sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kalenteri täynnä puuhaa

Pari viime viikoa kulunut taas siivillä.

Etenkin edellinen viikko oli sellaista pyöritystä, että viikon lopulla mietin melkein vakavasti jonkin harrasteen tipauttamista repertuaarista. Ja onhan se vähän, että kun untuvikkona (useimmissa lajeissa) repii itseään moneen suuntaan, ei ehdi keskittyä kunnolla yhteenkään, mutta kun kaikki kiinnostaa niin mennään sitten näillä (ja ollaanhan me sentäs tiputettu tokottaminen aikaa sitten listoilta, kai sekin lasketaan :P).

Ja onhan tästä harrasterepertuaarista jotain hyötyäkin (jollainhan tämä on selitettävä itselleen..). Sen lisäksi siis, että tokihan jokainen laji/treeni kertoo minulle kaiken muun opin lisäksi sivutuotteena myös koirastani kasapäin lisää. Osa enemmän ja osa vähemmän, mutta aina enemmän kuin pelkkä mutuileminen.



Mutta erityisesti hyöty näkyy arjessa - jos vielä puolitoista vuotta sitten auton ratissa istuminen oli jännää, nykyään tuntuu, että olen kasvanut kiinni rattiin. Sen lisäksi että työmatkat taittuvat autolla (joskin olen niiin kyllästynyt ruuhkissa istumiseen, että yritän saada itseni luopumaan oman auton mukavuudesta ja vaihtamaan takaisin bussiin, jossa voisi ainakin tehdä töitä eikä menisi hermo kuskeihin, jotka eivät ole selkeästi ikinä kuulleetkaan turvavälistä tai vilkun käytöstä ja joilla on aina tärkeämpi kiire kuin kaikilla muilla eli puikkelehditaan kaistalta toiselle, ilman sitä vilkkua, ajetaan väärää kaistaa jonojen ohi ja sitten väkisin ängetään oikealle kaistalle, jolloin muiden jonotusaika pitenee jne jne listaa voisi jatkaa loputtomiin... tosin rehellisyyden nimissä ne nopeusrajoitusten mukaan ajajatkin ärsyttävät, sillä jos kerrankin pääsee etenemään niin sitten pitää päästä etenemään - parempi siis lopettaa ajoissa ennenkuin olen muuttunut puskurissa kiinni ajavaksi puikkelehtijaksi...), vapaa-aika tuntuu kuluvan huristellessa pitkin Vihtiä/Nummelaa, Nurmijärveä, Loppea, Vantaata, Espoota tms. Edelleen huomaa välillä epävarmuuden nostavan päätään huristellessani pimeitä teitä kaatosateessa ihan varmana, että metsässä lymyää hirvi jos toinenkin... Noh, ehkä siihenkin vielä tottuu ajamalla.

Maanantai-iltana palattiin siis Ranskasta N.E. reissulta. Tälläkin kertaa tuli viime vuoden tapaan istuttua paljon luonnetestikehän laidalla, mutta nyt osasi paremmin suhtautua siihen mitä siellä näki. Vähän yksinkertaistettuna, vaikkei koira välttis kaikessa niin loistanut, niin jos perusolemus oli muutakin kuin "pelokas", "matkalaukku" tai "kuplamatkustaja" niin vihkon reunaan piti raapustaa innokkaasti merkintöjä. Paimentaipumustestejä näki tällä kertaa useamman kuin viimeksi ja jos vaikka välillä hirvitti se kuinka vapaasti jotkut pääsivät jahtaamaan lampaita (joilla oli häntä!! :D) niin silti päälimmäisenä oli kiva nähdä niin monen syttyvän lampaille ja kestävän myös sen, kun kerrotaan ettei ihan kaikkea saa tehdä oman mielen mukaan. Tällä kertaa mieleen jäi (niin näyttelyssä, luonnetestissä kuin lampaillakin) useampikin koira, josta tykkäsin oikeasti paljon. Kiva oli myös nähdä uudestaan niitä koiria, joihin kiinnitti viime vuonna huomiota, niitä joita on virtuaalisesti ihastellut sekä niitä, joissa oli muuten vain itseä kiinnostavia koiria taustalla. Muutenkin kiva reissu taas, Ranska yhdistettynä isoon määrään briardeja on vain aika voittamaton yhdistelmä (kaikenlisäksi saatiin osaksemme aimo annos lämpöä ja aurinkoa)!

