Viimeiset kevään ekat
Maanantaina oli vuorossa kevään ekat esineruudut EPK:n jälkitreeneissä jälkien vanhenemista odotellessa (saatiin muuten taas nauttia ihan armottomasta tuulesta, inhaa).
Ensin vietiin Pätkän kanssa yhdessä Päivin nahkahanska, jätettiin ruutuun ja tultiin takaisin lähtöpisteeseen ja siitä lähetys. Ihan ei mennyt suoraan esineelle, mutta nopsaan hanska nousi pienen koukkauksenkin jälkeen. Seuraavaksi vuorossa oli Päivin jo valmiiksi viemä kangashanska ruudun toisessa päässä. Lähetys kohti, koukkaa kuitenkin sivusta ohi tullen takaisin takaa toiseltapuolelta ohi - menee ehkä metrin ohi ja siitä terävä käännös takaisin esineelle ja bingo! Vauhtia, tiukkoja käännöksiä/liikkeitä sekä intoa oli molemmilla kerroilla mukavasti. Huojentavaa, kun muistaakseni viime syksynä painittiin ruudussa jäljestysongelmien kanssa (joita yritin ratkaista paineistamalla ja pakottamalla silleen "ehkä tää niinku vois toimia"...). Toivottavasti ne ongelmat ovat historiaa ja tämänpäiväinen on todellisuutta nyt. Hyvä mieli jäi jokatapauksessa.
Itse jälki oli mielenkiintoinen. Kevään ensimmäinen vieraan tekemä jälki (Geir), joten keppien (5) ilmaisu ei ollut yhtään niin varmaa kuin itsetekemällä jäljellä. Muuten teki oikein kivasti hommia hyvin vaihtelevassa maastossa. Janakin oli kerrankin tosi nätti (meillä on ongelmana, että tuppaa melkein aina ottamaan takajäljen enkä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä, kun en ole oikeastaan opettanut janaa mitenkään), mutta jäljen "yllätyselementti" meni ihan pepulleen.
Jäljellä oli siis tietämättäni (oletin että oma vastentahtoisuus moiseen kokeiluun olisi huomioitu) tehty risteävä jälki (jäljen päällä, risteyskohdassa, lisäksi vieras keppi). Huonoa tuuria oli, että tuo risteävä jälki oli sattumalta tehty samanlaisilla merkeillä kuin oma jälki, eikä Geir tiennyt mistä jälki tarkalleen tulee risteämään.
Olisihan Pätkiksen pitänyt osata seurata omaa jälkeä, mutta niin se vaan tosi suvereenisti vaihtoi tuoreempaan siihen törmätessään (niin suvereenisti, etten nähnyt siinä mitään merkkejä, tosin maasto oli niin kallioista ylös-alas-ylös-alas jumppaa, etten kyllä ihan hirveän tarkkaa ehtinyt tarkkailla koiraa kun yritin vain sinnikkäästi pysyä perässä...). Kun Geir tajusi asian ja huusi pysähtymään, käännyttiin ympäri, mutta ennen tilanteen pelastamista moka kasvoi eksponentiaalisiin mittoihin Pätkiksesn päästessä ilmaisemaan (ja saamaan palkan, kun tajusin homman nimen vasta hetken päästä...) risteävän jäljen kepin. Ei meinannutkaan sitten millään luopua väärästä jäljestä, vaan pyrki omalta jäljeltä sinnikkäästi takaisin väärälle. Vasta kun törmättiin oman jäljen keppiin (jota ei meinannut ensin haluta ilmaista) ja sai palkan siitä, homma palasi uomiinsa (lähettäessäni Pätkän kepiltä uudelleen jäjelle oli väärä jälki unohtunut kuin taikaiskusta) ja loppujälki rullasi taas hienosti kuin raiteilla.
Vaikka homma meni nyt täysin säätämiseksi, niin tosi mielenkiintoista tuo oli ja ehdottomasti pitää saada lisää näitä!
