torstai 27. syyskuuta 2012

Pää kolmantena jalkana

Pätkän antura on näyttänyt niin hyvältä, että aika pian olen unohtanut suojaamisen. Meidän onni oli varmaan se, että haava on niin ylhäällä anturassa ettei juuri kosketa maata. Tosin näillä keleillä haava kyllä kastuu ja likaantuu normikelejä huomattavasti enemmän, joten ei varmaan kannata vielä huokaista helpotuksesta.

Maanantaina oltiin Skogsterin Mian koulutuksessa. Päädyin lopulta pyytämään neuvoja koskien noutoja, luoksetuloa ja jääviä. Niitä sitten otettiinkin, mutta lisäksi saatiin hyviä neuvoja yleisesti miten kannattaisi treenata kokeeseen valmistautumista ajatellen (rutiinia treeniin eli liikejärjestykset, ilmoittautumiset, odottelut, siirtymiset yms kaikki pitäisi treenata jokaisessa treenissä - vaihtelevuus ja yllättävyys treeniin tulee palkkaamisesta).

Noudossa ei ollut kerrassaan mitään huomautettavaa ja samalla Mia kehui Pätkiksenkin. Minun kun oli taas niiiin vaikea niellä, että nouto oikeasti on hyvä. Mutta niin liikkeessä kuulemma vaan oli voimaa ja viettiä ja vaikka Pätkis oli ihmeellisen hyvä briardiksi, niin kehut eivät tulleet siksi, vaan siksi, että Pätkä oli todella hyvä ihan miksi tahansa koiraksi.



Noh, "onneksi" muutkin näkivät luoksetulon ongelman, siihen lääkkeeksi hetsiä, mutta eri paikkoihin kuin tähän asti. Liikkeen alku "koemaisten" rutiinien mukaan, muutaman askeleen jälkeen käännös ja haukutus (koira siis kiinni apparilla). Noissa hetseissä pitää muistaa ihan yleisestikin, että ne kaikki pitää tehdä _ennen_ käskyä. Käskyn jälkeen ollaan kuten kokeissa, paikoillaan ja hiljaa. Ja palkkaaminen pitäisi taas tehdä yhdessä koiran kanssa - ei vaan heitetä palloa koiralle esim luoksetulossa, vaan oikein onnellisesti myös leikitään yhdessä hetki ennen seuraavaa liikettä.

Jäävissä maahanmenossa ei ollut huomauttamista eikä ekassa istumisessa (mitä nyt "tärisi" paikallaan), mutta seuraavat istumiset tekikin sitten maahanmenoiksi (eka istumaan ja kun vilkaisin taakseni, valui maahan...). Istumisia ollaan tehty niin vähän, että selkeää epävarmuutta liikkeestä. Niitä pitäisi muistaa treenata.

Annen&Hevin treenistä saatiin hyvät vinkit eteenmenon maahanmenoon. Jotain sinnepäin kuin että appari piilottaa palkan hetsin jälkeen "kuoppaan" piiloon (tulee sieltä takaisin ohjaajan luo niin, ettei koira voi olla varma onko palkka kuopassa vai apparilla), toistoja useita, joista jollain kerralla palkkaa ei olekkaan vaan tulee maahan -käsky (tätä ennen appari teeskentelee piilottavansa palkan, kun oikeasti tuo sen salaa ohjaajalle)... ja noutoon (konflikti kapulaan eli appari pitää koiran liinasta, ohjaaja heittää kapulan lähelle koiraa, mutta lähteekin toiseen suuntaan koiraa hetsaten (Annella piiska), koira huutaa/haukkuu ohjaajan perään, ohjaaja pääsee halutun matkan päähän, hetsi loppuu ja käsky noutaa. Jos koira ei itse hakeudu kapulalle, appari voi vähän auttaaa.

Saatiin paljon uutta pohdittavaa ja kokeiltavaa, eli odotusten mukaisesti hurjan antoisa treeni! Harmillisesti treenien loppuvaiheessa alkoi yhtäkkiä sumentua silmissä, joten kun tilanne vain paheni, oli pakko lähteä kesken loppuhöpinöiden ajamaan kotiin. Aika villi tunne, joka varmaan johtui edellisen päivän päänsärystä, valvotusta yöstä, päivän työstressistä ja siitä ettei koko päivään ollut ehtinyt laittaa suuhun muuta kuin pannukaupalla kahvia...

Tiistaina purutreenit. Tolpassa taas työstettiin otetta rauhallisemmaksi. Itselle nämä tolppatreenit on mukavia, kun pääosin ei tarvitse tehdä muuta kuin katsoa vieressä ja välillä ottaa vähän koiraa hallintaan :D. Tosin hetkittäin piti laittaa silmät kiinni kun Pätkän rempominen teki niin pahaa (meni vielä taas puremaan huuleensa/jonnekin suuhun reiän, yhyh...), mutta ehkä tässä karaistuu pikkuhiljaa :P. Kuulemma Pätkis oli taas hyvä (miinus pörinät hiassa). Omaa mielipidettä en edelleenkään osaa kertoa (muutakuin, että kovin innoissaan Pätkä oli jälleen), vaikka nyt en voi edes vedota siihen, etten pystynyt keskittymään kuin liinojen kanssa säätämiseen, kun ei tarvinnut oikeastaan tehdä mitään muuta kuin katsoa :P.

