keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Momo 6 vee ja vetelehtimistä

Blogin päivittäminen on ihan tyystin jäänyt. Ei siinä, että meillä olisi mitään kertomisen arvoista tapahtunutkaan, mutta jospa tästä huolimatta siirtäisi blogin tämän vuoden puolelle. Ettei jää kokonaan.

Ensin tärkeimmät eli Momolla on tänään synttärit. Viime aikoina kovin hellyydenkipeä (on ollut muuten hauska huomata, että Momon tapa sukeltaa/kiehnäytyä kuperkeikkoja tehden ihan viereen hellittäväksi etenkin iltaisin ruuan jälkeen on periytynyt sellaisenaan Pätkälle) mammakoira täyttää jo kuusi vuotta! Tapausta juhlitaan linjoille sopivin herkuin ja runsain rapsutuksin. Hyvää synttäriä mamman jukuripäälle!



Karvakolmikko vietti joulukuun lähes täysin Nurmijärvellä (ja minä Espoossa), joten edes normaaliarjesta ei ole kerrottavaa. Uuden vuoden olin itsekin Nurmijärvellä (ihanan leppoisaa vuoden vaihtuminen Taran kanssa maalla, hieman mummelia jänskätti muutaman kerran kovemmin kuuluva pauke, mutta muuten mielialat oli kaikilla rennon letkeät) ja uuden vuoden päivänä käväistiin Momon kanssa lenkillä Sääksjärven rannalla Minnan&Hemmon kanssa. Kaverusten jälleennäkeminen kipinöi intoa ja onnea, mutta kunnon leikkiin Momo ei nykyisenä laiskamatona jaksanut umpihangessa ryhtyä. Muutamat jäällä bongaamansa raketintikut intoutui sentään hakemaan ja kanniskelemaan. Kivaa kuitenkin oli, kuten aina! Seuraavana päivänä ajelin (maksimissaan 60:n etanavauhtia , kanssa-autoilijat varmasti rakastavat minua talviautoilemassa tien tukkeena...) auton ja koirat vihdoin Espooseen (koirat viettivät joulukuussa vain joulun Espoossa, auto ei sitäkään).

Sitten ollaankin vain totuteltu lähiöelämään, yritelty opetella uusia ulkoilureittejä, etsitty epätoivoisesti paikkoja vapaanapitoon, jossa hermoheikon omistajan ei tarvitsisi pelätä puskista loikkivia pahiskoiria ja minä olen yrittänyt oppia taas sietämään huonosti käyttäytyviä remmien (tai "hyvässä lykyssä" fleksien) nokassa riekkuvia, sinkoilevia ja kiskovia koirakoita. Omasta kolmikostani olen edelleen kovin ylpeä (ja yllättynyt). Ollaan pystytty tekemään jopa juoksulenkkejä kolmestaan leveänä kuljetuksena, jäisillä ja kapeilla teillä. Toisten koirien sinkoiluun, rähinään tai muuhun provoiluun ei lähdetä mukaan (tai no, Taralla ei ihan aina kestä kantti ja pitää sanoa mur tai tosi tiukassa paikassa jopa väyh, mutta onneksi team Momo&Pätkä ei mene mukaan siihen, jolloin Tarankin kiukuttelu loppuu lyhyeen) ja ollaan kerätty huomiota ja ihmettelyjä "hyvin tottelevaisista" koirista. Melko kovaa kuria pakan koossapitäminen on vaatinut ja enpä edelleenkään kovin innokkaasti odota lumien sulamista ja mopoilukauden alkamista. Mutta huojentavan mukavasti elämä kuitenkin loppujen lopuksi rullaa.

Suunnitelmissa oli suunnata viime viikonloppuna Savonlinnaan Chaccado koulutuspäiville Marcin oppiin, mutta elämäntilanne kun on mitä on, niin eipä me päästy sinne asti. Onneksi Pätkis ei tiennyt mitä joutui missaamaan :D. Kaiken kurin ja tylsien rutiinien vastapainoksi Pätkiksen elämässä tapahtui viikonloppuna kuitenkin jotain kivaakin. Pikkumies nimittäin pääsi lauantaina tapaamaan suuren rakkautensa Mellan peräti kahteen otteeseen. Ensin umpihangessa tehdyn aamulenkin muodossa ja illemmalla tehtiin vielä iltalenkki Annan luo trimmaamolle ja kaverukset saivat painia sillä aikaa kun ostin vihdoin oman les poochini lainatun tilalle.

Treenirintamalla ei ole sitten tapahtunut yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Viime sunnuntaina tein lenkin jälkeen pienen treenin tuossa omassa parkkihallissa ja eilen intouduin sisällä hieman puuhauttamaan Pätkistä, kun sain loistavan idean kokeilla miten Pätkis toimii, kun kämppä on yllättäen pullollaan työmiehiä poraamassa tai muuten vain touhuamassa. No, ihan samoin kuin muutenkin :D. Mutta eipä tuon sähikäisen kanssa sisällä (=pienessä tilassa ja erittäin liukkailla lattioilla) puuhaaminen ole kovin järkevää, joten pitäisi oikeasti ryhdistäytyä tällä saralla ja etsiä joku kiva kolo, jossa mahduttaisiin treenimään. Parkkihallikin on talon täyttyessä asukkaista tullut niin ahtaaksi, ettei tuon yhden kerran jälkeen ole huvittanut kokeilla uudestaan (Pätkis törmäili kerran jos toisenkin pallon perässä sinkoillessaan autoihin ja kun sille ei ole asennettu jarruja noissa tilanteissa lainkaan, en halua kokeilla mitä tapahtuu jos vastassa olisikin liikkuva kohde...). Ongelma on vain se, että meidän alue on käytännössä pelkkää rakennustyömaata, eikä parkkiksia, koulujen pihoja tms paikkoja ole vielä yhtään. Mutta eiköhän joku paikka tässä löydy, kun tutustutaan kotikulmiimme (ja kauemmaksi) vähän paremmin.

Mutta siis, hengissä ollaan ja ehkä tämä blogikin herää takaisin eloon kunhan ensin saadaan kunnolla asettauduttua lähiöelämäämme kiinni.