sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Harppomista

Keskiviikkona koirat joutuivat olemaan pitkästä aikaa yli kymmenentuntisen päivän yksin. Ulos päästyään ne ottivatkin sitten ilon irti elämästä - Pätkis juoksee pitkin pihaa reikä päässä, Momo perässä ja Tara hävisi jonnekin metsän uumeniin etsimään syömistä... Näiden überpitkien yksinolojen aikana Pätkis näyttää palaavaan nuorempana harrastamiinsa aktiviteetteihin eli viihdyttää itseään keksimällä omatoimista tekemistä. Ja tämä ei valitettavasti pidä sisällään viatonta lelujen kanssa leikkimistä (vaikka yleensä olkkarin ja eteisen lattioille onkin kasattu kaikkien talon lelukorien sisältö ja osa leluista on joutunut luopumaan sisälmyksistään - valkoinen höttö saa lojua yleensä pitkin lattioita, mutta vingut ja kovemmat mekanismit Pätkiksellä on tapana ensin purkaa osiin ja sitten piilotella petien ja mattojen alle)...  Tällä kertaa Pätkä oli kantanut tuulikaapista eteiseen Nikon lenkkarin, kaivanut siitä pohjallisen ylös (tai miten se ikinä tuon onnistuu tekemään, Pätkishän on pienestä pitäen kaivanut kengistä pohjallisia vahingoittamatta kenkää tai pohjallista) ja vienyt sitten pohjallisen olkkariin. Molemmat täysin vahingoittumattomia kun ne löysin, kumma juttu.



Ulkoilun jälkeen suunnattiin (koirat täynnä sammalta, oksia ja neulasia, mutta onneksi oli jo vähän hämärää D:) jo tutuksi käyneelle parkkikselle tottelemaan Annun, Tonnin&Millin kanssa (ei me sitten ainakaan ihan vielä taannuttu takapihatreenaajiksi! :D). Taran kanssa leikittiin vähäsen (se on kyllä niin paljon parempana, ei yhtään paineistuneen oloinen, leikkikin oikein reippaasti ja mikä ihaninta; hyppäsi auton häkkiinkin täysin vaivattomasti *onnellisuushymppä*), pikkaisen seurausta ja luoksareita, kaukoja ja loppuun ohjatun suuntia ja merkkiäkin - eli ihan vaan hubbabubbaa. Ihanan hyväntuulinen mummeli oli kyllä koko ajan. Momon kanssa vähän seuraamista, istumista ja noutoa sekä loppuun eteenmeno. Ihan kuin Momo alkaisi palautumaan omaksi itsekseen, tekemisessä oli pitkästä aikaa jo sitä kauan kaivattua Momo-kiukkua! Loppuun Pätkis. Pätkiksellä oli vähän liiankin kivaa ja seuraamisessa painoikin sitten aika paljon. Istumiset olivat oikein mallikkaita ja loppuun vielä vauvaluoksari jalkojen välistä, kun narupallo oli hukkunut jonnekin kaiken autossa lojuvan treenikrääsän sekaan. Oikein mukavat treenit kaikinpuolin - kaikki kolme olivat täpinöissään, mistä ei voi ikinä olla tykkäämättä :).

Torstaina olisi pitänyt olla Imphan kentällä kantamassa kentän kunnostamisen ajaksi syrjään siirrettyjä agi esteitä takaisin kentälle, mutta viikon teeman mukaisesti työt vetivät pidemmän korren. Oli kyllä taas sellainen työviikko, että jälkeenpäin ihmettelee miten siitä tuli selvittyä. Puuh.

