lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lomalla tapahtunutta

Me aloiteltiin lomamme heinäkuun alkupuolella ja sen jälkeen aika on tuntunut kuluvan kuin siivillä - ihan yhtäkkiä ollaan jo melkein puolessa välissä lomaa... Ajankulumista ei kai voi hidastaa, mutta kuulumiset voisi päivitellä ettei ihan unohdu mitä ollaan puuhattu.

Kalenteri on ollut täynnä kaikenlaista puuhaa ja aika paljon harrastamistakin ollaan ehditty tehdä, tosin lähinnä paimentamisen ja agilityn (vaikka siinäkin Imphan treenit ovat olleet jo useamman viikon tauolla) saralla.

Lopullinen muutto ja maisemanvaihdos tapahtui juhannuksen jälkeen, mikä on tarkoittanut lisääntynyttä puuhastelua uuden kodin parissa sisällä ja ulkona (valitettavasti saanut myös selvitellä kaikenlaisia "pikku" ylläreitä...), tutustuttu uusiin ympyröihin (ulkoilumaastot vaikuttavat oikein lupaavilta, mutta jos edellisillä hoodseilla nautittiin hyvinkäyttäytyvistä koirakoista tai ainakin irtokoiravapaasta elämästä, täällä irtokoiria sitten taas piisaa - tähän asti niitä on ryntäillyt vain pihoilta stressiksi asti, mutta sen verran hanskaamattomia piskejä kulkee täällä ilman remmiä, että taitaa valitettavasti olla vain ajan kysymys koska saadaan niitäkin iholle asti :/), Pätkis on päässyt hurvittelemaan Mellan kanssa ja nyt alkuviikosta käytiin Tampereella ihastelemassa Onnin&Ellin pentuja sekä Juksua, Nemoa, Keltsiä ja Littiä.



Ihan oikeasti, kuka tällaisia voi muka vastustaa?!? <3



Maailman hellyttävintä Keltsiä (ja Pätkää) lukuunottamatta Tampereella bongatut Momon poikaset olivat kaljulookeissa ja ai että kun tekisi mieli tuollaista Juksu-kampausta...



Ei siinä, olivat Nemo ja Littikin kovin söpiksiä kuten aina <3.


Treffailuiden lomassa ehdittiin vähän myös tottistella ja jäljelläkin käytiin Nooran&Pipsan kanssa. Niin ja toki Tara sai kerjätä ruokaa



...ja Pätkis sai puskapuruja ;P





(Kaik kuvat vauvakuvaa lukuunottamatta Nooran käsialaa - oma kamera oli mukana, mutta ei se edelleenkään toimi niinkuin pitää, plääh)

Agilityssä rohkaisin mieleni (Juhan tiukan painostuksen tuloksena) ja ollaan käyty kahdet epikset (Purina Open 2.7. ja 11.7., molemmissa kaksi rataa), tuloksena kolme hyllyä ja yksi vitonen. Ihan ekalla radalla olin niin innoissani selvittyämme virheittä vaikeimmista kohdista, että unohdin hetkeksi ohjata koiraa (ihan helpossa kohdassa vielä 12-13 välillä...) jolloin Pätkä juoksi esteen ohi (ja jostain syystä en osaa palata takaisin korjaamaan mokia). Seuraavalla radalla (tästä en löytänyt piirrosta) teinkin sitten ihan rehellisesti väärän radan het alkuun (puolustukseksi pitää sanoa, että kello oli tuossa vaiheessa jo reippaasti yli 23 ja kun oltiin tultu paikalle jo puoli 6 aikoihin, niin ohjaajan keskittymiskyky lähenteli nollaa...).

Toisen kerran ekalla radalla Pätkä teki bravuurivirheensä ja tuli kepeistä ulos yhtä liian aikaisin (enkä taaskaan palannut takaisin korjailemaan). Viimeisellä radalla (tästäkään ei ratapiirrosta löytynyt) Pätkä tiputti harmillisesti riman toiseksi viimeisellä esteellä, mikä oli erityisen harmillista kun nollia ei tuolla radalla tullut kuin muutama niin virallisten kuin episten puolella ja me oltiin niiin lähellä nollaa. Tosi mukavia kokemuksia kaikki yhtäkaikki. Ja ennenkaikkea moni huoli todettiin turhaksi: radat kyllä muistaa, ne ei ole mitenkään hirveän vaikeita, Pätkä ei ota häiriötä sisällä tai ulkona, osaa odottaa kohtuu rauhassa vuoroaan (se vaikein osuus on odottaa jonossa vuoroaan kun koiralla on suora näkyvys radalle...), tekee hankalia keppikulmia ja muita juttuja joista en ole ollut varma osaako se ja mikä mukavinta, suoritukset kestävät niin vähän aikaa ettei edes tällainen überjännittäjä ehdi radalla ollessaan miettiä muuta kuin sitä suoritusta. Taidetaan käydä tänä vuonna vielä muutamat epikset ja ehkä ensi vuonna olo tuntuu sen verran varmalta, että uskaltaa ihan virallisiinkin (ja sitä ennen haluan kyllä saada kontaktit kunnolla kuntoon, nyt ne helposti fuskataan vähänkin vauhdikkaammalla radalla - vaikkei kontaktivirhettä välttis tulisikaan niin kyllä sen pitäisi pysähtyä kun niin käsketään..). 

