torstai 24. toukokuuta 2012

Sitä samaa taas...

Eilen päästiin taas treenaamisen makuun, kun huristeltiin etuajassa Kiljavalle agitreeneihin. Viime viikon kaavan mukaisesti ensin toteltiin. Pätkän kanssa tehtiin Anun vinkkien mukaan seuraamiset, irrotukset ja haukut. Eli ajettiin seuraamisissa koiraa virheeseen (nopeita nopeuden ja suunnan vaihtoja, "ennakoimattomia" liikkeellelähtemisiä ja pysähtymisiä yms yms) ja keskityin omaan kulkemiseen (helpommin sanottu kuin tehty...). Superia, Pätkä oli ihan liekeissä! Molemmilla tais olla normia hauskempaa kun päästiin rikkomaan rutiineja :). Ja ihan kuten Anu sanoikin, haukut tulevat hienosti ilman ohjaajan turhaa tökkimistä ja pöhisemistä - kyllähän sitä tiesi aiemminkin, että Pätkä on aktiivinen ilman muokin, mutta jotenkin sitä vaan on taas ollut niin rutinoitunut... Irrotukset sitten, noh yritin ainakin kovasti ja pääosin homma toimiikin paremmin taas, mutta ei se nyt ihan niin hyvin mennyt kuin Anun kanssa...



Toisella kiekalla kentälle oli ilmaantunut miehiä nikkaroimaan uutta (?) A-estettä ja palkintokoroketta, mutta Pätkä ei huomannut häiriötä autostaoton jälkeen. Tehtiin useampi luoksetulo läpijuoksuna, yritin tehdä tällä kertaa niin, että palkka oli alunalkaenkin selän takana (menee siis palkalle jalkojen välistä), jottei ero normiluoksetuloon ja läpijuoksuun olisi niin iso.

Momo pääsi tekemään Pätkän kiekkojen väliin ja sekä seuraamiset että noudot oli aika säpäkät. Ehkä Momosta vielä löytyy potkua *kopkop*. Taraa en viitsinyt kiusata, kun oli niin kuumaa, kunhan vaan muuten vaan vietettiin laatuaikaa lässyttäen toisillemme <3.

Tottelemisten jälkeen lenkille ja uimaan kentän vieressä olevaan lampeen (Tara ihan sekosi onnesta, pitää kyllä ehdottomasti huristella viikonloppuna jonnekin uittamaan tyyppejä :D). Samalla kävi ilmi, että Momo-rukan maha on taas vesiripulilla. Noinkohan juuri sairastettu inha tauti meinaa uusia :(.

Agit oli tällä kertaa tooosi haastavat - teemana pakkovalssi ja niitähän oli sitten vaikka millaisia. Hirmu vaikeaa, etenkin kun ohjaaja oli vaan kokoajan myöhässä ja sohimassa omiaan... Pätkä sitävastoin sai osakseen ihastelua vikkelyytensä ja vauhdikkuutensa takia (koko tuntuu aina hämäävän uusia ihmisiä), estehakuisuudestaan ja kyvystään paikata ohjaajan "hieman" puutteellisia ohjauksia. Onhan se <3.

Treenien jälkeen huristeltiin vielä Kiljavan sairaalan kulmille, jossa polkaisin neljän kepin ja 300-400 metrin jäljen aika monella kulmalla ja kaarroksella sekä polku/tienylityspähkinällä (= kulkemisia polun päällä, viistosti yli, polun vieressä, siksak ylityksiä..). Maasto oli tosi kuivaa ja askeleet pöllysi siitepölystä. Vanheni tunnin sillä välin, kun ulkoiltiin porukalla vanhoille hoodseille. Metsänhakkuiden jälkeen tuolla oli kyllä niin erinäköistä, talokin pihapiireineen näytti ihan erilaiselta uusien asukkaiden tehtyä pihalle (hevosille?) kentän. Aikoinaan tuli haaveiltua ja suunniteltua ties mitä pihan ja talon suhteen, mutta kaikki jäi suunnitelmien asteelle, kun ei energia/uskallus siinä tilanteessa riittänyt toteuttamaan asioita yksin. Haikeaahan tuota paikkaa toki on katsella, mutta jotenkin kiva ajatus, että nyt tilukset pääsivät oikeuksiinsa :). Ja ihana Kiljava on edelleen - jo se, että saatiin lenkkeillä tunnin luonnonrauhassa törmäämättä kehenkään oli ihan luksusta!

No mutta, siihen jälkeen. Autosta Pätkä meinasi tulla taas väärässä mielentilassa (en osaa selittää tarkemmin, se vaan tuntuu väärältä, vaisulta tai jotain), mutta rutiinien ja pienen kannustuspuheen jälkeen tuntui sellaiselta, että viitsi lähteä kohti jälkeä.

Janalla meinasi ensin oikaista, mutta muuten hyvä. Itseasiassa koko jälki oli ihan superi. Ei mitään ongelmia missään kohtaa, kepit nousee (mutta se kehumisongelma on edelleen), tarkka ja tosi kivassa mielentilassa. Ohjaajan autuuden kruunaa se, kun ensimmäisellä tien ylityksellä (sama tie, jossa viimeksi järkkyjä ongelmia) samanaikaisesti hieman kauempaa tieltä tulee haukkuen kohti kaksi irtowestietä, eikä Pätkä edes huomaa niitä, kun on niin keskittynyt hommiinsa <3. Onneksi omistaja saa koirat kiinni ennenkuin tulevat liian lähelle... Että olin tyytyväinen jäljen jälkeen! Ei haitannut edes tykyttävä kipu ja sormesta pulppuava veri (palkkakipot oli liian pieniä ja Pätkä liian innokas saamaan palkkansa - sormi siellä välissä oli vähän huono idea..)!

Tänään meni sitten huonommin aksatreeneissä. Kumpikaan meistä ei ollut oikein iskussa, etenkin ohjaaja huiteli jälleen kyllä niin omiaan ettei tosikaan... Mutta jos jotain positiivista, puomin kontakti, keinu ja kepit menivät tällä kertaa oikein kivasti. On sekin jotain :D.