Eilen aamulla mentiin heti aamun valjettua Pätkän kanssa jäljestämään. Tiet olivat niin jäässä, etten edes ajatellut Rajikseen ajamista, vaan poljin jäljen tuohon tien toiselle puolelle sammaleelle. Yksi kulma taas, muuten suoraa. Pätkis meni ihan jees, jokin sen jäljestämisessä kuitenkin vähän häiritsi. Ehkä se on se, ettei se mennyt sellaisessa tasaisessa rytmissä/jäljen imussa eikä se tuntunut pyrkivän sellaiseen tarkkuuteen kuin haluaisin. Ollaanhan me tehty tätä nyt aivan liian vähän ja olen suoristanut mutkia välillä ihan liikaa, joten peiliin pitäisi katsoa. Mutta ainakin kulma meni jälleen paremmin kuin viimeks. Nyt kulmassa ei ollut yhtään nameja, kulmaa ennen ja jälkeen oli. Itse jäljelläkin oli tällä kertaa (ekaa kertaa) ihan oikeita tyhjiä pari kertaa enkä huomannut jäljestyksessä niissä kohtaa mitään eroa muuhun jälkeen. Tosin kun Pätkis välillä kiihdytti ja yritti jättää askelia väliin muutoinkin, niin ihmekkös tuo :D. Huomasin kuitenkin, että voisin ehkä antaa koiralle enemmän tilaa jäljestää itsenäisesti, sillä roikun hirveän lähellä ja ohjailen/himmailen sitä varmasti aivan liikaa.

Päivällä vähän toteltiin. Tytöille seuraamista (Tara oikein ihana, Momo taas jähmeämpi kuin keskiviikkona) ja Momolle pari hyppynoutoa (jotenkin jäykästi se edelleen hyppii, toivottavasti ensi viikon fyssari muuttaa tilannetta). Pätkä sai vähän seuraamisen käännöksiä (normisettiä eli ei hinkattavaa), noutoa (edelleen palautus ravilla...), pari luoksetuloa narupallo suussa (ihan supereita!), luoksetulon pysäytyksiä hämäyksellä ja yksi avon hyppykin vielä (ihan täydellinen!!). Illalla vielä ennen iltaruokaa hurjan pitkän tauon jälkeen muutama metallinouto Pätkälle (oikein kivoja, pitää hyvällä otteella ja ottaa suuhun samalla innolla kuin tavallisen kapulan).

Tänään aamulla Pätkis sai taas aamuruokansa jäljeltä. Maa oli valkoinen (millin harso, mutta silti :D), joten ei taaskaan autoiltu mihinkään. Tein jäljen tuohon aidan viereiseen metsään, tien tälle puolelle. Tyhjiä oli tälläkin kertaa (ei näyttänyt aiheuttavan ongelmia) ja yksi kulma tyhjillä sekin (ihan superi!!). Uutta oli, että laitoin jäljelle kolme keppiä, joiden alla purkki vähän sammalen alla (näitä "fiksuja" ekstempore juttuja taas...). Naksautin heti kun vähän reagoi niihin (ja pyysin maahan, että saisin avattua purkin ja palkattua ilman sähellystä), mutta vähän sähellykseksihän homma meni tuon osalta. Muuten oikein kiva jälki, jatkoi kepeiltä hyvin eteenpäin, ylitti kaksi polkuakin (en millään pystynyt välttämään niitä jälkeä polkiessani - eka valitettavasti korkealla nenällä, toinen meni mallikkaasti) ja tosiaan kulma oli superi eikä tyhjistäkään välittänyt. Jäljelle lähtö oli taas jotenkin hidas, rasittavaa kun ei tiedä mistä hommassa mättää tuon osalta. Toisaalta jäljestämisen rytmi oli eilistä parempi (tosin edelleen vain paikoin sitä mitä haluaisin nähdä) ja itse muistin pysyä hieman kauempana koirasta. Hirmuinen hinku jatkaa jälkeä kyllä jo on - huolimatta yrityksistä saada Pätkis kiinnittämään jäljen loppumisen jälkeen paluujälkien sijaan huomionsa minuun, se jäljesti tormakkaasti kotiin hiekkaisella pohjalla... Pihalla otettiin vielä muutama keppitreeni (oli jo aikakin, tätäkin on tullut suunniteltua jo ties kuinka kauan, mutta ei vaan saanut aikaiseksi) ja hienosti se nosteli niitä ihan itsekseen. Näytti olevan kovin luonnollista toimintaa tuolle etsiä, ottaa suuhun ja tuoda.

