Miniloma Ruotsiin

Pari viikkoa on hurahtanut ohi ihan huomaamatta helteiden helliessä. Hirveästi ei olla saatu aikaiseksi treenirintamalla (ne helteet), mutta vastavuoroisesti tehtiin Pätkiksen kanssa miniloma Ruotsiin.

Edellisviikon maanantaina ensimmäiset EPK:n jälkitreenit sitten ties koska (varmaan viime syksyn pimeässä ajettu jälki) - eikä mennyt ihan putkeen (tällä kertaa ei ollut täysin minun syytäni, että Pätkä vedettiin taas pois jäljeltä...).  Positiivista kuitenkin, että molemmat koottiin itsemme hienosti ja jatkettiin hommia töyssyjen oiottua.



Maisemat jäljellä oli ihan kivat

Tiistain ageista ei ole oikein muita muistikuvia kuin että rimojen päällä käskyttämiseen puututtiin. Keskiviikkona Imphan tottiksissa säädettiin ohjaajan motivaatiopuutteen vuoksi vain jotain pientä. Hauskin osuus olikin eläinkoe Pätkän ja umpipiilon kanssa. Mehän ollaan oltu hakutreeneissä viimeksi joskus viime kesänä (eikä aikatauluongelmien vuoksi ihan heti olla jatkamassakaan harrastusta), mutta kun muut kokeilivat ilmaisuja uposen uuden umpparin (vanerinen umpinainen laatikko) kanssa alkoi ihan hirveästi tekemään mieli testata mitä Pätkä moisesta sanoisi (ikinä siis edes "piilotettua" mm etsinyt/ilmaissut). Anne piiloon näkölähdöllä ja Pätkä perään - hetken ihmetteli ja sitten alkoi paukuttamaan! Toki haukkua piti sellaisessa chewbacca asennossa, mutta oli se silti aika herttaista :D.

Torstain puruissa oli pitkästä aikaa ihan kivat treenit pömpelissä, mutta vastavuoroisesti Akatemian ageissa Pätkis onnistui hajottamaan taas yhdet housut ja treeni sujui leppoisasti ammottava tuuletusaukko haaruksissa lepattaen...

Perjantaina lähdettiin Pätkiksen kanssa Ruotsiin erkkariin ja maan ensimmäiseen Selectionne -tapahtumaan. Ei olla juurikaan tuolleen kahdestaan kuljettu (etenkään ilman omaa autoa), joten en oikein tiennyt mitä odottaa, mutta Pätkä oli yllättäen superhieno matkakumppani. Matkattiin siis julkisilla Suomen osuudet, kun oma auto ei ollut täysissä voimissaan ja pääsi korjattavaksi vasta matkan jälkeen. Reissu alkoi Espoosta (jonne tytöt jäivät vanhempien hemmoteltaviksi) junalla Helsinkiin ja sieltä seuraavalla junalla Turkuun, josta jatkettiin yhtämatkaa Pipsan ja Nessan kanssa.

Pätkis käyttäytyi kuin tuollainen matkustelu olisi ihan arkea ja rutiinia. Siitäkin huolimatta että paikallisjunassa oli niin ahdasta että raukka joutui makaamaan keskikäytävällä ihmisten pomppiessa sen yli ja kaukojunan karvaiset kanssamatkustajat yrittivät tehdä tuttavuutta penkkien alta ja ties mistä (miten sitä olikin ehtinyt unohtaa, että IC2 junan naurettavan kokoinen lemmikkivaunu on ihan vihoviimeinen paikka silloin, kun se on myyty täyteen). Pätkäpoika vain veteli sikeitä ympäröivistä härdelleistä huolimatta eikä se myöskään näyttelypaikalla yhtynyt ympärillä olevaan haukkumiseen (jätetään sujuvasti nyt huomiotta Selectionne kehässä suoritetut kanssakilpailijoiden provosointiyritykset :P). Myös laivamatkustaminen Nessan kanssa pikkiriikkisissä hyteissä sujui mallikkaasti kaikista negatiivisista ennakko-odotuksista huolimatta (minulla sitä vastoin oli menomatkalla hieman vaikeuksia rauhoittua...).

Menomatkan Viking Grace oli muuten jopa tällaisen "ruotsinlaivakammoisen" mielestä tosi viihtyisä, paluumatkan paatti olikin sitten juuri sellainen mielikuvien nuhjuistakin nuhjuisempi kottero. Sen olisi vielä kestänyt, mutta henkilökunnan täydellistä asiakaspalvelutaitojen puutetta ei oikein voinut olla huomaamatta. Viime metreillä koettiin asiakaspalvelun huipentuma, kun noin tuntia ennen satamaan pääsyä tultiin ilmoittamaan (herättämään), että hytti tyhjäksi HETI, pitää päästä siivoamaan HETI. Tyyppejä ei kiinnostanut pätkän vertaa mihin me menisimme tavaroiden ja koirien kanssa tai että lippuja ostaessa ei kerrottu että hintaan kuuluu tällainen persoonallinen herätyspalvelu (hytti piti olla käytössä koko matkan ajan, ainakin tavaroille). Tarpeeksi kuin intti niin yksi ehdotti, että voidaanhan me aina mennä tunniksi kannelle koirien hiekkalaatikon viereen...