Eilinen oli ehkä yksi maailmankaikkeuden rasittavimmista päivistä (jos asunnon vaatimat kustannukset ylittyivät odotuksista reippaasti, kävi (kalliin) huoltokeikan jälkeen ilmi, että auto tulee ihan pian nielemään loputkin kesän mahdollisista lomailurahoista ja reippaasti ylikin, aaaargh!), joten purettiin ärsytysenergiaa remppahommissa. Kotiinpalauduttuamme testasin ensimmäistä kertaa Harjulan koulun pihamaan (jäänyt hyödyntämättä, kun on aina täynnä lapsia ja lisäksi sitä ympäröi omakotitalorykelmä, joten haukuttaminen ja muu metelöiminen ei tule kuuloonkaan ja mahdollisuus nillitykseen on melkoisen suuri...). Tytöt tolppiin kiinni ja Pätkän kanssa parkkiksella (niin houkutteleva kuin se onkin, kentälle en nillityksen pelossa uskaltanut mennä) pikkupätkiä seuraamista. Ihan jees, mutta sen verta tuossa joutui pitämään silmät selässä (yhden omakotitalon aitaamaton pihamaa ihan kyljessä kiinni, lapsia pyöräili jatkuvasti sekaan ja tietty ne muut koirankusettajat..), ettei varmaan kovin useasti eksytä uudelleen. Toivotaan, että uusilta hoodseilta löytyisi joku mukavampi treenipläntti- olisi kiva päästä taas säännöllisempään treenirutiiniin kiinni.
Tänään oli ne viimeiset kevään ekat, kun Imphan treenit alkoivat Kiljavalla. Kiva, suht iisi rata, jossa hinkattiin mun ajoituksia, tosi hyödyllistä! Oltiin niin ajoissa, että ehdittiin ennen treenien alkua ottaa Pätkän kanssa tottista ja pieni kolmen kepin jäljenpätkäkin. Treenien jälkeen Pätkiksen itsehillintää koeteltiin, kun lähdettiin lenkkeilemään neljän niiin ihkun pikkuisen koiratytön kanssa. Tytöt vapaana, Pätkis sai olla kiinni, kun en ihan luottanut, että osaisi leikkiä tarpeeksi nätisti, kun oli melkoisen innoissaan. Teki varmasti tosi hyvää noin itsehillintätreeninä :).
Ensin vietiin Pätkän kanssa yhdessä Päivin nahkahanska, jätettiin ruutuun ja tultiin takaisin lähtöpisteeseen ja siitä lähetys. Ihan ei mennyt suoraan esineelle, mutta nopsaan hanska nousi pienen koukkauksenkin jälkeen. Seuraavaksi vuorossa oli Päivin jo valmiiksi viemä kangashanska ruudun toisessa päässä. Lähetys kohti, koukkaa kuitenkin sivusta ohi tullen takaisin takaa toiseltapuolelta ohi - menee ehkä metrin ohi ja siitä terävä käännös takaisin esineelle ja bingo! Vauhtia, tiukkoja käännöksiä/liikkeitä sekä intoa oli molemmilla kerroilla mukavasti. Huojentavaa, kun muistaakseni viime syksynä painittiin ruudussa jäljestysongelmien kanssa (joita yritin ratkaista paineistamalla ja pakottamalla silleen "ehkä tää niinku vois toimia"...). Toivottavasti ne ongelmat ovat historiaa ja tämänpäiväinen on todellisuutta nyt. Hyvä mieli jäi jokatapauksessa.
Itse jälki oli mielenkiintoinen. Kevään ensimmäinen vieraan tekemä jälki (Geir), joten keppien (5) ilmaisu ei ollut yhtään niin varmaa kuin itsetekemällä jäljellä. Muuten teki oikein kivasti hommia hyvin vaihtelevassa maastossa. Janakin oli kerrankin tosi nätti (meillä on ongelmana, että tuppaa melkein aina ottamaan takajäljen enkä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä, kun en ole oikeastaan opettanut janaa mitenkään), mutta jäljen "yllätyselementti" meni ihan pepulleen.