Kolmikko oli selkeästi nauttinut olostaan äidin hoidettavana (Tara oli taas vähän kahden vaiheilla jäisikö kokonaan sinne hemmoteltavaksi :P), vaikka Pätkis olikin päättänyt lenkkeilyttää äitiä sen verran vauhdikkaasti, että ulkoileminen oli ulkoistettu Williamille...

Loppuviikko kuluikin sitten vauhdikaasti treenatessa. Oikeasti pitäisi kyllä kirjata treenit heti ylös, tässä vaiheessa muistikuvat ovat joko hatarat tai olemattomat. Tiistaina purut (patoamista, hallintaa ja edelleen koira kuulemma vain paranee), keskiviikkona tottikset (ei kyllä hirveän suurta muistikuvaa enää siitä mitä tehtiin, estenoutoja ainakin, jossa metrisessä tuli jostain syystä kosketusta joka kerta), torstaina agit (ei sitten minkäänlaista muistikuvaa..), perjantaina purut (tolppatreeniä kaatosateessa, minkä tuloksena Pätkä oli kuulemma parhaimmassa vietissä evö), lauantaina tehtiin aamusta jälkeä ja sen jälkeen startattiin hakuharrastus (tästä myöhemmin) ja saatiin vuoden kolmas esineruututreeni (!!) sekä käväistiin Annalla pesulla (ihana Anna föönasi ja selvitti Pätkän - siitä tuli niiiin hieno! Tosin kyllä puhtaita tyttöjäkin tuli ihailtua, vaikkei niitä pesun lisäksi muuten puunattukaan), sunnuntaina jälkeä ja esineitä valmiilla esineillä (tämä oli aivan superi, toivottavasti ei jää tähdenlennoksi...).

Tämä viikko oli huomattavasti rauhallisempi. Maanantaina ei ollut mitään, tiistain purutreenit peruttiin,  torstai ja perjantai meni työreissussa Jyväskylässä, joten ainoa treeni tuli keskiviikkona tottelemisen merkeissä, jälleen sateessa. Noutoja niin että Anne heittää kapulaa eteenpäin oman heittoni jälkeen - ei mainittavaa lisää liikkeeseen, paitsi että pitkästä aikaa ei olisi enää vaihtanut kapulaa palkkaan graaah!, jääviä joissa apparilla ei ollut huomauttamista, luoksetuloa muutenkin kuin läpijuoksuna - en tiedä kuinka hyvä treeni tämä oli, mutta ilmat ohjaajalta ainakin saatiin kerran pihalle sekä eteenmeno ekaa kertaa pysäytyksellä - pysähtyi!! ja ilman - pysähdyksen vaatiminen ei näkynyt! Eikun hei, torstaiaamuna käväistiin energianpurkulenkillä ja tottelemisilla Talin huipulla ennenkuin jätin koirat äidille hoitoon.

Ensin juoksutin Momoa piiloilla ja otettiin eteenmeno, mutta kun oli Pätkän vuoro, paikalle ilmaantui lössi työmiehiä. Olivat tulossa kairaamaan jotain reikiä kenttään, eivät tienneet tarkalleen mihin kohtaan, joten huristelivat sellaisella kairauskoneella ja telaketjuisella pikkukuorumurilla pitkin kenttää. Koska Pätkän energianpurku oli tärkeämpi kuin Momon, päätin mennä sekaan ruuhkasta huolimatta. Ja mikäpäs siinä kun koira ei töitä tehdessään (seuraamista, jääviä ja piilonkiertoja) edes huomannut härdelliä ympärillä. Eteenmeno suoritettiin hieman vajaasti puolesta välistä kenttää, kun työkoneet olivat majoittuneet keskelle väylää kairaamaan. Mutta vaikka matka oli lyhyempi niin hieno se oli silti! Koirat olivat siis työreissun ajan jälleen äidillä hoidossa. Tällä kertaa äiti ja Pätkis ulkoilivat vähemmän vauhdikkaasti (ainakin näin minulle vakuutettiin) mutta lelujaan Pätkis yritti edelleen kovasti tarjota äidin aktivoimiseksi :P.

