maanantai 15. huhtikuuta 2013

Elämä on yllätyksiä täynnä...

... eivätkä ne aina ole iloisia :(.

Viime sunnuntaina meidän elämä suistui hieman raiteiltaan. Kaikki alkoi siitä kun Momo oli Pätkän purutreenien jälkeen tosi apaattinen ja väsynyt eikä ruoka aiheuttanut illalla tavallista "pyörin hyrränä ympäri, kuolaan suu vaahdossa ja piippaan kärsimättömästi" efektiä (vaikka se syötiinkin). Siinä vaiheessa kun kuumemittari näytti 39.5 astetta, hysteerinen emäntä pakkasi lauman autoon ja huristettiin Aistiin päivystykseen. Momosta ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta vikaa kuin sivuääni sydämestä ja kun olemuskin reipastui tarkkailun aikana huomattavasti, lähdettiin hämmentyneinä kotiin nukkumaan. Sydän oli kuunneltu edellisen kerran vain pari kuukautta aiemmin (rokotuksilla), eikä sieltä silloin kuulunut sivuääniä. Tai milloin muulloinkaan. Hysteerinen kun olen, niin en osannut relata ja ajatella äänen johtuneen kuumeesta, vaan varattiin keskiviikoksi aika sydänspesialistille HauMauhun. 

Sivuääntä ei HauMaussa enää kuulunut eikä Momosta muutenkaan perustutkimuksessa löytynyt mitään ihmeellistä. Myöskään ultrassa ei todettu mitään kovin poikkeavaa ja röntgenissä sydän ja keuhkot olivat normaalit. Jos sydämen ja keuhkojen tilanne olikin huojentava, niin kaikkea muuta oli se, että kuvassa näkyi spondyloosimuutoksia lapojen kohdalla - seuraava etappi onkin koko selän kuvauttaminen :(.



Kun päästiin EKG:hen selvisi syy matalaan sykkeeseen (tästä ollaan aina huomautettu, mutta niin ollaan Tarankin kohdalla - syy miksi aikoinaan testasin Taralta kilppariarvot), Momon sydän pumppaa laiskasti (diagnoosina 2. asteen av-blokki). Verikokeiden tulokset tulivat perjantaina eikä syytä laiskuuteen löydetty kilpparista, borreoloosista tai anemiasta, Momon sydän vain on tuollainen. Tällaisenaan näillä oireilla meillä ei pitäisi olla mitään hätää (ei lääkitystä eikä rajoituksia), sydän pumppaa ihan riittävällä teholla ja lääkäri piti erittäin epätodennäköisenä sitä, että kyse olisi perinnöllisestä jutusta. Tsekataan tilannetta jatkossa vuosittain ja mietitään lisää jos tarpeen.

Oli miten oli, Momoa on tullut pidettyä erityisen hyvänä viime päivät. Ja kun kyse on Momosta, niin se tietenkin näkyy heti. Tyyppi ihan suvereenisti vie ruuat lautaselta vaikka minä olen ihan vieressä ja eilen yritti tukehduttaa minut viltin sisään... Ollaan siis peruuteltu siististi takaisin säännöstellyn huomion rutiiniin :P.

Jos lässytys minimoitiinkin taas ohjelmistosta, niin joitain muutoksia rutiineihin ollaan kuitenkin tehty. Selkälöydösten vuoksi Momokin siirtyi Nivel Nutrolinille ja kun Google kertoi uimisen olevan hyväksi selkävikaisille, päätin ostaa Hyvinkään koirakylpylään sarjakortin. Ensimmäinen uintikerta olikin jo eilen, kun saatiin peruttujen purutreenien aiheuttamaa aukkoa paikkaamaan peruutusvuoro polskuttelemaan. Momo ja Tara polskuttelivat remmeissä ja Pätkä vapaana. Tällä kertaa mukana oli uittaja ja nyt tulikin ihan eri tavalla hyödynnettyä aika, kun koko porukka pystyi uimaan koko puolituntisen eikä tarvinnut ottaa vuoroja. Tosin Momolle on varmaan seuraavalle kerralle hankittava silmälaput, se ei vaan kykene uimaan suoraan eteenpäin kun altaan toisella puolella polskuttelee niin houkuttelevasti kaksi hukutettavaa. Pätkä sitävastoin uiskenteli pallo suussa paljon paremmin Momoa provosoimatta kuin aiemmin ilman palloa. Itselle ei olisi kyllä tullut mieleenkään ottaa uittajaa noille kokeneille pulikoijille, joten oli onni, että uittajalla sattui olemaan luppoaikaa jonka vuoksi tarjoutui avustamaan meitä. Seuraavilla kerroilla mennäänkin ehdottomasti uittajan kera. 

Kaikista ikävistä asioista huolimatta ollaan ihan pikkaisen treenattukin. Torstain puruissa otettiin taas pömpelipurut, kun kenttä oli niin kaameassa kunnossa, ettei kukaan halunnut sinne. Pätkis oli ihan liekeissä - tiedä sitten johtuiko se pömpelistä vai edellisissä treeneissä piiskan kanssa sattuneesta äksidentistä (jonka tosin olisin odottanut vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan :D). Etenkin ote oli kuulemma ihan superi! Perään vedettiin oikein hyvä treeni Akatemian ageissakin. Tehotorstai päättyi tukkeutuneeseen viemäriin, kun treeneistä mukaan tarttunutta hiekkaa ja mutaa oli ehkä hieman liikaa viemärin kantokyvylle. Lauantaina oli näillä näkymin viimeinen Sporttikoirahallin vapaavuoro. Puuhasteltiin luovasti jälleen kontakteja ja keppejä, mutta huviteltiin sentäs hetken verran Annan väsäämällä kieputusradallakin.

Tänään olisi pitänyt olla ensimmäiset EPK:n tottistreenit, mutta niiden peruuntuessa sovittiin treffit Satun, Wallun&Weetin sekä Annamarin, Pepin&Taon kanssa Tuupakkaan. Kun oltiin saatu tarpeeksi hulljan söpön pennun ihastelemisesta (vai voiko tuosta ikinä saada tarpeekseen...) alettiin treenaamaan. Pätkä oli jotenkin vaisuissa tiloissa, mutta onnistui silti muistuttamaan hitaalle ohjaajalleen että sitä härkkimistä voisi ihan niinkuin oikeasti vähentää - nyt on sitten silmäkulma mustankukertavankirjavana ja ien auki etuhampaiden kohdalta. Oma vika ja silleen, joten ei tässä voi muuta kuin toivoa että hampaat säilyvät suussa :P.

Ihan synkkä meidän viikko ei ole kuitenkaan ollut. Keskiviikkona nimittäin vietettiin Taran 11-vuotis synttäreitä < 3. Niin kovasti pelkäsin 10 vuoden rajapyykkiä ja nyt se on ohitettu! Mitään en niin kovasti toivo kuin että saataisiin Taran kanssa tallustella rinnatusten vielä monta vuotta, tuo otus on vain niin äärettömän tärkeä (pelottavan tärkeä jos ihan rehellisiä ollaan...). Momon lääkärin takia koko poppoo oli juhlapäivänä mukana töissä, joten sain lässyttää mummelille koko rahan edestä. Ja vaikka Tara ei hirveästi arvostanutkaan seuraneidin roolia lääkärissä (en löytänyt parkkipaikkaa, joten piti raahata kaikki mukaan..), leppyi se lopulta aika helposti kun lahjottiin kasalla leluja ja herkkuja :D.