Keskiviikkona tottikset. Ehdittiin ensin tekemään Kiljavalla metsälenkki ja esineet. Nyt olin päättänyt pitää pään kylmänä ja olla hermostumatta, tapahtuu mitä tapahtuu ja kokeilla palkaksi kissanruokaa purkissa (jos nenä olisi paremmin auki kuin pallolla). Jos viimeksi takakulmat olivat ongelmallisia (nosti upeasti esineet edestä ja keskeltä, mutta takakulmaa ei nostanut sitten millään, vaikka juoksi ohi ja päältä ties kuinka monesti ja sitten hinkattiin tunti tai enemmän asiaa oikein iloisella mielellä...), niin tällä kertaa nosti molemmat takakulmat vauhdikkaasti. Kolmatta (keskellä) en jäänyt yrittämään (uusi pieni nahkapalanen), jotta meille kaikille jäisi hyvä mieli :P. Ihan hyvä niin, sen verran vaikea oli, ettei kumpikaan tytöistäkään sitä "löytänyt".

Tottiksessa otettiin ilmoittautuminen Nemin (PON eli kodikkaan pörröisenä tyyppinä ei niin hirveän jännittävä harjoitusvastustaja näin alkuun :D) kanssa. Kahdesti joutui puuttumaan kontaktin hetkelliseen siirtymiseen, mutta loppuilmoittautumisen oli hienosti. Huh. Otettiin pidempää seuraamista (tosin unohdin kaavion, mutta jotain sinnepäin...) ja istumisia. Pari istumista meni samoin kuin Mian luona, mutta sitten alkoi sujumaan. Huh sillekin. Luoksetuloa hinkattiin ihan urakalla, Anne apparina pitämässä kiinni kun minä yritin hetsata haukulla. Ei se ihan täysin toiminut noin, meni jotenkin hämilleen tai jotain. Toki haukkui ja teki, mutta ei edelleenkään ihan sellaisessa vimmassa kuin tahtoisin. Pitää kokeilla josko joku muu hetsi toimisi tuossa paremmin kuin haukku.

Pikkuinen keppitreenikin ehdittiin tehdä tien toiselle puolelle. Kaikki neljä keppiä nousi oikein hienosti, mutta lähdöt kepeiltä olivat hallinnasta ja rauhoittumisen yrityksistä huolimatta aika vallattomat (sellainen kenguruloikka eteenpäin ja kun seuraava keppi oli aina tosi lähellä niin kumma kun ne kuitenkin niin hienosti nosti...).

Tytöt pääsivät tällä kertaa vain juoksemaan pallon perässä ja vähän leikkimään. Taralla oli ihana täppyräpäivä, retuutti reikäpalloaan ihan kunnon vimmalla. Niin kovin hellyttävää < 3. Momo taas taisi tehdä eteenmenohistoriamme ensimmäisen suoran maahanmenon (siis ilman toista, kolmatta ja neljättä käskyä..). Muutenkin Momo on ollut jotenkin ihan kakara viime aikoina - tarjonnut sinnikäästi lelujaan retuutettavaksi, juossut lelut suussa huoneesta toiseen ja ollut yleisestikin ihanan pirtsakka ja huomionkipeä.

Tänään AgilityAkatemian agit. En ehtinyt kunnolla tutustua rataan, kun yritin ilmoittautua jälkikokeeseen (puolentunnin taukoamattoman soittamisen tuloksena kuudes varasija...), mutta siitä huolimatta rata meni yllättävän hyvin. Pätkis jopa kohtuu hyvin (siis suhteutettuna siihen, mitä viime aikojen treeneissä on nähty) pysähtyi kontakteille, keinuunkin ehdin "vastaan" ja mikä hienointa - kepit teki jokaisella toistolla ilman fuskuja! Muutenkin treenit meni sen verta kivasti (jos ei oteta taas huomioon sitä, kuinka järrrkyttävän huonoon kuntoon olen päässyt - viimeistä rataa en vaan enää kyennyt juoksemaan läpi kunnolla - pitää ihan oikeasti nipistää jostain aikaa lenkeille, heti...), että koepaikkaharmistus hälveni murto-osan, ainakin hetkellisesti.

Huomenna olisi sitten purutreenit ja sitten viikonlopuksi Räyskälään jälki,-tottis- ja puruleirille. Kerrankin leiri, joka on niin lähellä, että on vielä kohtuuden rajoissa huristaa yöksi kotiin. Kovasti vaan toivotaan, että tuo kamala sade loppuisi tähän päivään. Jos ei muuten niin en haluaisi enää yhtään kertaa ajaa sateessa ja pimeässä, edes lyhyttä matkaa..