Äkkilähdöllä JK1

Eilen illalla joskus puoli kasin aikaan treeneissä huomasin tekstiviestin, jossa kerrottiin, että meille olisi paikka seuraavana aamuna jälkikokeessa, jos voidaan näin lyhyellä varoitusajalla paikka ottaa vastaan (oltiin alunperin varasijalla neljä, vai oliko se kuusi). Meillähän oli sunnuntaille varattuna paikka tottiksen perusteella maastoon kokeessa, mutta kun niin moni asia on vielä niiiin kesken, ajattelin että mitä useampi koe käydään, sen suuremmalla todennäköisyydellä jossain käy tuuri... Eli otettiin paikka vastaan. Vaikka kauaa ei siis ehtinyt jännittää, niin aamulla Tuusulaan huristellessa onnistuin silti lietsomaan itseni melkoisiin tiloihin.

Tottis meni kuitenkin ihan ok. Ei ollut liiallisilla kierroksilla, aikalailla sellaisessa sopivassa juuri tälle hetkelle ja ihan turhaan olin jännännyt sitä, ettei olla treenattu esteitä/eteenmenoa muualla kuin Imphan kentällä ja muutaman kerran satunnaisesti Talissa - ei mitään ongelmia. Oltiin ekana paikkamakuussa ja aika kauan Pätkä joutuikin siellä makoilemaan ennenkuin pääsi hommiin. Eteenmenosta olin erityisen ylpeä, meidän neljäs eteenmeno maahanmenon kera ja Pätkis suoritti sen kuin pro! Ja ai että mä tykkään, kun tuo koira on vaan aina valmiina ja aktiivisena eikä työskennellessään huomaa vaikka ympärillä tapahtuu välillä jotain vähän odottamatontakin (kuten kohti tuleva koira) - on se vaan aikamoinen < 3. Aikatavalla erinomaista tuli suurimmasta osasta liikkeitä, eikä itselläkään hirveästi ole naristavaa (osasyy kyllä siinä, etten ihan hirveästi muista koko tapahtumasta...), mutta luoksetulossa teki saman jutun kuin keskiviikon treeneissä eli ei meinannut tulla luokse.

Pisteitä 92 ja kokeen parhaat tottispisteet (niin kolmosen kuin ykkösen koirista). Kaikista eniten mieltä lämmitti tuomarin kommentit Pätkiksestä - loppukaneettina totesi vielä, että voisi heti ostaa sen minulta pois :P.



Kauaa ei ehtinyt huokaista helpotuksesta, kun piti jo jatkaa päivää eteenpäin kohti maastoja. Mielen valtasi aika mukava tunne, kun huomasin, että mehän tullaan ihan tutuille mestoille - maastot olivat Kiljavalla! Ikinä ei tuollapäin olla oltu, vaikka ihan tosi lähellä vanhaa kotia olivat - jos olisin tiennyt, että siellä on tuollainen paikka, niin ei olisi tarvinnut kärvistellä opiston ja sairaalan minimaastoissa! Siellä oli kyllä ajokieltomerkkejä (ja kuulemma niiden noudattamista vahtivia kiukkuisia tyyppejä), joten saa nähdä tuleeko vastaisuudessakaan tuota hyödynnettyä, mutta silti! Kotoinen olo tai ei, maastoissa on vielä niin paljon huteria osasia, että aikatavalla jänskätti ja sääntökirjakin olisi ollut hyvä lukea ennen koetta (ja varmaan olisinkin, jos ei olisi tullut näin yllättäen :D).

Janalla menin ensin säheltämään hermostuksissani kaikenlaista ylimääräistä ja onnistuin lähettämään Pätkän niin oudosti ettei ikinä aiemmin, mutta seuraavalla yrityksellä sain lähetettyä Pätkän kunnolla jäljelle. Ja sitten se menikin niinkuin treeneissä - intensiivisesti ja vauhdilla suoraan eteenpäin ja kääntyi oikeaan suuntaan heti kun törmäsi jälkeen. Harmi vaan sähläilyistä tippui kaksi pinnaa (tosin niin karseasta säätämisestä olisin hyvin voinut tipauttaa paljon enemmänkin..).

Jäljeltä nousi viisi keppiä. Aika jäljen alussa tarkisteli huurjan tiiviisti pitkään jossain varvikossa, mutta ei kuitenkaan ilmaissut. Vauhtia oli sen verran etten ehtinyt kunnolla tarkistaa itse paikkaa ja jotenkin edelleen janan traumatisoimana en kyennyt pysäyttääkkään koiraa. Aika varma olen, että siinä olisi ollut eka keppi, sillä lopulta Pätkä nosti tasaisen varmasti viisi keppiä. Himpskatti! Kaiken kruunasi se, että lähdin olemattoman suuntavaistoni kanssa palauttamaan saalistamme ihan väärään suuntaan. Kun lopulta tajusin ettei siellä ole ketään, tuli melkoinen kiire juosta toiseen suuntaan. Huh... Pisteet 148.

