perjantai 10. syyskuuta 2010

Nyt se on sitten tehty...

Momo toipuu tötterö päässä eilen päivällä suoritetusta steriloinnista ja nyt toivotaan pikaista paranemista. Ruoka kyllä maittoi jo eilen illalla ja tarpeetkin on tehnyt heti ilman ongelmia. Yöllä vaikutti jossain vaiheessa vähän levottomalta ja kivuliaalta, joten sai kipulääkettä ja laskeuduin lattialle nukkumaan Momon viereen. Tötsän kanssa ei oikein osaa kulkea - törmäilee seiniin tai vaihtoehtoisesti kulkee päätään roikuttaen, niin että tötsä raahaa pitkin maata, eikä eteenpäin kulkemisesta tule oikein mitään. Tosin hirveästi ei ole ehtinyt saada harjoitusta, kun yritän pitää sitä vielä mahdollisimman paljon levossa yhdessä paikassa. Tara vähän karttelee Momoa silloin, kun sillä on tötsä päässä, muuten ei ole moksiskaan. Pätkis taas oikein hakeutuu äippänsä viereen. Eilen tokkurassa Momo murisi liian lähelle änkevälle Pätkälle (yöksi laitettiin makkariin portti, että saa olla ihan rauhassa), mutta krapulasta toivuttuaan suhtautuu kavereihin taas normisti. Toivotaan kovasti, että leikkauksesta toipuminen on yhtä nopeaa ja sen mahdolliset jälkiseuraukset yhtä positiiviset kuin Taralla aikoinaan.

Treenaminen on sunnuntain jälkeen jäänyt täysin paitsioon. Maanantaina piti mennä kentälle Tiinan ja Jonnan kanssa ja eilen Imphan pk-treeneihin saamaan häiriötreeniä ja ensimmäinen oikea henkilöryhmä, mutta maanantaina kesken päivän iskenyt flunssa on lahjakkaasti kaatanut sänkyyn, eikä ole tullut mieleenkään tehdä mitään muuta kuin niiskuttaa peiton alla (ja valitettavasti tehdä töitä). Aika luultavasti käy niin, että Momo toipuu leikkauksestaan ennenkuin minä olen onnistunut selättämään oman tautini.