sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ei ihan putkeen (mutta ei haittaa!)

Tänään oli Pätkiksen avoimen luokan debyytti, joka ei mennyt ihan putkeen, mutta josta jäi erittäin hyvä mieli. En muista koska olisin ollut niin tyytyväinen koiraani kokeen jälkeen kököstä tuloksesta huolimatta. Tuo pikkuinen karvapötkö jaksaa ihmetyttää ja ihastuttaa aina vain ja sen kanssa on vain niin ihana olla kehänauhojen sisäpuolella, jopa tällaisen überjännittäjän. Muutenkin päivä oli koepäiväksi yllättävän kiva (muutenkin kuin siksi, että poikettiin kotimatkalla Pentikin tehtaanmyymälässä shoppailemassa), Annan seurassa nuo koitokset eivät ikinä ole ihan niin hirveitä - ehkä siksi, ettei Anna jännitä eikä anna minunkaan hyperventiloida itseäni tainnoksiin :D.



Meidänhän ei siis pitänyt mennä tokoilemaan. Koirat ovat olleet maalaislomailemassa Nurmijärvellä viime kirjoituksesta lähtien muutamaa hassua päivää lukuunottamatta, eikä siis olla edelleenkään treenattu. Tai edes juuri nähty. Anna kuitenkin sai suostuteltua minut matkaan myöhään eilen illalla, joten niin tyhmää kuin se olikin, päätin kaikesta huolimatta lähteä. Aamulla Anna sitten haki minut täältä Espoosta, josta ensin ajettiin Nurmijärvelle hakemaan Pätkis ja sen jälkeen koepaikalle Pornaisiin. Ennen matkan jatkumista kokeilin (agiesteellä kun ei muuta ollut) muistaako Pätkis vielä avoimen hypyn (erinomaisesti), luoksetulon (ei ongelmia) ja jäävät (oikein hyvät). Tämän jälkeen mieli oli siis hieman keveämpi jatkamaan kohti Pornaisia, Pätkis Mellan häkissä ja Oona auton takakontissa.

Ainoa kysymysmerkki oli paikkamakuu. Pätkishän oli vain kerran aiemmin makoillut vieraan koiran (noh, Taunon) kanssa vieraassa paikassa (noh, Lepuskissa, joten ihan vieras ei sekään ollut), niin että olin piilossa. Siihen kun lisää ne pari kertaa kotipihalla tyttöjen kanssa, saa tulokseksi kaikki Pätkän paikkamakuutreenit BH kokeen jälkeen (ja niitäkin oli ihan luvattoman vähän, eikä niiden yhteydessä luonnollisesti menty piiloon). Mielestäni on ihan oma häpeä, jos menee kokeisiin keskeneräisen koiran kanssa, mutta paikkamakuu on eri asia. Siinä on kyse muidenkin suorituksista. Joten tämän osalta toivoin ihan hurjasti kaiken menevän ok.

Koepaikalle tultuani meinasin luovuttaa ensimmäisen kerran. Maneesi oli ihan keskellä tallipihaa, joten hevosia oli luonnollisesti joka puolella. Samoin koiria ja vielä melko pienessä tilassa niin maneesin edessä kuin sisällä. Uhuh. Pätkishän ei ole ikinä hevosia lähietäisyydellä nähnyt ja muutenkin se on maalaispoika (erittäin vilkas sellainen ;D), innostuu vähän kaikesta. Mutta kun ohitettiin parin metrin päästä hevosten aitaukset (maneesiin joutui kulkemaan pitkän hevosaitausrivistön ohi) Pätkis noteerasi  hevoset, mutta lähinnä kohautti harteitaan ja se siitä. Toiset koirat ja ihmiset aiheuttivat sitten hieman enemmän intoilua (mutta ei se edelleenkään näytä kokevan tarvetta rähistä kelleen, edes vastatakseen rähinään!). Muutenkin Pätkiksen melkein parin kuukauden tauko tekemisestä näkyi melkoisena intopinkeytenä. Ekaa kertaa elämässäni jouduin viretilan nostatuksen sijaan rauhoittamaan koiraa ennen koetta. Ei tullut ihan luonnostaan minulta...

