keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ryhtiliikettä

Koirat viettivät viime kirjoituksen jälkeen jälleen kerran pidemmän ajan maalaiseloa viettäen. Hain ne kyllä suunnitelmien mukaisesti sunnuntaina hoitolasta, mutta en sitten tuonutkaan niitä Espooseen asti, vaan huristeltiin Nurmijärvelle, josta kolmikko palautui minulle lopulta vasta torstaina. Sen verran kovasti etenkin Tara tällä kertaa yritti sujahtaa mukaan lähtiessäni, ettei enää tunnu niin pahalta, vaikka jatkossa ei niin paljoa maalaiseloa tulisikaan - kyllä noille lopulta kuitenkin se tärkein paikka on minun vierelläni, olosuhteista viis.



Hoitolassa olivat olleet taas ihastuneita kolmikkoon (tai sitten imartelulla saa asiakkaat pysymään uskollisina ;D) - olivat olleet kilttejä, iloisia ja uineet reippaasti (tosin Momo sai uida yksinään, kun Tara ja Pätkis kykenivät uimaan yhdessäkin). Hieroja oli erityisesti ihastunut Taraan, joka uskomatonta kyllä, oli nauttinut niin hoidosta, että oli nukahtanut siihen! Hieroja oli kirjoittanut kaikista, että olivat iloisia, hyvälihaskuntoisia ja rentoutuivat hyvin hierontaan, Taran osalta luki tuon nukahtamisen lisäksi, että on ihanan rauhallinen - olisivatkohan nuo kaksi muuta olleet tapansa mukaan hieman rajuja "iloisuudessaan" :D.

Koirien kotiutumisen jälkeen loppuviikko meni lähinnä muistutellessa lähiöelämän sääntöjä, mutta sunnuntaina vihdoin ryhdistäydyin treenirintamalla. Aamulla polkaisin pikkuisen nurtsijäljen Pätkälle Kehä II viereen ja illalla tein paljon pidemmän (kolmella kulmalla) Orionin parkkiksen viereiselle isolle nurtsialueelle. Oikein hienosti Pätkis selvitti metsäjälkien jälkeen nämä osittain hyvin hyvin lyhyelle nurtsille tehdyt jäljet. Huojentavaa! Tosin välihuomautuksena pitää kirjata ylös, että noin yleisesti toivoisin jotain (sen paremmin en tätä osaa nyt oikein kuvata) lisää Pätkän jäljestämiseen - jotain sellaista vimmaa, mitä Momo esitti parhaimmillaan. Eikä ole oikeastaan hajuakaan miten sitä siihen saisin vai onko se edes mahdollista, jos tämä rauhallisempi meno on vain Pätkän tyyli (tästä lisää hieman alempana..).

Jokatapauksessa, iso nurtsikenttä houkutti myös hieman tottelemaan. Taralle merkkiä ja vähän seuraamista, Momolle seuraamista ja jääviä (oioi kun molemmat olivat niin intona, ihan pakko on kyllä ryhdistäytyä!) ja Pätkälle pikkaisen seuraamista ja pari eteenmenoa jalkkiksella. Oikein mukavaa kaikinpuolin, vaikka välillä satoi ihan kaatamalla. Vähän vähemmän kivaa oli siinä vaiheessa, kun Momoa tien varressa pissattaessani sain kokea karvaasti, ettei Momon mopovimma ole maalaiselon aikana kadonnut mihinkään - tyttö sekosi ihan täysin, luultavasti pahemmin kuin aiemmin ikinä tai sitten se vain tuntui siltä, kun viime kerrasta on niin pitkä aika :(.

Jokatapauksessa, sunnuntaina äkkinäiselle tarpeelle polkea nurtsijälkiä löytyy ihan syykin. Tänään töiden jälkeen nimittäin huristeltiin Pätkän kanssa Kirkkonummelle EPK:n peltojälkitreeneihin (peltojälkitreenit siksi, ettei metsäjälkiryhmissä ollut tilaa). Ilmoitin kättelyssä, että pääasiassa haluan Pätkän menoon enemmän vimmaa (viettiä). Tehtiin jälki melkoisen vilkkaan ulkoilualueen/jalkkiskentän viereen. Pari harhajälkeä tuli, kun pallo (ja sen hakija) eksyi jäljen päälle. Kaksi kulmaa ja keppi lopussa. Pahin syheröharha laittoi Pätkän pyörimään, mutta selvitti homman kuitenkin reippaasti ihan itse ja teki kokoajan hommia. Noin muutoin Pätkis ajoi jäljen normaaliin tyyliinsä (eli minusta hieman liian rauhallisesti), mutta muut olivat sitä mieltä, että homma meni juuri niinkuin pitää, eikä siinä ole mitään liian vähän tai liikaa. Juuri sellainen kuin peltojäljen pitäisi olla. Mutta kun jatkoin mutinoitani, niin päätettiin, että kun kerran ohjaajalla on erilainen mielikuva ihannesuorituksesta, niin yritetään sitten lähteä hakemaan sitä jotenkin (muttei tietoa miten vielä, kun tekemisen intensiteetissä ei muiden mielestä mitään vikaa ollut). En tiedä, ehkä pitää itse vielä miettiä asiaa hetken, jos kyse vain tosiaan on Pätkän tyylistä... Mutta olipa oikein kivaa päästä tekemään jälkiä porukalla ja nähdä erirotuisia ja tyyppisiä koiria hommissa.

Tottelemisen sarallakin tapahtui, kun maanantaina aloiteltiin ohjatut treenit Pätkän kanssa (EPK:n riveissä tämäkin). Porukka vaikutti oikein mukavalta ja saatiin muistutusta siitä mitä pitäisi tehdä eli jännitettä ja patoamista nyt lähinnä (taas, kuinkahan monesti mulle on näistä samoista asioista sanottu...) sekä luoksetuloon hyviä palkkausvinkkejä. Tiistaina illalla pyörälenkin välietapilla (taas siellä Oriolan nurtsilla) otettiinkin Pätkän kanssa ihan vain perusasennossa patoamisen yritystä. Ei kyllä sanottavimmin tuloksin (tai hikisen lenkin jäljiltä läähätys oli sellaisella tasolla, ettei minun silmääni kovin hyvin erottanut koska se ihan oikeasti jännittyi tarpeeksi) - pariin kertaan taisin kuitenkin saada aikaiseksi jotain sinne viittaavaa... Mutta eihän meillä ole kuin aikaa :D.  

Ja jotta ryhtiliike olisi täydellinen, ilmoitin meidät tänään vihdoin pitkän tauon jälkeen AgilityAkatemien agikurssille, joka alkaa parin viikon päästä. Jiihaa, tuskin maltan odottaa!