Ei näissäkään maisemissa ole mitään vikaa..

Täytyy myöntää että olin ihan pikkaisen yllättynyt matkustamisen vaivattomuudesta - Pätkis kun osaa olla välillä ärsyttävän vilkas (ei sitä turhaan kutsuta Sätkis-Pätkikseksi) eikä se ole se maailman sosiaalisin poika etenkään väsyneenä.

Kuumaa ja ahdasta, mutta ei haittaa 
Lauantain erkkarissa Pätkis oli käyttöluokan ainoa osallistuja, joten kun Pätkis sai Manen esittämänä ERI:n ja SA:n, tipahti se toivottu serti meille automaattisesti ja sitä myöten myös Ruotsin valionarvo. Urosten joukosta tuomari (Marlies Werkmeister) ei enää sitten noteerannutkaan pikkumiestä. Arvostelu: Excellent male with nice head, dark eyes, scissor bite, correct propotions chest+topline, right ear is a bit folded, colour should be a little bit warmer, correct tail+standings. In movement ??, correct tail, nice character.

Sunnuntaina Selectionne (urosten laatuarvostelussa tuomarina Jacques de Brouwer), josta ei hirveästi ollut odotuksia. Kovin pieneltä Pätkä näyttikin urosrivistössä seistessään (sattui isommanpuoleiset kaverit molemmin puolin), mutta asenteessa ja ryhdissä otti sitten revanssia. Jo pelkkä EXC (RS) oli positiivinen yllätys ja kun Pätkis Manen älyttömän taitavassa handlauksessa (Pätkä kävi "aika" kuumana, mutta jotenkin häntä pysyi kurissa ja malttoi muutenkin liikkua sivistyneesti) liiteli Selection -tittelin saaneiden joukkoon ja nostettiin lopulta vielä juoksemaan kolmen muun uroksen kanssa parhaan uroksen tittelistä, oli fiilis aika epäuskoinen. Ehkä Pätkä ei olekkaan ihan niin vaatimaton neitimäinen kääpiö kuin olen olettanut. Ihan vähän vaan :P.



Hirmuisen kiva reissu oli kyllä ja miksei olisi ollut kun oli hyvää seuraa ja auringonpaistetta.

Reissulaiset ruusukkeineen
Lomalta tipahdettiin sitten karuun arkeen ja työt haittasivat harrastuksia niin, että keskiviikon tottelemiset jouduttiin jättämään väliin. Tiistain takaakiertoteemaisiin ageihin sentäs ennätettiin - keskityttiin kuitenkin jälleen minuun (Pätkä irtosikin hyvin kiertoihin kauempaakin). Pitäisi olla käskyttämättä niin paljon (etenkään rimojen päällä) ja laittaa siihen menevä energia ohjaamiseen (se turha "tässä, täällä yms" hokeminen siis pois...), luottaa koiraan (se irtoaa, on estehakuinen ja menee täysillä, minä olen jatkuvasti tiellä kun yritän varmistella yms) jne. On tämä harrastaminen kyllä niin mukavaa, kun joka lajissa huomaa olevansa tulppana koiran tekemiselle...

Torstain puruissa jatkettiin pömpeliteemalla ja edelleen niin että minun roolini ei ole paljon muuta kuin tuoda koira kentälle... Nyt parakki vaihtui puskaksi ja aika kivalta homma näytti ajoittain (joskin kentälle tulo oli vähän outo, mutta se olikin se minun roolini :P). Varovaisen positiivisissa tunnelmissa siis jatketaan hajoituksia. Akatemian ageissa ohjasin kuulemma välillä niin, että homma näytti jo siltä miltä pitäisi. Radan alussa kompasteltiin kyllä pitkään, kun kädet eivät sitten millään suostuneet yhteistyöhön.

