Kevään ekat jäljet ja uusinta metrisestä
Pitkästä aikaa taas täällä (ihan kuin nämä päivitykset alkaisivat nykyään aina näin...), vaikkei mitään kummempaa päivitettävää olekkaan. En edes muista koska viimeksi on ollut näin pitkä tauko blogin päivittämisessä, mutta jos innostus (blogiin, harrastamiseen ja muuhun asiaan liittyvään) jatkuu tällä tasolla, niin tällaiseksi se varmaan muuttuu.
Elämä tuntuu jakautuneen kolmeen erilaiseen elämään. Elämään Espoossa turrien kanssa, elämään Espoossa ilman turreja ja elämään Nurmijärvellä (turrien kanssa luonnollisesti). Kahdesta jälkimmäisestä nautin suuresti, ensimmäinen on välillä melkoisen ankeaa (ne muut lähiöeliöt - olivat ne sitten ihmisiä, koiria, villieläimiä tai metallisia nopeasti liikkuvia - aiheuttavat enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia ja kaikenlisäksi joku noista omista turreista on päättänyt liittyä naapuruston haukkuvien koirien kerhoon, minkä tiimoilta postiluukusta on tipahtanut jo valituslappunenkin, kivakiva...).
Treenirintamalla on ollut aivan hipihiljaista. Koirien majoittuminen ison osan ajasta muualla, lähiöelämän ankeus tai sopeutuminen uuteen työhön ei ole ainakaan lisännyt intoa touhuamiseen. Mutta ihan viime aikoina on tapahtunut jotain pientä aktivoitumista.
Pari viikkoa sitten matkasin jokusen kuukauden tauon jälkeen viikonlopuksi Nurmijärvelle, jossa keväinen ilma innosti tekemään Pätkälle pienen jäljen (hometta näytti olevan kuitenkin maassa sen verran, että tuon enempää en viitsinyt, vaikka hirveän mukavalta pitkästä aikaa tuntuikin). Seuraavakin, pääsiäisen myötä hieman pidempi, viikonloppu vietettiin Nurmijärvellä. Sateet olivat vieneet homeet mennessään, joten jälkiäkin tuli tehtyä kolmena päivänä peräkkäin ja ihan kunnon pituisia.
Pätkä tuntuu kehittyneen talvitauon aikana huimasti. Malttia on paljon enemmän, ennen taukoa hankalaksi koetut polun ylitykset sujuivat kuin vettä vain ja intensiteettikin on ihan itseäni tyydyttävällä tasolla. Menoa ei haitannut edes sunnuntaiaamuna parin metrin päähän jäljen viereen parkkeeranneet kaksi basenjia flekseissä, jälki veti poikaa puoleensa enemmän, äitinsä poika!
Muuta ei kyllä sitten olla edelleenkään saatu aikaiseksi. En vain ole saanut minkäänlaista motivaatiota puuhasteluun sitten syksyn, eikä kevätaurinko ole auttanut valitettavasti tähän ongelmaan. Tai no, jotain sentään. Pätkää ja itseäni huvittaakseni kokosin pääsiäisenä lumen alta paljastuneen agihypyn, nostin riman parin koehypyn jälkeen ihan tappiin (metriin?), laitoin pyyhkeitä riman päälle (että näyttäisi enemmän oikealta esteeltä) ja hypytin Pätkää aina silloin tällöin päivittäin.
Pätkä näytti tykkäävän kovasti hommasta. Vaikkakin tuo estekyhäelmä olikin pakon sanelema (normieste oli Espoossa), niin aivan loistava idea - itseä ei tällaisella esteellä jännittänyt yhtään lähettää koiraa hyppäämään. Loukkaamisen mahdollisuus (joka on aina ahdistanut valtavasti metrisessä hypyssä) kun on tuolla huomattavasti pienempi kuin kiinteällä esteellä.
