keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Treeniä ja lisää sairastelua

Viime perjantaina matkattiin taas töiden jälkeen Kiljavalle maaseudun rauhaan - jo siksi, että viikon pakkolepo (joka ulottui laiskan omistajan takia Momon lisäksi koko muuhun porukkaan) vaati vastapainokseen rajoittamattoman vapauden kirmata niin paljon ja sillä tyylillä kuin kukin tahtoi.

Perjantaina oltiin paikalla niin myöhään, että ulkoiluksi riitti nopea pyrähdys metsässä, lauantaiaamuna koirat vaativatkin sitten jo ennen kukonlaulua pihalle pääsyä. Ja ryskyivät koko aamun ympäri taloa, sisälle kuului vaan tasainen tumtumtumtum. Hieman ennen yhdeksään alkoi olemaan valoisampaa ja päästiin lähtemään kentälle.



Tytöille ihan pientä lihapullatekemistä. Pätkälle aika paljon seuraamisen hinkuttamista (ennakoivapeppu tulee edelleen parhaiten kun on ensin treenin alussa muistuttanut asiasta pariin kertaan) ja pari jäävää istumista (nopsaa!). Seuraavalla kiekalla leikittiin kapulalla tasamaanoutoa, A:ta ja yksi metrinen. Pätkis oli ihan intona, mutta ongelmana tuolla oikealla kapulalla palkkaamisessa on se, että nytkin jouduin lopettamaan treenin vähän kesken, kun huomasin Pätkän suusta valuvan verta (keskiosa on puusilppua, josta irtoaa taistellessa lisää tikkuja suuhun...). Eteenmeno oli kuitenkin koko treenin paras osio - vimmaisen vauhdikas ja ihan suora (selkeästi Imphan kenttä on tutuin tai sitten siellä ei ole päässyt kertaakaan tekemään sitä rasittavaa pientä koukkausta eikä sitä myöskään tarjoile, vaikka muualla se ilmeneekin)!

Kotiinpalattuani polkaisin Pätkälle vielä jäljen. Melko lyhyt, mutta pari isomman polun ylitystä ja useampi kulma. Kuusi keppiä. Jana noin 20 metriä aivan älyupea. Muutenkin meni tosi hienosti, varmasti ja säheltämättä ja ihan jäljen päällä. Tosin kerran hukkasin hetkeksi jäljen kohdassa, jossa oli selvästi enemmän hirven/peuran tms jälkiä. Ilmeisesti noita on ollut liikkeellä enemmänkin, sen verran monessa kohtaa törmäsin noinkin pienellä alueella sorkan/kavion/mikä se nyt onkaan painaumiin. Kovin olin tyytyväinen kuitenkin kokonaisuuteen.

Parisen tuntia lepäilivät aamuruuan jälkeen ja sitten olivatkin pihalla illan pimenemiseen asti (neljältä alkaa olemaan jo ihan pimeää, ällöällö talvi...). Jossain vaiheessa tehtiin hubbabubba esineruutu - heitin tallaamattomalle alueelle kolme esinettä kun koirat olivat toisessa päässä pihaa ja lähetin Pätkän sitten etsimään niitä. Tällä kertaa esineiden löytymisen lisäksi myös etsimisessä oli vihdoin vauhtia ja vimmaa - jippii!

Kahden aikaan havahduin siihen, että alkaa hämärtymään. Joten ei muuta kuin polkemaan uusi jälki Pätkälle. Nyt pitkähkö, lähemmäs 700 metriä, kuusi keppiä ja ainakin 4 kulmaa ja viisi polun ylitystä (pari isompaa, loput pienempiä). Vanheni kolmisen varttia (alkoi hämärtymään niin nopeasti, että oli pakko lähteä ajamaan, ettei jouduttaisi jäljestämään pimeässä). Jana jälleen 20 metriä ja tosi hieno. Muutenkin hieno ja tarkka jälki tämäkin. Kuten aamuisessa, ei tässäkään ollut keppien kanssa minkään valtakunnan ongelmia paitsi kolmoskepillä yritti keppi suussa jatkaa jäljestämistä - muissa meni ongelmitta maahan. Ainoa mikä ehkä vähän häiritsi muuten hienoa jälkeä oli hieman hitaampi vauhti. Ei paha, mutta vanhat ongelmat muistaen, niin silti ihan pikkaisen vaivasi. Kaikenkaikkiaan kuitenkin erihieno jälki alusta loppuun. Hyvä Pätkä!

Illemmalla vielä vähän leikitin ja haukutin Pätkää treenilaatikon pohjalta löytyneella patukalla (paljon parempi kuin se meidän iänikuinen minikokoinen ja kovettunut vauvapatukka, joten taitaa olla aika siirtyä tuohon). Ihanasti sain esiin muutaman kerran kunnon kiukkuakin härnäämisen tuloksena <3 .="" p="">
Sporttikoirahallin agit olisi ollut myös, mutta en viitsinyt lähteä sisätiloissa pidettävään treeniin kun Momon kennelyskästä oli niin vähän aikaa (itseasiassa taisi tuolloin vielä yskiä silloin tällöin satunnaisesti), vaikkei tauti Pätkään ollutkaan siirtynyt.

