Hiihtoloma part2, hauhauhaukutusta

Hiihtoloman loppuosa hurahtikin ohi sitten ei niin tapahtumarikkaasti. Pötköttelin sohvalla hyvien leffojen parissa ja katselin koirien kirmaamista pakkasessa lähinnä ikkunan lämpimämmältä puolelta. Jos koiria nuo pakkaset ei yhtään haitannutkaan, niin minua kyllä. Kun mahdollisuus oli, niin ulos en siis juurikaan nokkaani laittanut. Pakkaset laskivat vasta tänään, joka oli minun osaltani kotiinlähdön aika. Hyvät suunnitelmat treeneistä jäivät tälläkin kertaa siis vain suunnittelun asteelle.

Eilen illalla ryhdistäydyin sentäs vähäsen ja päätin sohvalla pötköttelyn lomassa kokeilla Pätkiksen haukuttamista. Homma on jäänyt ja jäänyt, koska olen jossain vaiheessa (luultavasti silloin, kun sain Momon pahasti käsilleni yrittäessäni joitakin vuosia sitten saada sitä haukkumaan...) päättänyt, etten osaa opettaa koiraa haukkumaan. Noh, Taraa lukuunottamatta, mutta se oli helppo, kun se komensi minua tekemään tahtonsa mukaan jokatapauksessa :D.



Yritin ensin niin, että Pätkis oli ihan vapaana, mutta homma meni päälle hyppimisen, lelun napsimisen ja kieltämisen noidankehäksi. Muutaman hassun vikinän siitä sain kuitenkin irti näinkin. Sitten yritin ottaa malliksi Taran, joka on takuuvarma haukkuja. Paitsi ilmeisesti sisätiloissa. Kunnollisena ja tunnollisena tyttönä Tara paineistui moisesta pyynnöstä. Eihän sisällä saa haukkua! (piti ihan päästää koirat välillä ulos ja pyytää ovenraosta Taraa haukkumaan siellä - ei mitään ongelmia..).

Jostainhan sitä mallia kuitenkin piti löytää. Niinpä traumoistani huolimatta yritin seuraavaksi haukuttaa Momoa. Noh, käsillehän se tuli taas. Nyt kuitenkin osasin varautua. Momo kiihtyy, kun ei saa leluaan ja jos sitä siinä tilassa menee härkkimään vähän lisää tehojen kasvattamiseksi, tulee se helposti käsille. Painittiin siis välillä enemmän kuin äänneltiin, ainakin niin kauan kun yritin hommaa sohvalta käsin. Seisten olin vähän paremmissa asemissa :D. Hikihän siinä tuli, mutta en silti saanut siitä irti muuta kuin "mopo huutoa" :D.

Koska tytöistä ei saanut mallia, oli pakko yrittää Pätkiksen kanssa ilman apuja. Nyt laitoin sen oven taa (puoliksi lasia, joten näki koko ajan), ovi vähän raollaan. Sieltä vilautin lelua ja härnäsin samalla "haluatko, haluatko", etukumarassa stepaten (jos joku olisi sattunut katsomaan ikkunasta juuri tuolloin, olisi varmaan näyttänyt "hieman" kummalta :D). Ja kas kummaa, sieltähän tuli ihan oikea haukahdus! Pari kertaa päivän mittaan kokeiltiin hommaa uudelleen ja lauantaiaamuna Pätkiksestä lähti ääntä näin (ja voi ahdistus tätä tuskaa, kun en osaa näillä uusilla laitteilla editoida enää videoita, etenkään noita ääniraitoja, tuo lopun hihitys aiheuttaa melkein ihottumaa, iiih..):



Nyt kai seuraava askel olisi se, että Pätkis haukkuisi jo ilman kannustusta, kun tietää sillä saavansa patukkansa. Luulisin ainakin...

Aamulla tein myös jotain muuta hetken mielijohteesta. Viimeksi hypytin pari viikkoa sitten Pätkän ekaa kertaa 80 senttisen esteen yli. Nyt se meni sen kuin vettä vain, joten lisäsin yhden laudan lisää ja niin se leiskautteli 90 senttistä estettä ihan kuin olisi aina mennyt. Ja pitihän sitä sitten kokeillä vielä... Ei muuta kuin viimeinen lauta kiinni esteeseen ja Pätkälle käsky "hyppy". Ja sinne se meni! Uskomatonta! Jotta kaikki ei olisi niin vaaleanpunaista hattaraa ja ihkutusta, niin vähän tuli sössittyäkin.

Kolmannella hypyllä Pätkiksen takatassu otti eteeseen kiinni ja kevyehkö este kaatui Pätkän perässä ryminällä maahan. Auts. Arvata saattaa hyppäsikö herkkis enää... Onneksi Pätkis ei jaksa kauaa märehtiä, joten Momon (joka kaatoi estettä muutamaankin kertaan olematta moksiskaan :D) ja pallon avulla hypättiin kohta taas 90 senttistä ongelmitta. Metristä en viitsinyt enää tällä kertaa yrittää uudelleen, mutta eiköhän se sieltä.

Pätkiksen hyppy on kuitenkin tosi kevyen oloista verrattuna Momoon, joten tuosta yhdestä kompuroinnista huolimatta Pätkää ei tunnu yhtään niin ahdistavalta lähettää hyppyyn kuin äitiään. Toisaalta sitten taas tietää, että siinä missä Momo vain ravistelee itsensä pahimpienkin kompurointien jälkeen, Pätkis ei välttis ihan heti hyppää kovien kolausten jälkeen uudelleen. Mutta silti - tämä on aivan liian helppoa tuon pienen koiranpojan kanssa!

Koirat jäivät vielä nauttimaan maalaiselosta (eipä tarvitse ekana työpäivänä huolehtia kuin itsestään), kun itse huristelin jokunen tunti sitten etanavauhtiani takaisin Espooseen. Parin päivän päästä kolmikko kuitenkin on täällä ja pitää asennoitua taas lähiöulkoiluun *huokaus*. Hirmuisen hiljaista ja tyhjää täällä on ilman tyyppejä, joten ihanaa ne on kuitenkin saada kotiin, kaikesta huolimatta :)

Suositut tekstit