Lopulta tulin siihen tulokseen, että mukavinta meillä on, kun pidän Pätkää maassa makaamassa ja raaaauhaaaassa syötän sille aina rauhallisesta kontaktista (Annan) nakkeja. Tämä sai tilanteen rauhoittumaan hyvin, tosin kaikki eivät kyenneet antamaan meidän olla rauhassa. Jossain vaiheessa meidän luo tuli ilmeisesti tallihenkilökuntaan kuuluva työhaalariin pukeutunut mies poran kanssa. Mies osoitti poralla Pätkää, laittoi poran päälle ja kysyi samalla, että "kukas se täällä on", samalla poraa pärisyttäen. Pätkis oli ihan innoissaan huomiosta , mutta minä en oikein arvostanut...

Paikkamakuuhun jouduttiin menemään vähän niinkuin vauhdista. Siinä vaiheessa olin vielä niin hämmentynyt Pätkiksen "hieman innokkaasta" mielentilasta, etten osannut tehdä muuta kuin ahdistua siitä. Joten mentiin paikoillemme Pätkiksen kaahottaessa ja minun kitistessä epätoivoisesti käskyjä. Viereen tuli tietenkin söpö pieni pumi tyttö, joka oli Pätkiksen mielestä toooosi ihku (Pätkiksellä on erityinen herkkä kohta tuollaisille perron näköisille koirille). Toiselle puolelle tuli Oona, joka oli aivan yhtä ihku. Pätkis olikin sitten ihan kaamea, hyvä jos sain sen istumaan. Olin hetken verran varma, että joudun keskeyttämään kokeen ennenkuin se ehtii edes alkamaan. Mutta onneksi juuri viime hetkellä Pätkä viimein istui ja hieman rauhoittui. Maahan käskyn kuitenkin varmistin ja annoin sen todella kovaa ja kunnolla kumartuen.

Sydän melkein kurkussa asti kävelin maneesin ovesta ulos. Pulssia kiihdytti entisestään, kun melkein samantien liikkuri tuli ilmoittamaan, että pumi oli lähtenyt rivistöstä. Voi ei.... Mutta kun kukaan ei tullut huutamaan ruskean briardin omistajaa ja kun jossain vaiheessa huomasin ovessa raon, josta näin Pätkiksen, aloin _hieman_ rauhoittumaan. Se oli siellä tosi rauhassa. Hieman katseli Oonan suuntaan, muuten tapitti ovelle kivan skarppina, mutta varman ja rauhallisen oloisena. Huh. Ikuisuuden jälkeen aika oli täynnä ja päästiin takaisin. Oona oli kuulemma hieman äännellyt ja noussut seisomaan jossain vaiheessa, mutta Pätkis oli tästäkin huolimatta pysynyt maassa. Ihana pikkumies!  

Ennen yksilöliikkeitä Pätkis oli ehtinyt hieman rauhoittua. Mutta oli sen mielentila edelleen aika kaamea. Ihan kuin olisi taluttanut ilmapalloa, johon on laitettu hieman liikaa ilmaa ja siksi odottaa sen räjähtävän minä hetkenä tahansa. Etenkin kun se ihku pumi tuli juuri ennen meidän vuoroa kehästä... Mutta kun päästiin kehänauhojen sisään ja vihdoin uskalsin kajauttaa ilmoille seuraamiskäskyn, käsissä oli täysin keskittynyt ja ihanalla vireellä tekevä koira. En olisi uskonut.

Liiallinen into näkyi kyllä vähän kaikessa. Itse olin vähän epävarma siitä, mitä tehdä niin intopiukean koiran kanssa. Varmistelin sitten antamalla kaikki käskyt todella kovalla äänellä. Seuraaminen oli hieman liian tiivistä jopa minun makuuni. Ei muuten, mutta käännöksissä Pätkis tuntui vähän painostavalta. Muuten tykkäsin tosi paljon.

Samoin noudossa yli-innokkuus näkyi. Ehkä paras nouto ikinä - meni vauhdilla kapulalle, palautti vauhdilla, luovutuskin oli todellä nätti. Mutta kun otin kapulan suusta, Pätkis hyppäsi vasten ja otti kapulasta kiinni uudelleen. Uhuh :D.

Missään vaiheessa en myöskään uskaltanut vapauttaa Päkää liikkeiden välillä, seurautin sen vain eleettömästi seuraavaan paikkaan. Mutta eipä tuo vapautuksia tarvinnut. Oli niin kivan tasaisen hyvässä vireessä  (noh, hieman liian korkealla, mutta mieluummin niin päin kuin matkalaukkuna) kokoajan. Tuntui, että se olisi voinut jatkaa loputtomiin. Tuomarin ripitystä kuunnellessani vihdoin vapautin Pätkän ja niinhän se oli samantien hihassa kiinni. Onneksi sain sen sentään irti...