Sunnuntaina taas heti kukonlaulun aikaan nauttimaan pihasta (ilma oli niiin ihana, aurinkoinen ja kuulas pakkaspäivä) ja aamun valjettua kunnolla, polkemaan Pätkälle jälki. Maa oli jäässä, koska pakkasta oli tosiaan yllättäen viisi tai ylikin. Useampi kulma, viisi keppiä, lyhyempi kuin lauantain jälkimmäinen. Jäljen vanhenemista (melkein tasan tunti) odotellessa huristettiin Imphan kentälle tottelemaan. Pätkän kanssa hinkutettiin taas seuraamista (ihan ok, mutta jotain jäin kaipaamaan, tosin takapää liikkui upeasti), istumisia (superit) ja eteenmeno (hieno!). Tytöt saivat hubbabubbailua.

Jälki oli paljon huonompi kuin lauantain. Jana oli kökkö (takajälkeä ja säheltämistä) ja jotenkin koko jäljessä oli puutteita keskittymisessä ja intensiteetissä. Kepit ja polun ylitys sentäs oli hienot. Kökön janan takia tein vielä kaksi janatreeniä (polun molemmille puolille noin 30 metrin pituiset pätkät, janat noin 15 metriä) - jälkien ilmeet oli kivat, mutta janoissa oli vähän haparoimista kummassakin. En kuitenkaan jaksanut enää hinkata lisää. Toivottavasti ehtii vielä.

Ennen yhtä olikin sitten lähtö Kirkkonummelle asuntonäyttöön (ihana asunto, vähemmän ihana alue) ja sieltä takaisin Klaukkalaan näyttöön (tylsä ja huonopohjainen asunto, aivan ihana alue - pitää laittaa korvantaa). Alkaa kyllä jo vähän tympimään koko asunnonmetsästys - oman pikkuasunnon pohja alkaa tuntumaan aivan luksukselta ja kun oikein miettii, niin onhan tässä vaan aika hyvät ulkoilumaastotkin peltoineen ja metsineen (ainakin niin kauan kunnes kymmenet  ja taas kymmenet rakenteilla olevat kerrostalot saavat asukkaansa ja alue alkaa olemaan tupaten täynnä...). Jos melkein takapihalta aukeaa tällaiset metsät, niin ei tämä nyt niin paha voi olla. Sitten takaisin Kiljavalle, josta ruokailun ja ulkoilun jälkeen haikein mielin takaisin Espooseen. Ehkä tämä joskus helpottaa.

Maanantaina käveltiin Olariin Trim-it:iin Annan luo hakemaan kolmikolle tähän kamalaan pimeyteen kunnon supervilkkupannat ja öljyä (pesemiseen) auttamaan takkuturkkien taltuttamisessa. Ei siis mitään erikoista eivätkä päässeet missään vaiheessa edes vähäsen vapauteen (jossa olisi voinut syödä jotain sopimatonta). Tästä huolimatta Momolla oli seuraavana aamuna maha ihan sekaisin ja sitä on jatkunut tähän asti (ei ole saanut muuta kuin canicuria maanantaista asti, joten eipä sieltä enää mitään voisi tullakkaan - nyt illalla saa kyllä jo riisi-kana-piimä seosta ettei ihan kuihdu pois..). Mikä inhottavinta, huomasin pesun yhteydessä (uusi öljy on ihan taika-ainetta!) Momon hännän ja selän liitoskohdassa jättimäisen patin...

Tänään käytiinkin sitten Pätkiksen agitreenien jälkeen eläinlääkärissä, jossa Momo sai antibioottipiikin (en kyllä ymmärrä miksi, kun kerran yskä oli voitettu ja mahatautikin näytti olevan häviämässä..), Tylosinia ja patti käytiin läpi, todettiin talipatiksi ja tyhjennettiin. Momollahan on kesästä lähtien alkanut putkahtelemaan noita samoja (tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa), eläinlääkäri arveli johtuvan jostain hormonaalisesta, tiedä sitten.

Mutta Pätkiksellä oli tosiaan agit tänään kahden viikon tauon jälkeen (viime viikolla ei päästy, kun työt haittasivat harrastamista plus Momo yski). Ensin pitää hehkuttaa ja hihkuttaa - Pätkis meni taas kepit oikein superhypermallikkaasti ilman verkkoja ja ekaa kertaa tehtiin keinukin osana rataa (ensin ehti tehdä lentokeinun, seuraavilla kerroilla ehdin ottaa vastaan). Jippii!!! Muutenkin Pätkis oli ihan liekeissä, ja omakin tekeminen oli ihan ok (kuulemma oli jopa sujuvaa ohjausta...), siis suhteutettuna omaan tasooni ja siihen asti kunnes tökkäsi.

Nyt jäädään toivomaan, että Momo vihdoin tervehtyisi kokonaan - tarkoitus olis lepäillä loppuviikko. Seuraavat treenitkin on vasta lauantaina sporttikoirahallilla, sunnuntaina lähdetäänkin Pätkän kanssa Somerolle kokeilemaan paimentamista toiseen kertaan.