Kypsyttää ja ärsyttää

Juuh, joulu on ihan kulman takana, mutta joulumielestä ei ole tietoakaan...

Jatkuva rapa, kura, pimeys, sade ja kaikki muu ällö mitä tähän syksyyn on kuulunut runsain mitoin alkavat näkymään vähän kaikessa. Ei vaan huvita mikään eikä jaksa innostua yhtään mistään. Ajettiin viime viikonloppuna viimeistä kertaa Kiljavalle ja vaikka lunta ei ollut, ei huvittanut tehdä sielläkään yhtään mitään. Tai edes viihtyä siellä pitkään, vaikka kyse oli viimeisestä kerrasta. Napattiin vain viimeiset tavarat, jätettiin avaimet ja lähdettiin pois. Viikonlopun valopilkku oli ehdottomasti Minnan&Hemmon kanssa käyty lenkki (rapaisessa ja vetisessä) potentiaalisen uuden kodin maastoissa. Siis aivan mielettömän upeat lenkkimaastot (asunto itse on taas vähemmän upea, mutta nuo maastot...) ja vaikka Momo ei juuri lämmennytkään Hemmolle, Hemmon hepulointia katsellessa ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle :D.



Mutta siis, täällä Espoossa kypsyttää ihan urakalla. Jos muutenkin on rapaista, niin kun koko alue on yhtä rakennustyömaata, voi kuvitella kuinka rapaista täällä (ja sitä myötä sisällä) sitten onkaan. Ja kun ihmisiä on talojen myötä tullut valtavasti lisää, on niitä idioottejakin tullut kasapäin lisää. Ei ole yhtäkään pissalenkkiä pidempää lenkkiä ollut, ettei olisi tullut vastaan hallitsemattomia irtokoiria. Ja nämä eivät ole edes tulleet pellolla tai metsissä vahinkolaukauksina vaan ihan tuolla kerrostalojen välissä - "omanapa" tyypit kun ei vaan jaksa laittaa niitä kouluttamattomia piskejään remmiin vaikka ympärillä on muita - kyllähän koirien pitää antaa toteuttaa itseään ja onhan se itsellekin paljon helpompi antaa koiran juoksennella valtoimenaan kuin yrittää raahautua remmissä kiskovan rakin perässä. Viimeksi pari päivää sitten irtopiski juoksi lähes 100 metrin matkan melkein suoraan meidän keskelle (siellä kerrostalojen keskellä, lähdettiin puistosta pois samaisten tyyppien takia, mutta oli tietty pakko seurata, koira vapaana...). Jos en olisi ollut varuillani ja kääntynyt juuri ennen, olisi se oikeasti tullut sekaan. Tuli huudeltua kasapäin hävyttömyyksiä omistajalle, mutta voisin laittaa pääni pantiksi, että törmätään vielä monta kertaa samoissa merkeissä. Että pistää vihaksi... Noh, jos jotain positiivista pitää asiasta kaivaa, niin *kopkop* kaikki irtopiskit ovat viime aikoina olleet ihan ystävällisissä merkeissä liikkeellä (tosin kokemus on osoittanut, että nämä ystävällisetkin muuttuvat aika usein vähemmän ystävällisiksi jos pääsevät ihoetäisyydelle Taran rähinästä..).

Ai niin, eilen yritin lähteä pyörälenkille ylienergisen Pätkän kanssa - tyhjennetyillä kumeilla ei vaan kovin pitkää lenkkiä tehty... Lähiöelämä ei vaan ole meidän laumaa varten...

No mutta, tänään saatii vähäsen lunta ja heti tuli hieman parempi mieli - toivotaan, että lumi olisi maassa vielä huomenna aamullakin..

Suositut tekstit