopimaan yhteen ja Momo sai ihan virallisen kesätukan sen minun Fiskarsseilla revityn lookin sijaan. Karvojen alta paljastui ei ihan biksukunnossa oleva mummeli...