Noh, tämän jälkeen tilanne oli siis se, että tarvittiin kaksi pistettä tulokseen. Eli meidän oli nostettava yksi esine. Ei yhtään kiva, kun esineruutu on vielä niin vaiheessa... Tilannetta ei yhtään helpottanut, että kun ollaan treenattu ainoastaan kapeilla soiroilla, niin alue näytti taas niiiiin isolta. Päätin lähettää Pätkän keskeltä ja siitä se lähti reippaasti (ei jäljestänyt ja näytti ihan kivalta!!!) ja nosti pian pienen pesusienen takavasemmalta. Noh, puolessa välissä takaisintulomatkaa aloin hihkua, kehua ja huudella luokse... Ja kun esine oli kädessä, tuomari sanoi että joudutaan vielä hakea toinen esine - pitää nähdä osaako koira tuoda ilman niitä biljoonaa käskyäni. Aiaiai. Jos olin tyytyväinen siihen, että Pätkä toi yhden esineen, nyt sen pitäisi löytää vielä toinenkin ajan puitteissa. Noh, ei auttanut muu kuin lähettää se uudelleen ja niin vain nousi yhtä kivasti (kunhan tuomarin kehotuksesta tajusin liikkuakin vähäsen siitä aiemmasta paikastamme..) toinenkin esine jostain oikealtalaidalta kuusen alta (ja minä pystyin pitämään pääni kiinni). Pisteet 26.

Eli kaikesta säätämisestä ja räpeltämisestä huolimatta saatiin kuin saatiinkin tulos, en olisi aamulla uskonut. Miten se nyt taas menikään - pitää luottaa siihen koiraansa tai ainakin Pätkään pitäisi luottaa < 3 . Mutta juu, kyllä sitä treeniä vielä pitää tehdä aika monen asian suhteen... ja lukea se sääntökirja - seuraavalla kerralla ei ehkä ole yhtä mukava tuomari. Mukavan tuomarin lisäksi koko koe oli tosi kivasti järjestetty, tunnelma, kilpakumppanit ja järjestäjät olivat mukavavia ja kannustavia kaikki (ennen esineruutua saatiin jopa valmisteluapua yhdeltä kilpakumppanilta), järjestelyt hyvät ja palkinnotkin vielä mielekkäät (saatiin valita lelulaatikosta mieluinen lelu - Pätkä sai hienon punaisen patukan).

Nyt vaan lisää treeniä ja nokka kohti uusia haasteita! :)

Koejännittämisen lisäksi me ollaan ehditty vähän treenaamaankin tällä viikolla, eikä aina niin onnistuneissa merkeissä. Keskiviikon tottiksissa oli selkeästi teemana, että kun asiat alkavat menemään pieleen, niin ne sitten menevät... Olin sunnuntaille varatun koepaikan vuoksi päättänyt ottaa ensimmäistä kertaa sitten parin vuoden takaisen BH:n koko homman kokeenomaisesti alusta loppuun. Ilmoittautuminen Hevin kanssa oli hyvä, seuraaminen ok jos nyt armeliaasti jättää huomioimatta satunnaisen ääntelyn ja sen järkyttävän painamisen (jossain vaiheessa kaaviota tuo painaminen alkoi sattumaan jalkaan, joten ei sitä nyt oikeasti voi jättää huomiotta jos alkaa ilmaantumaan useamminkin). Henkilöryhmä meni samaan kastiin ja ampumisia ei taaskaan huomannut yhtään.

Sitten alkoi alamäki. Istuminen ei onnistunut sitten millään, valui ihan joka kerta (piti jäädä hinkkaamaan) kunnes ihan pysähtymisen kautta otin liikkeen. Graah. Maahanmeno oli hyvä, mutta eipäs sitten tullut käskystä luokse, vaan jostain syystä vain nyki käskyn kuultuaan (kunnes vaihdon kutsuksi lässyttävän "tule vain"). Eipäs ole tällaiseen ennen törmätty... En keksi muuta selitystä kuin sen, että otti ihan kunnolla häiriötä kahdesta paikkamakuussa olevasta koirasta tai sitten tiukasta maahankäskystä, kun yleensä teen maahanmenon vauhdista/hetsillä (oli mitä oli, tätä pitää alkaa treenaamaan ihan liikkeenä). Nouto oli siihen asti ok kunnes tuli luovutus. Ensin hyppäsi vasten ja sitten mälväsi kapulaa ihan kunnolla ja lopulta ei suostunut irrottamaan. Oikeasti...

Noh, jotta tämä ei olisi ollut tarpeeksi kaameaa, siirryttiin esteille. Esteet oli siirretty jostain syystä tosi lähekkäin ja niinpä Pätkis suoritteli esteitä miten huvitti. Yli metrisestä, paluu A:n kautta, yli A:sta, paluu metrisestä, paluun kiertämisiä yms yms. Siis mistä ihmeestä se tämänkin kehitti juuri tähän saumaan, ikinä ennen ei ole ollut tällaista ongelmaa. Sen lisäksi, että Pätkä suoritteli esteitä miten sattuu, minä en osannut heittää uutta kapulaani sitten mitenkään (ties kuinka kauan jäätiin tähän hinkuttamaan, jotta oltaisiin saatu molempien osalta onnistunut suoritus...). Eikä ne irrotukset tässäkään ihan mallikkaita olleet...