Eilen käväistiin aamutuimaan maalimiehen kanssa kevään ekalla "pelto"jäljellä Rajiksen nurtseilla. Nukuin sopivasti pommiin, olin unohtanut täysin jälkipalkat (piti pärjätä näyteruokapussien kuivilla antimilla, joita ei ollut paljoa...) ja noh, ei vaan ollut ihan paras aloitus. Pätkis oli melkoisen hidas etana tonkiessaan kuivia pieniä nappuloita (toki vain yksi per askel) nurtsin seasta ja sen jälkeen rouskuttaessa ne kitusiinsa, tyhjät sitten taas meni vauhdilla. Töitä teki kuulemma kokoajan, pää pysyi alhaalla ja intoa näytti olevan jälkeä kohtaan - jatkossa pitäisi (ainakin) polkea jälki jollain muilla kengillä kuin tohveleilla, namit helpommin imuroitaviksi, Pätkälle enempi liinaa työskennellä ja paalukin oli väärällä puolella jälkeä. Jokatapauksessa toivoa sopii, että kevään toinen jälki olisi jo huomattavasti parempi kuin tämä ensimmäinen - meidän molempien osalta :D.

Jäljen jälkeen katsastutin auton (ja koirat siinä sivussa - eivät ryökäleet sanoneet sanaakaan katsastusmiehen astuessa autoon ja huristaessa tiehensä vaikka minua ei näkynyt tai kuulunut mailla halmeilla...) uudelleen ja tällä kertaa saatiin vuosi lisäaikaa, kun lappuun jäi vain kehotuksia. Siitä huolimatta pitää varmaan kiikuttaa purkki uudelleen korjaamolle, sillä ilmastointi lakkasi pari viikkoa sitten toimimasta eikä näillä keleillä oikein viitsi ajella ilman...

On meilläkin joskus ihan nättiä

Illalla lähdin vastentahtoisesti ajelemaan uudelleen kohti Kiljavaa. En ole tehnyt yhtään metsäjälkeä sitten lähes kahden viikon takaisten EPK:n treenien, jotenkin sellainen "ihan sama" olo. Noh, sain kuin sainkin polkaistua jäljen - noin 500 metriä, 6 keppiä ja vanheni jonkun 2,5 tuntia (jäin tottelemisten jälkeen suustani kiinni kentälle kun Pätkä karvoineen herätti ihastusta ja kysymyksiä), johon mahtui muutama reipas sadekuurokin, merkkasin vain kepit. Ja oli muuten yllättävän kiva jälki (se pieni ääni päässä sanoo, että mitä sitten jos treeneissä onnistuu, kun kokeessa ei toimita yhteen kuitenkaan oli sitten kyse luottamuspulasta, hutiloivasta koirasta, keppejä ilmaisemattomasta koirasta tai ihan mistä vaan).

Olisin odottanut että noin vanha (meille) olisi tosi vaikea Pätkälle, mutta ajoi jäljen todella varmasti, ensimmäiset kulmatkin meni kuin kone. Kepeistä nousi vaivattomasti (ilman huomauttamisia) ensimmäiset neljä, kahdelta viimeiseltä jouduin huomauttamaan, että ihan oikeastiko meinaisi huristaa yli (koiran reaktio näytti siltä, että se oli kokoajan tiennyt missä keppi oli, ei vaan malttanut pysähtyä). Palkkasin useammalta kepiltä niin pallolla kuin ruualla (yleensä pallo on vasta lopussa). En tiedä johtuiko siitä tai jostain muusta, mutta Pätkä nousi aika railakkaasti mitä pidemmälle edettiin. Ja etenkin viimeisellä suoralla se sitten näkyi hutiloituina kulmina (ja se keppi-ilmaisu). Kaikesta huolimatta selvitti jäljenlopunkin kivan näköisellä työskentelyllä (siis sen jälkeen kun tajusi hutiloineensa). Itse jouduin katsomaan kauempaa kuinka pahasti mennään metsään, jos mennään, sillä olin tipahtanut matkasta toiseksi viimeisellä kepillä (päästin hetkeksi liinanpäästä irti ja kun Pätkän mielentila oli "hieman" liian korkealla niin sinne se sitten meni).

Tottiksissa tehtiin koetta ajatellen jäävät (ja luoksetulo, jossa näyttää pahasti siltä, että pysähtymisen kanssa voi tulla ongelmia...), noudot (jos viimeksi treenatessa röyhkeästi varasti ensimmäistä kertaa (aikuis)elämässään, niin nyt noudot lähtivät onneksi normaalisti kontaktin kautta) ja eteenmeno. Jäävät olivat kentän laidalta bongattuna kuulemma oikein nopsakat, metrisessä se hemmetin uudenmallinen kapula kieri taas aivan esteen sivuun, mutta onneksi Pätkän päähän on iskostunut että paluukin suoritetaan hyppäämällä. Momokin pääsi hubbailemaan,  kierrättäminen pysäytyksiä varten tuntuu kyllä tosi hyvältä - Momo pysähtyy tosi hienosti vaikka tulisi kuinka nopeaa kohti. Taran osa oli nyt hieman tylsempi ja se pääsi puuhaamaan pikkaisen vasta kotona.

Suositut tekstit