Todistusaineistoa meidän upeasta esteestä (ja vähän Pätkän hyppäämisestäkin :D):
Ai niin, blogihiljaisuuden jalkoihin on jäänyt ihan kirjaamisen arvoinen tapahtumakin. Maaliskuussa käväistiin nimittäin Mouhijärvellä, jossa Marc Adriaens leikitti jälleen turreja, tällä kertaa pääosin Tosselin sellaisia. Hirveän hauska reissu (tuli taas naurettua vuoden tarpeiksi) ja Pätkiksen kanssa edettiin isoin harppauksin uusin asioihin, muun muassa hihaan ja pamppuun (tai mikä se nyt sitten onkaan). Välillä pienen pojan päätä huimasi, mutta hurjan reipas se oli kuitenkin ottaen huomioon vauhdikkaan etenemisen, kun edellinen treeni oli tosiaan kesällä ja ihan toisella tasolla... Ja jos ei muuta niin kovin kovin innoissaan Pätkis ainakin oli :D.
Maaliskuun lopussa-huhtikuun alussa turrit olivat myös joitakin päiviä hoitolassa, jossa pärjäsivät tälläkin kertaa omistajan huolehtimisista huolimatta vallan mainiosti. Ja mikäs niiden ollessa, kun ohjelmaan oli varattu niin hierontaa kuin uimistakin :). Kovasti kolmikon reippautta ja käyttäytymistä kehuttiin niitä hakiessani, joten toukokuun puoleenväliin on varattu uusi pikavisiitti samoilla herkuilla - kätevää kyllä, tekisi vähän mieli tilata kolmikon pesukin samaan syssyyn...
Ai niin pesusta puheenollen, pääsiäisenä sain vihdoin aikaiseksi pestä koirat. Oli jo aikakin, edellinen kerta taisi olla erkkaria varten ja se kyllä tuntui koirien turkeissa - tahmaisia ja sitämyöten hyvin helposti tumputtuvia. Pätkiksen pesin Espoossa, jossa loppui jo puolessa välissä pesua lämmin vesi (miten tämä voi olla mahdollista kerrostalossa...), tytöt pesin sitten Nurmijärvellä, josta loppui lämminvesi vasta toisen koiran jälkeen. Tosin sieltä loppui sitten hetkeksi vesi ihan kokonaan, kun ensin olin pessyt pari koneellista pyykkiä...
Elämä tuntuu jakautuneen kolmeen erilaiseen elämään. Elämään Espoossa turrien kanssa, elämään Espoossa ilman turreja ja elämään Nurmijärvellä (turrien kanssa luonnollisesti). Kahdesta jälkimmäisestä nautin suuresti, ensimmäinen on välillä melkoisen ankeaa (ne muut lähiöeliöt - olivat ne sitten ihmisiä, koiria, villieläimiä tai metallisia nopeasti liikkuvia - aiheuttavat enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia ja kaikenlisäksi joku noista omista turreista on päättänyt liittyä naapuruston haukkuvien koirien kerhoon, minkä tiimoilta postiluukusta on tipahtanut jo valituslappunenkin, kivakiva...).
Treenirintamalla on ollut aivan hipihiljaista. Koirien majoittuminen ison osan ajasta muualla, lähiöelämän ankeus tai sopeutuminen uuteen työhön ei ole ainakaan lisännyt intoa touhuamiseen. Mutta ihan viime aikoina on tapahtunut jotain pientä aktivoitumista.
Pari viikkoa sitten matkasin jokusen kuukauden tauon jälkeen viikonlopuksi Nurmijärvelle, jossa keväinen ilma innosti tekemään Pätkälle pienen jäljen (hometta näytti olevan kuitenkin maassa sen verran, että tuon enempää en viitsinyt, vaikka hirveän mukavalta pitkästä aikaa tuntuikin). Seuraavakin, pääsiäisen myötä hieman pidempi, viikonloppu vietettiin Nurmijärvellä. Sateet olivat vieneet homeet mennessään, joten jälkiäkin tuli tehtyä kolmena päivänä peräkkäin ja ihan kunnon pituisia.