Lohdutuspalkintona tarjoili sentään ihan sikasiistin eteenmenon maahanmenon kera, paikkamakuussa (ampumisineen) ei ollut mitään ongelmia (tosin nousi hyyvin hitaasti perusasentoon) ja viretilan kanssa ei todellakaan ollut ongelmia, vaikka treeni "hieman" venähti (alusta asti oltiin molemmat "hieman ylivireisiä" ja vaan noustiin loppua kohden *huokaus*). Treenien lopuksi otettiin Annen kanssa piilonkiertoja (koko sarja), mikä oli Pätkästä hurjan kivaa (teki ne jo niin, että palkka oli minulla eikä piilolla), mutta onnistuneista kierroista huolimatta ei saanut minua yhtään paremmalle tuulelle...

Tiistaina ja perjantaina oli purut. Tiistaina otettiin taas piilolla haukkumista ja hallintaa (ihan jo kentälle tulosta asti). Hallinta oli paljon parempi kuin viimeksi, kun ollaan löydetty Pätkän "herkkä kohta" (pitää vaan nyt muistaa, ettei ylikäytä tätä, ettei koe inflaatiota). Pääsi taas piilolle suoraan hyvästä hallinnasta. Haukkuminen ei tällä kertaa ollut ehkä yhtä hyvää kuin viimeksi (puuttui sellainen kunnon "kiihko"), mutta viettiä ei tällä kertaa juuri nosteltukaan - vietti mitä oli, tuli hallinnan kautta. Otettiin myös sellaista (en nyt viitsi edes yrittää muistaa termiä, pakoa?), että seurautin Pätkän kohtaan x, käskin istumaan ja siitä käsky "kiinni", kun Petri lähti liikkeelle - meni kuulemma oikein hyvin. Yleiskommenttina tuli, että Pätkä on edistynyt tosi paljon parin viimeisen treenin aikana kun ollaan uskallettu edetä, ote mukaanlukien (tällä kertaa tuntui kuulemma ihan kunnolla hihan läpi ja kun autolla tarkistin viimeisen otteen, niin < 3 ).

Perjantaina jatkettiin saman teeman mukaisesti Nummelassa. Alun hallinta oli jotain aivan karseaa, oli sellaisissa tiloissa, että meinasi jossain vaiheessa käydä käsille. Pätkälle erävoitto ja vähän helpotettiin (=ei tarttenut ottaa kuin kontakti ja pääsi piilolle). Tuon jälkeen hallinnat oli kuitenkin ihan ok, joten ehkä me joskus voidaan tulla kentällekin/maalimiestä kohti tiukassa marssijärjestyksessä. Oli oikein hieno pieni mies taas, kuulemma tällä tahdilla oltaisiin kesään mennessä koevalmiita :D.

Torstaina treenattiin urakalla. Iltapäivällä Annen&Hevin kanssa tottistelemaan. Esteet menivät ok, mutta noudoissa tartti jokaikinen kerta kunnon muikkarin irrottaakseen. Istumisen meni ok. Luoksetulot Hevi paikkamakuussa ok (tosin otin taas vaan hetsimaahanmenot, ettei vaan sotke istumisia). Vähän siis huojensi keskiviikon karseuden jälkeen :D. Tottisten jälkeen vielä pikaisesti esineet ja jälki sairaalan maille, kummatkin oikein mallikkaat. Tosin esineruudussa alkaa näkymään luovutuksissa se, että olen päästänyt Pätkän kissanruokapurkille ilman luovutusta, saanut siis tiputtaa esineen vauhdista. Sille pitäisi nyt alkaa tekemään jotain...

Illalla vielä agilityä. Rata oli hurjan pitkä (29 estettä) ja siellä oli taas paljon kaikenlaisia kompia. Me kompuroitiin poispäinkääntöön kepeillä. Lähetys kepeille sujui meiltä ihan hyvin, vaikka moni koira valitsi tuosta kulmasta toisen keppivälin oikean sijaan, mutta se oli ensin ihan ylivoimaista, että kepeiltä pitäisi jäädä eripuolelle suorittelemaan esteitä. Mutta kyllä vaan onnistui, kun Juha vähän avitti onnetonta ohjaajaa. Kotiläksyksi saatiin poispäinkääntöharjoittelua kepeillä. Pitää olla pikkasen irti kepeiltä ja kun koira otetaan haltuun vasemmalla kädellä (koira kääntyy oikeaan), kääntö toiseksi viimeisellä keppivälillä. Kun koira otetaan haltuun oikealla kädellä, kääntö viimeiseltä keppiväliltä (tää pitäisi melkein piirtää, että muistaisin).

Suositut tekstit