Tosiaan, purujen lisäksi meidän syksyyn on tupsahtanut toinenkin uusi laji - haku. Kauan se on kiinnostanut, mutta EPK:ssa ei voi kahta maastolajia harrastaa ja Imphassa ei tietääkseni ole mitään virallista maastolajikoulutusta. Sen kummemmin ei asiaa ole tullut kaiveltua, mutta kun nyt purutreenien sivutuotteena meitä kyseltiin ryhmään, niin mukaan lähdettiin innosta hihkuen. Tietty heti tuon jälkeen meille ehdotettiin yllättäen agitreeneissä toiseenkin hakuporukkaan tutustumista, joka olisikin kiinnostanut kovasti, mutta se kalenteri...  Mutta, pitää muistaa ensi kerralla kysellä enemmän josko saisi mahdutettua kalenteriin, jos siltä/järkevältä tuntuu...

Jokatapauksessa, eka treeni meni suurin piirtein niin, että maalimies lähti Pätkän rakkaan pallon kanssa melkoisen kauas (kuitenkin niin, että Pätkä näki menemisen) ja meni sitten puun taa. Pätkä perään ja löydettyään tyypin sai haukulla pallonsa. Oikein kiva into Pätkällä oli perään lähtemiseen (no ylläri, kun !!pallo!!) ja haukkukin tuli aina pienen avun jälkeen. Eilen oli seuraava treeni ja tehtiin samoin, mutta nyt maalimies meni kunnolla piiloon. Pätkällä ei parilla ekalla maalimiehellä ollut selkeästi ihan hajua, että ihmistä piti etsiä (etsi palloaan maasta siinä maalimiehen ympärillä tms), mutta sitten herneet yhdistyivät ja kaksi viimeistä meni ilman etsimisiä, ilmaisu tuli ilman apuja ja viimeisellä vielä oikein hienona tasaisena paukuttamisena. Muiden mielestä tuon jälkeen olisi voinut vielä tehdä enempi toistoja, mutta minä ikuisena seiftaajana halusin lopettaa treenin melkein niinkuin täydelliseen :D. Ja kerrankin seiftaamisesta oli hyötyä - siinä treeniä purkaessa, Pätkiksen pyöriessä jaloissa pallonsa kanssa, huomattiin maassa verta, joka lopulta yhdistettiin Pätkän etujalan anturaan (jossa noin sentin mittainen melko syvä viilto). Maasto oli kivikkoinen ja siellä oli juuri tehty hakkuut, joten helpostihan tuollainen huonolla tuurilla tulee joko maalimiehelle viuhtoessa, haukkuessa (Pätkä rytmittää haukkuaan silleen istualtaan "pomppien") tai pallon perässä säntäillessä. Noh, onneksi viilto on melko ylhäällä eikä koira itse huomaa sitä muuten kuin räplättäessä, joten toivottavasti selvitään sen pahemmitta ongelmitta.

Tänään olisi ollut syksyn viimeinen paimentaminen, mutta Pätkän anturan takia ja melkein taukoamattoman kaatosateen (tassua olisi melkoisen hankala suojata) takia päätin jättää väliin. Harmittaa, mutta varmaan parempi näin kuitenkin. Huomenna mennään sitten pienellä porukalla Skogsterin Mian koulutukseen. Aiemman kokemuksen perusteella odottelen innolla treenien antia, mutta ensin pitäisi keksiä mihin kaikkein eniten tarttisi apuja...

2 kommenttia:

  1. Heippa,
    Te olisitte varmaankin olleet eilen meidän kanssa Lopella paimenessa ilman tuota vaivaa kun kuulemma joku briardi oli joutunut paikkansa perumaan. Harmi, olisi ollut hirveän hauska tuoreena briardistina nähdä briardia tässäkin touhussa - Peippo 6 kk kun ei ehkä ihan vielä kaikkeaan antanut :-D
    t. virve & Peippo

    VastaaPoista
  2. Hitsit, kuulinkin jälkeenpäin, että paikalla olisi ollut pikkuinen briardi! Jos treenien peruuntuminen harmitti ennen, niin tuon tiedon jälkeen kyllä harmitti tuplasti enemmän - olisi ollut tosi kiva nähdä!

    Briardeihin ei tosiaan kovin usein törmää paimenhommissa, mutta jos yhtään lohduttaa, niin missasitte todennäköisesti vain hyvin kaoottisen esityksen. Pätkällä kun on tällä hetkellä hommaan enemmän intoa kuin malttia (tai taitoa :P)...

    Mutta toivottavasti törmätään vielä jossain!

    Pia

    VastaaPoista