Jäljellä oli siis tietämättäni (oletin että oma vastentahtoisuus moiseen kokeiluun olisi huomioitu) tehty risteävä jälki (jäljen päällä, risteyskohdassa, lisäksi vieras keppi). Huonoa tuuria oli, että tuo risteävä jälki oli sattumalta tehty samanlaisilla merkeillä kuin oma jälki, eikä Geir tiennyt mistä jälki tarkalleen tulee risteämään.
Olisihan Pätkiksen pitänyt osata seurata omaa jälkeä, mutta niin se vaan tosi suvereenisti vaihtoi tuoreempaan siihen törmätessään (niin suvereenisti, etten nähnyt siinä mitään merkkejä, tosin maasto oli niin kallioista ylös-alas-ylös-alas jumppaa, etten kyllä ihan hirveän tarkkaa ehtinyt tarkkailla koiraa kun yritin vain sinnikkäästi pysyä perässä...). Kun Geir tajusi asian ja huusi pysähtymään, käännyttiin ympäri, mutta ennen tilanteen pelastamista moka kasvoi eksponentiaalisiin mittoihin Pätkiksesn päästessä ilmaisemaan (ja saamaan palkan, kun tajusin homman nimen vasta hetken päästä...) risteävän jäljen kepin. Ei meinannutkaan sitten millään luopua väärästä jäljestä, vaan pyrki omalta jäljeltä sinnikkäästi takaisin väärälle. Vasta kun törmättiin oman jäljen keppiin (jota ei meinannut ensin haluta ilmaista) ja sai palkan siitä, homma palasi uomiinsa (lähettäessäni Pätkän kepiltä uudelleen jäjelle oli väärä jälki unohtunut kuin taikaiskusta) ja loppujälki rullasi taas hienosti kuin raiteilla.
Vaikka homma meni nyt täysin säätämiseksi, niin tosi mielenkiintoista tuo oli ja ehdottomasti pitää saada lisää näitä!
Eilinen oli ehkä yksi maailmankaikkeuden rasittavimmista päivistä (jos asunnon vaatimat kustannukset ylittyivät odotuksista reippaasti, kävi (kalliin) huoltokeikan jälkeen ilmi, että auto tulee ihan pian nielemään loputkin kesän mahdollisista lomailurahoista ja reippaasti ylikin, aaaargh!), joten purettiin ärsytysenergiaa remppahommissa. Kotiinpalauduttuamme testasin ensimmäistä kertaa Harjulan koulun pihamaan (jäänyt hyödyntämättä, kun on aina täynnä lapsia ja lisäksi sitä ympäröi omakotitalorykelmä, joten haukuttaminen ja muu metelöiminen ei tule kuuloonkaan ja mahdollisuus nillitykseen on melkoisen suuri...). Tytöt tolppiin kiinni ja Pätkän kanssa parkkiksella (niin houkutteleva kuin se onkin, kentälle en nillityksen pelossa uskaltanut mennä) pikkupätkiä seuraamista. Ihan jees, mutta sen verta tuossa joutui pitämään silmät selässä (yhden omakotitalon aitaamaton pihamaa ihan kyljessä kiinni, lapsia pyöräili jatkuvasti sekaan ja tietty ne muut koirankusettajat..), ettei varmaan kovin useasti eksytä uudelleen. Toivotaan, että uusilta hoodseilta löytyisi joku mukavampi treenipläntti- olisi kiva päästä taas säännöllisempään treenirutiiniin kiinni.
Tänään oli ne viimeiset kevään ekat, kun Imphan treenit alkoivat Kiljavalla. Kiva, suht iisi rata, jossa hinkattiin mun ajoituksia, tosi hyödyllistä! Oltiin niin ajoissa, että ehdittiin ennen treenien alkua ottaa Pätkän kanssa tottista ja pieni kolmen kepin jäljenpätkäkin. Treenien jälkeen Pätkiksen itsehillintää koeteltiin, kun lähdettiin lenkkeilemään neljän niiin ihkun pikkuisen koiratytön kanssa. Tytöt vapaana, Pätkis sai olla kiinni, kun en ihan luottanut, että osaisi leikkiä tarpeeksi nätisti, kun oli melkoisen innoissaan. Teki varmasti tosi hyvää noin itsehillintätreeninä :).
