sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ekat purut tauon jälkeen ja lupa liikkua (joillekin...)!

Tiistain Akatemian ageissa oli kiva rata, mutta muita muistikuvia treeneistä ei sitten olekkaan. Onnistuin jotenkin vääntämään polveni radalla kurvaillessani niin ettei sillä pystynyt enää astumaan lainkaan. Vielä seuraavana päivänäkin polvi vihoitteli, mutta alkoi sitten naksumaan, jonka jälkeen on toiminut jälleen ongelmitta. Eli juoksemaankin päästiin jälleen torstaina.

Pätkis on perjantain fyssarin jälkeen juossut kaikki lenkit (ma, ti ja to) todella vaisusti. Siellä se on liinan päässä, mutta vetoapua siitä ei ole ollut nimeksikään. Lähes jokakerta kun lähtee vetämään, lopettaa melkein samantien, ihan kuin vetäminen sattuisi johonkin tms. Todella outoa. Torstain lenkin jälkeen oma nilkka alkoi kuitenkin vihoittelemaan niin ettei olla päästy ihmettelemään tilannetta enempää. Nillka tuntui jo hetken paremmalta, mutta lauantain agin vapaatreeneissä ilmoitti itsestään ensimmäisen juoksuaskeleen jälkeen ja vaivaa nyt entistä kiukkuisempana. Eli lisää lepoa (ja kontakteista ja kipeästä jalasta suivaantuneena myin kaksi seuraavaa treenikertaa pois)...



Sen lisäksi, että omat jalat kremppaavat, autokin on päättänyt, että olisi jälleen aika päästä korjaamolle. Tällä kertaa jarrut ovat krohiseet jo parisen viikkoa eikä auto kykene kunnolla äkkijarrutuksiin. Ei varmaan ole järkevää kovin kauaa pihistellä...

Jos minä kartan lääkäriä kuin ruttoa, auton korjaaminen siirtyy pihistelyn vuoksi ja Pätkis on vielä vain tarkkailun alla, tytöt pääsivät sentään torstaina lääkäriin (Aistiin). Momo kontrolliin tsekkaamaan voidaanko aloittaa normaalimpi liikkuminen viiden viikon pakkolevon jälkeen ja Tara samalle neurologille selvittämään johtuuko heikentynyt takapää jostain muusta kuin lonkista (fyssarin suositus). Taraa yritin ensalkuun saada Viikkiin "kipulääkärille", mutta kipu+neurologi yhdistelmällä oltaisiin jouduttu odottamaan maaliskuun puolelle.

Momo koplattiin "pintapuolisesti" ja todettiin, että "normaali kävely, normaalit asentotuntoreaktiot, normaalit refleksit, lihaskato vasemmalla puolella supraspinatus ja infraspinatus alueella". Momo oli kuulemma parantunut tosi hyvin ja saatiin lupa alkaa liikkumaan. Hitaasti, ensin vähän pidentäen, remmissä ja siitä vähitellen pidempää ja rankempaa. Jos ontuminen pahenee, niin ensin rauhassa lepoa ja vasta sitten tarvitsee rynnätä lääkäriin.

Tarasta neurologi totesi, että syy on aivan selvästi ortopedinen neurologisen sijaan. Yleiskliinisessä tai neurologisessa tutkimuksessa ei havaittu mitään normaalista poikkeavaa, eikä kipua selän palpaatiossa. Ortopedisessa tutkimuksessa sen sijaan "koira seisoo enemmän oikealla takajalalla, vasemmassa takajalassa lihaskato, koira selvästi aristaa molempien lonkkien taivutusta (vasen > oikea), muuten normaali tutkimus". Epäily diagnoosi siis lonkkien dysplasia ja nivelrikko molemmin puolin. Eli jatketaan kuten aiemminkin - rajoitettu liikunta ja Rimadylia (tosin tämä tohtori oli sitä mieltä, ettei Tara vielä tarvitse jatkuvaa lääkitystä, vaan voisin palata takaisin "tarvittaessa" lääkitykseen"). En tiedä, ehkä yritän vielä päästä jollekin kipuun erikoistuneelle lääkärille (ja ottaa varmuudeksi viimeistään ennen synttäreitä verikokeet) ja sitten yritän vain sopeutua siihen ajatukseen, että Tara vääjäämättä vanhenee, teen sitten mitä tahansa :(. Akupunktiota ajattelin myös testata, kun sitä niin monet ovat kehuneet.

Tänään alkoivat vihdoin ja viimein myös purutreenit. Onhan tässä aika monta kuukautta oltukin jo tauolla... Saa nähdä mitä tuleman pitää, mutta oli Pätkällä varmaan ihan kivaa :P