Pätkä tuntuu kehittyneen talvitauon aikana huimasti. Malttia on paljon enemmän, ennen taukoa hankalaksi koetut polun ylitykset sujuivat kuin vettä vain ja intensiteettikin on ihan itseäni tyydyttävällä tasolla. Menoa ei haitannut edes sunnuntaiaamuna parin metrin päähän jäljen viereen parkkeeranneet kaksi basenjia flekseissä, jälki veti poikaa puoleensa enemmän, äitinsä poika!
Muuta ei kyllä sitten olla edelleenkään saatu aikaiseksi. En vain ole saanut minkäänlaista motivaatiota puuhasteluun sitten syksyn, eikä kevätaurinko ole auttanut valitettavasti tähän ongelmaan. Tai no, jotain sentään. Pätkää ja itseäni huvittaakseni kokosin pääsiäisenä lumen alta paljastuneen agihypyn, nostin riman parin koehypyn jälkeen ihan tappiin (metriin?), laitoin pyyhkeitä riman päälle (että näyttäisi enemmän oikealta esteeltä) ja hypytin Pätkää aina silloin tällöin päivittäin.
Pätkä näytti tykkäävän kovasti hommasta. Vaikkakin tuo estekyhäelmä olikin pakon sanelema (normieste oli Espoossa), niin aivan loistava idea - itseä ei tällaisella esteellä jännittänyt yhtään lähettää koiraa hyppäämään. Loukkaamisen mahdollisuus (joka on aina ahdistanut valtavasti metrisessä hypyssä) kun on tuolla huomattavasti pienempi kuin kiinteällä esteellä.
Todistusaineistoa meidän upeasta esteestä (ja vähän Pätkän hyppäämisestäkin :D):
Ai niin, blogihiljaisuuden jalkoihin on jäänyt ihan kirjaamisen arvoinen tapahtumakin. Maaliskuussa käväistiin nimittäin Mouhijärvellä, jossa Marc Adriaens leikitti jälleen turreja, tällä kertaa pääosin Tosselin sellaisia. Hirveän hauska reissu (tuli taas naurettua vuoden tarpeiksi) ja Pätkiksen kanssa edettiin isoin harppauksin uusin asioihin, muun muassa hihaan ja pamppuun (tai mikä se nyt sitten onkaan). Välillä pienen pojan päätä huimasi, mutta hurjan reipas se oli kuitenkin ottaen huomioon vauhdikkaan etenemisen, kun edellinen treeni oli tosiaan kesällä ja ihan toisella tasolla... Ja jos ei muuta niin kovin kovin innoissaan Pätkis ainakin oli :D.
Maaliskuun lopussa-huhtikuun alussa turrit olivat myös joitakin päiviä hoitolassa, jossa pärjäsivät tälläkin kertaa omistajan huolehtimisista huolimatta vallan mainiosti. Ja mikäs niiden ollessa, kun ohjelmaan oli varattu niin hierontaa kuin uimistakin :). Kovasti kolmikon reippautta ja käyttäytymistä kehuttiin niitä hakiessani, joten toukokuun puoleenväliin on varattu uusi pikavisiitti samoilla herkuilla - kätevää kyllä, tekisi vähän mieli tilata kolmikon pesukin samaan syssyyn...
Ai niin pesusta puheenollen, pääsiäisenä sain vihdoin aikaiseksi pestä koirat. Oli jo aikakin, edellinen kerta taisi olla erkkaria varten ja se kyllä tuntui koirien turkeissa - tahmaisia ja sitämyöten hyvin helposti tumputtuvia. Pätkiksen pesin Espoossa, jossa loppui jo puolessa välissä pesua lämmin vesi (miten tämä voi olla mahdollista kerrostalossa...), tytöt pesin sitten Nurmijärvellä, josta loppui lämminvesi vasta toisen koiran jälkeen. Tosin sieltä loppui sitten hetkeksi vesi ihan kokonaan, kun ensin olin pessyt pari koneellista pyykkiä...