Paimennusta ollaan päästy myös jatkamaan. Löydettiin vähän Someroa lähempää Lopelta paimennuspaikka, jossa ollaan käyty nyt kahdesti ja elo-syyskuuksi on varattuna lisää kertoja. Samoista lähdettiin liikkeelle kuin Somerolla eli hiotaan sitä hallintaa kuntoon... On tuo vaan niin mielenkiintoista, että aina tekee mieli lisää, vaikka välillä niiin tekisi mieli luovuttaa :D.

Tottiksen ja jäljen tiimoilta koin uuden herätyksen vasta tällä viikolla, muuten ovat leirin jälkeen jääneet jostain syystä vähän paitsioon. Jäljellä tahkotaan mielentilan kanssa. Asiasta voidaan ehkä olla monta mieltä, mutta itse en oikein tykkää siitä miltä homma tällä hetkellä näyttää ja omalla käytökselläni (ne hermot, ne hermot..) en ainakaan paranna tilannetta. Mutta on tilanteesta jotain hyvääkin syntynyt - Momon yli kolmen vuoden jälkitauko on katkaistu ja äippäkoira on päässyt jo kahdesti jäljelle. Ai että meidän pikku jukuripää onkin ollut onnellinen <3.

Jukuripäästä puheenollen - Momokin pääsi perjantaina pitkästä aikaa kentälle puuhastelemaan muutakin kuin hubbista. Päätin koittaa eteenmenoa maahanmenon kera (tässä taitaa olla samanmoinen vuosien tauko kuin jäljellä), kun sitä pitäisi alkaa opettamaan Pätkälle. Noh, eipä se "yllättäen" oikein onnistunut. Toistoja kokeiltiin sen seitsemän, pallo oli minulla ja maahanmenokäskyn jälkeen juoksin kohti koiraa niin kauan kunnes se meni maahan. Jokaisella kerralla Momo lähti samanlaisella innolla ja vauhdilla eteen ja jokaisella kerralla sain juosta kentän poikki metrin päähän Momosta (pysähtyi sentään melko pian käskyn kuultuaan) kunnes tyyppi suostui menemään maahan. Lopulta oli vain pakko luovuttaa ja antaa erävoitto Momolle... Turhauttavaa, mutta jotenkin niin kovin hellyttävää ja niin Momoa... Pätkä pääsi kokeilemaan pysäytyksiä myös. Pätkän kanssa ei olla vielä ikinä pysäytystä otettu eteenmenossa, joten kokeilin vain pysäytyksiä hämäysheittojen kanssa. Kuuliaisena poikana pysähtyi ihan jees, toki paljon nopeamminkin olisi voinut homman hoitaa. Sitten kokeilin heittää pallon niin pitkälle kuin pystyin ja päästin Pätkän perään. Kun oli sellaisen 10-5 metrin päässä pallosta, käsky. Ja sehän upposi maahan (tosin nokka tiiviisti kohti palloa ja vapautuksen jälkeen vimmainen ryntäys kohti aarretta :P)! Mutta juu, on ne vaan niin erilaisia, että välillä unohtaa, että ihan samasta puusta ne on kuitenkin veistetty...

Tänään käytiin Pätkän kanssa Anun opissa (takapäätä ja maahanmenoa plus Anu vähän loppuun leikitti) ja tuli kyllä taas niin tarpeeseen. Pätkä sai kehuja ja ohjaaja sapiskaa... Ehkä näillä nuhteilla vihdoin lopettaisin selittelyn siitä, etten voi luonteelleni (hermoilleni..) mitään ja alkaisin ohjaamaan koiraani reilusti (oli laji mikä tahansa), koska koirasta tai sen ominaisuuksista homma ei ole kiinni...