lauantai 14. tammikuuta 2012

Mompsis lähenee vetskuikää

Joulu tuli ja meni - vietettiin iso osa joulusta siskon perheen luona, eikä joulu lopulta ollutkaan yhtään niin ikävä kuin pelkäsin. Etenkin Tara tykkäsi kovasti (aina kotiinlähdön aikaan yritti vaivihkaa jättäytyä sinne). Mukava juttu, kun muuten Tara oli jotenkin vähän "masentunut" joulun alla (tai sitten olen taas inhimillistänyt mummelia urakalla..). Yllättävän hyvin tuo lauma meni lasten seassa jouluhulinassa, olin varautunut vähintään joulukuusen kaatamiseen, mutta tosi siivosti olivat - jopa sätkispätkis. Tosin aattona käväistiin Kirkkonumella peuhaamassa Mellan kanssa, ihan varmuuden vuoksi :D.



Ällöt kurakelit jatkuivat jouluna. Itseasiassa pahenivat vain, kun saatiin nauttia oikein kunnon myrskyistä (täällä rakennustyömaiden keskellä oli aika villiä lenkkeillä rakennusrojun liidellessä pitkin poikin ympärillä). Joulupäivänaamuna päästiin kuitenkin osalliseksi niin auringosta kuin pikkupakkasestakin. Ihkua!

Uusi vuosi (29.12-3.1.) vietettiinkin sitten Rymättylässä. Paras päätös ikinä - ensimmäistä kertaa vuosiin Tara ei huomannut yhtään vuoden vaihtumista! Siis oikeasti yhtään! Ja minä jopa pystyin seuraamaan ikkunasta ilotulituksia (oliskohan olleet Turun/Naantalin ilotulitukset, jotka näkyivät horisontissa, ääntä ei siis juuri kuulunut, mutta silti!). Talvesta ei ollut tietoakaan, joten muun rymyämisen lisäksi koirat uiskentelivat meressä.

Tara paineli koko viikon menemään muiden mukana (usein se on innostunut ekana päivänä riehumaan niin, että on satuttanut koipensa ja joutunut sitten ottamaan iisisti loppuvierailun) ja masennuskin hävisi sen sileän tien. Kerrassaan ihana viikko!

Jätettyämme vastahakoisesti jäähyväiset maalaiselolle aloitettiin uusi vuosi pesusessiolla Annan luona. Ikinä en kyllä enää vaihtaisi pois Annalta hankkimiani pesutököttejä - ainakin kuukauden kampausväli, lähiön kurakelit (sisältää aidon kuran lisäksi niin öljyä, tiesuolaa ja ties mitä muuta..) ja lopuksi viikko pelkkää uimista, metsää ja rapaa. Siis yhdistelmä, jolla tulee takuuvarmasti melkoisen takkuisia tyyppejä (etenkin noista runsaan pohjavillan omaavista yksilöistä) ja silti pesun jälkeen selvitin kaikki kolme noin tunnissa. Uskomatonta!

Loppuviikon lomapäivät käytettiin tehokkaasti tutustuen paikallisten lenkkeilyrutiineihin ja tämän ansiosta ollaan *kopkop* saatu lenkkeillä melkoisen rauhassa ilman irtokoirakohtaamisia. Mutta halvalla tämä ei tullut - loppiaisena meinasin saada hermoromahduksen lähipelloilla, jossa oltiin ilmeisen väärään aikaan. Ikinä en ole eläissäni kohdannut niin montaa irtokoiraa (kaikki onneksi kilttejä), jotka saivat huidella täysin mielensä mukaisesti. Lopulta keksin oivan keinon saada hurtat remmiin - kaivoin puhelimen esiin ja aloin kuvaamaan. Ehkä sain samalla kylähullun maineen, mutta johan tuli ihmisiin vauhtia ja päästiin mekin jatkamaan matkaa ainaisen odottelun sijaan :D.

Treenattu ei olla sitten yhtään, lenkkeilty vaan. Ensimmäinen treeni jollain saralla tapahtui vasta nyt tiistaina AgilityAkatemian treeneissä. Yllättäen rata meni kohtuu hyvin, vaikka takana oli pitkä tauko. Niin paljoa se ei kuitenkaan nostanut treenimotivaatiota, että olisin jaksanut raahautua tänään Sporttikoirahallin vapaavuorolle (vaki tekosyy nykyään: nokun tuulee niin hirveästi...). Mutta ehkä me taas löydetään treenimotivaatiokin jossain vaiheessa tämän vuoden puolella.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaan perinteitä kunnioittaen käydä läpi edellistä vuotta ja miettiä seuraavaa. Tällä kertaa tyydyn kuitenkin vain toteamaan, että p***a vuosi (muutamia valopilkkuja lukuunottamatta) ja toivottavasti tuleva vuosi on edeltäjiään huomattavasti parempi. Treenata ainakin voisi viime vuotta enemmän...

Mutta itse asiaan - Momo täytti torstaina kokonaista seitsemän vuotta! Jotenkin uskomatonta, että ensi vuonna täällä olisi jo kaksi veteraani-ikäistä tyyppiä :/. Rakkaan kiusankappaleen synttäreitä juhlittiin asiaankuuluvin menoin, vaikka vähän tuntuu menevän tyttöjen vanhenemisten kanssa samalla tavalla kuin omien synttäreiden kanssa - ne mieluummin unohtaisi...

Niin raisu kun Momo osaakin olla, niin sisimmässään se on ikuinen haaveilija. Ihan pentuajoista lähtien olen yllättänyt Momon istumassa jossain, haaveilemassa. Kuvassa yhtenä uudenvuoden reissun aikana olleena myrskyisänä päivänä ihmettelemässä merta. Olisi varmaan istunut ja haaveillut tuossa ties kuinka kauan ellen olisi patistanut liikkumaan <  3