Haikeutta ilmassa

Viime viikonlopuksi lähdettin Nurmijärvelle pakoon lähiöelämää. Jotenkin en vaan oikein ole sopeutunut vieläkään kunnolla tähän silmät selässä kulkemiseen ja vapaanakirmaamispaikkojen metsästämiseen. Onneksi tuo (pako)paikka on vielä olemassa (vaikka toki harmittaakin, että monen kuukauden odotus kauppojen vahvistumiselle kaatui viime metreillä ja nyt pitäisi alkaa myymään tuota uudelleen)! Ei voi oikeasti sanoin kuvata tunnetta niinä ensimmäisinä hetkinä kun koirat purkautuvat autosta ja tajuavat missä ovat, hirmuisen onnellista sakkia! Ja onhan elämä tuolla paaaljon helpompaa kuin täällä - jo ihan senkin takia ettei aina tarvitse pelätä mistä puskasta saadaan joku niskaamme tai riittääkö se fleksin naru meihin asti, ettei me vaan häiritä ketään ja ja ja (ai niin kaiken mukavan lisäksi ennen maalaislomaa alkoi näyttämään pahasti siltä, että Pätkis osoittaa epätoivottavan innokasta kiinnostusta muun muassa pyöräilijöihin).



Viime viikonloppuna jopa treenattiin jotakin, kun ei laiska voinut enää vedota treenipaikkojen puutteeseen. Lähinnä yritin saada Pätkiksen seuraamisen poikittamista kuriin ja noudon hitaan laukan palautukseen enemmän vimmaa. Kummassakaan ei sanottavaa edistymistä. Mutta jossain sentäs edistyttiin. Päätin ekstemporee (mitenkäs muuten..) kokeilla mitä Pätkis sanoo, jos nostan esteen 80 senttiin. Ensimmäinen yritys tarvitsi minulta vartaloavun esteelle mennessä, sen jälkeen ei mitään ongelmia. Vaivaton leiskautus yli (ja takaisin) joka kerta. Äidistään ei voi sanoa samaa. Taatuun tyyliinsä Momo oli aivan intona kun tarjottiin hyppynoutoa, toteutus oli vaan taas tyyliä ryminällä yli. Oikeasti miten noin kömpelö koira on voinut tehdä noin epäkömpelön jälkikasvun :D. Muutoin tytöt saivat lähinnä hubbabubbailla.

Koirat saivat jäädä Nurmijärvelle viikonlopun jälkeenkin. Minä viihdyin alkuviikon Espoossa, kunnes keskiviikosta lähtien olen taas minäkin viettänyt aikaani maalla. Tänä viikonloppuna ei kuitenkaan tullut mieleenkään treenata, pakkasta oli niin hirveästi (enkä ollut pakannut edes toppahousuja mukaan, puhumattakaan kunnon toppatakista...) että pelkkä ulkoilu oli haaste. Saisi jo tämä talvi hieman hellittää otettaan...

Ihmisten ilmoille (noh, töissä sentään kävin) palattiin vasta tänään (ja saatiin ensimmäisenä todeta, että meidän henkireikänä toiminut kirmaamispaikka oli kaivettu auki, jippii..).

Meille kaikille oikein mukavan pituinen hengähdystauko kuitenkin siis. Eiköhän sitä tällä jaksa taas yhden viikon ainakin eteenpäin. Mutta on se jotenkin aina niin hirveän haikeaa jättää tuo paikka taakseen. Talo ei enää tunnu sillä tavalla kodilta, mutta piha ja ympäristö kyllä. Kai se palanen sydäntä on jäänyt tuohon paikkaan pysyvästi, ei voi mitään. Noh, onneksi ensi viikko on kokonaan lomaa, joten päästään palaamaan takaisin hyvinkin pian. Sen jälkeen vaihtuukin työpaikka, on Marcin koulutusviikonloppu@Tosselin ja reissu Espanjaan. Koirat sentäs pääsevät melkein koko Espanjan reissun ajaksi nauttimaan maalaiselosta. Hirveä helpotus, olisi ollut aika ikävä lykätä koirat noin pitkäksi aikaa hoitolaan (puhumattakaan siitä kuinka paljon se olisi maksanut kolmelta karvanopalta...).

Kuviakin tuli otettua, mutta en näytä osaavan käsitellä kuvia uudella macillani niin, että saisin ne vielä siirrettyä kuvakansioon (tai yhtään minnekkään), puhumattakaan siitä että osaisin pienentää kuvia... Mutta ehkä sitä jossain vaiheessa oppii, kaikki muu tuossa uudessa ympäristössä onkin ollut todella yksinkertaista.

Suositut tekstit