Mutta niihin pisteytyksiin:

Paikkamakuu, 8 (ne liian kovat käskyt)

Seuraaminen , 9 (luultavasti tiiviys)

Maahanmeno, 8,5 (ne liian kovat käskyt taas)

Luoksetulo, 6,5 (ainoa liike, jota Pätkis ei tehnyt niin nätisti - himmaili ekassa pätkässä niin että jouduin antamaan kaksoiskäskyn ennenkuin vauhtia tuli enemmän, pysähtyi nätisti ja tuli loppumatkan jo paremmalla vauhdilla - mutta alku oli aika ankea)

Seisominen, 8 (heilautin vanhasta muistista käsiavun stopissa, ei varmaan tarttis, mutta tulipahan varmistettua)

Noutaminen, 7,5 (katso yllä :D)

Kaukot, 9 (oli ihan sikasiistit, nopsat ja säpsäkät, juuri ennen viimeistä maahankäskyä maneesin ovi kolahti selän takana ja Pätkän pää käännähti siihen suuntaan, joten varmistin käskyn hieman kovemmalla äänellä)

Estehyppy (Tässä tapahtui jotain ihan ihmettä - Pätkis "törmäsi" esteeseen mennessä, joka ei siis ole kovin korkea kuitenkaan. Lähti kai jotenkin hassusti sille, vaikka vaikutti ihan normi hyppyinnokkaalta ennen käskyä. Istui kompuroinnin jälkeen nätisti esteen taakse, mutta melko sivuun. Kun oli takaisinhypyn vuoro, vaikutti epävarmalta, joten annoin toisen käskyn. Hyppäsi, josta olin niin onnellinen, että suustä pääsi kehu ja otin askeleen taaksepäin. Nollilehan se meni.

Nurmijärvelle päästyämme oli pakko kokeilla hyppyä (agiesteellä taas); Pätkis tiputti riman lähes joka kerta, mitä se ei ikinä yleensä tee... outoa kun se kuitenkin oli aamulla leiskauttanut esteen normaaliin tapaansa ongelmitta. Olisikohan pitkät makuuttamiset kylmässä maassa ja revittelemiset siihen päälle aiheuttaneet jotain jumia (pitää tarkkailla Pätkää, kun tulee tiistaina kotiin)?

Kokonaisvaikutus 9 (jonka antamisen yhteydessä tuomari ripitti oikein kunnolla liian kovista käskyistä, koira kuulemma tekee hienosti ja tietää mitä tekee, mutta ohjaajan liian kovasta ohjauksesta lähti pisteitä joka välissä, kokonaisvaikutukseen se ei jostain syystä juuri vaikuttanut).

Yhteensä 145,5 pistettä ja kakkostulos (eli joudutaan menemään vielä uudestaan avoon, plääh)

Ehkä tästä opimme taas jotain. Pätkis voi olla vaikka kuinka hallitsemattoman oloinen, mutta kun se pääsee tekemään, ei sen mielessä ole muuta ja se keskittyy hommaansa täysillä. Pitää vaan luottaa siihen. Tuli kokeiltua tuota myös muussa yhteydessä. Kilpailukirjoja odotellessa Pätkis nosteli itseään taas sfääreihin kun muut leikkivät ympärillä (Pätkäkin tahtoooo!!), mutta kun kaivoin oman patukan taskusta, oli Pätkis salamana siinä kiinni ja leikki ihan tohkeissaan. Vaikka tilaa oli hirveän vähän ja jokapuolella oli toisia koiria revittelemässä. Eli sen vaan pitää päästä purkamaan intonsa tekemiseen. Se ei vaan varmaan aina ihan onnistu, joten pitää opettaa tyyppi rauhoittumaan innostavassa häiriössä ja tietenkin alkaa myös oikeasti treenaamaan häiriössä (tai no, treenaamaan ylipäänsä, silläkin varmasti se ylitsevuotavin intous purkaantuisi). Eikä ehkä enää ikinä ottaa Pätkää vauhdilla mukaan kesken pitkän erossaolon ja tekemättömän kauden :D.

Mutta on se vaan niiiin ihana, mamman pikkiriikkinen sähikäinen!