Päivällä alkoi aurinkokin paistamaan, joten intouduin tekemään toisen jäljen Pätkälle ja Momolle oman (edelleen kuitenkin tuonne tien toiselle puolelle metsään). Pätkän päivän jälki nro2 piti sisällään kaksi kulmaa ja kolme keppiä (purkit taskussa tällä kertaa). Laiskana en jaksanut kyykkiä niin innokaasti päivän toista jälkeä, joten tyhjiä oli melkoisesti. Pituutta kaikenkaikkiaan joku 100 metriä (??) ja vanheni puolisen tuntia. Tämä jälki oli oikein hieno. Jotenkin nuo tyhjät tuntuvat tekevän hommasta Pätkän mielestä kivampaa, tarkkuus kasvaa (muttei vauhdin kustannuksella), tyhjätkin mentiin (noh, pääosin ainakin) askel askeleelta ja jotenkin hommaan tuli sellaista kivaa intensiteettiä, mitä olen kaivannutkin. Kahteen ekaan keppiin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota, mutta viimeisen otti suuhun, vaikka olisikin halunnut jatkaa jäljestämistä. Täytyy vähän miettiä miten tuon tekee, ainakin aletaan ottamaan keppejä nyt oikein tehokuurina pihalla ja sisällä (jos sittenkin kokeilisi sitä maahanmenoa, kun ei tuo jäljellä niin mieluusti niitä minulle tuo...) ja ehkä muutoin voisi tehdä niin, että jälki vaikka päättyisi aina keppiin ja megapalkkaan, mutta muuten ei vielä kylväisi keppejä jäljelle. Ai niin, molemmat kulmat olivat jälleen ihan superit! Kaikenkaikkiaan oikein hyvä jälki, etenkin ottaen huomioon millaisin harppauksin tässä ollaan taas edetty (miksi sitä ei edes joskus voisi tehdä jotain ihan rauhassa loppuun asti kunnolla, eikä alkaa jossain vaiheessa ahnehtimaan..).

Momo sai neljä kulmaa ja viisi keppiä ja pari polun ylitystä. Jana oli hieno, kaikki kepit nousi ja kulmat tehtiin eikä eksytty, mutta aika rumannäköistä homma oli muutoin. Paljon tarkistelua, siksakkia ja oli välillä varmaan ainakin viisi metriä jäljen sivussa. Vaikeammissa olosuhteissa ja vaikeammalla jäljellä oltaisiin takuulla hukattu jälki. Mutta jos pitää jotain positiivista keksiä niin tuntuu siltä, ettei keppien kanssa enää ole sellaisia ongelmia kuin aiemmin *kopkop*, eiköhän se jälkikin saada takaisin ruotuun, kun vaan jaksettaisiin (no, minä :D) treenata edes vähän enemmän...

Juuri ennen pimeäntuloa toteltiin vielä vähäsen pihalla. Pätkikselle pari pientä seuraamispätkää, mutta kun ei niissä ollut mitään hiottavaa tänäänkään, niin ei tehty enempää. Muistuteltiin seisominen takaisin mieleen (tarjosi pari ekaa istumista, mutta sitten alkoi sujumaan kuten kesällä kun sitä viimeksi ollaan tehty) ja tehtiin eiliseen tapaan luoksetuloja narupallo hampaissa (ihan jees, mutta ei ihan niin hyviä kuin eilen) ja noutoja (nyt tuli jo vähän matkaa laukalla takaisin, siirtyy raville kuitenkin ennen luovutusta - otin loppuun pallon palkaksi taas ja katsotaan josko siitä saisi vielä lisää vauhtia). Muistuteltiin mieliin vähän myös merkkiä, kun se kerran oli valmiina Taran jäljiltä.

Tara sai siis merkkiä, jotka oli tällä kertaa oikein iloisia, pikkuisen seuraamisia ja ohjatun suuntia, jossa ei ollut muuta ongelmaa, kuin että Taran piti hakea kapulaa hämärtyvässä illassa lehtien keskeltä aina jonkin aikaa. Mutta voi sitä iloa, kun kapula vihdoin löytyi! (ei tajua mikä noissa ohjatun kapuloissa on - Tara tykkää niistä niin paljon, tälläkin kertaa jopa arpoi päästääkö kapulasta irti saadakseen palkkansa, vaikka Tara _aina_ muutoin vaihtaa ihan minkä tahansa ruokaan salamana...). Momo sai vain uuden innon kaivelemista seuraamisten, noudon ja kiertämisten kautta. Kyllä se sieltä, pikkuhiljaa :).