Aika ihanaa!
Siis elämä täällä maaseudun rauhassa.
Tumpsahdettiin perjantai-iltana uuden kodin pihamaalle ja siitä samasta hetkestä oltiin kaikki kuin kotonamme. Aika hassua sinänsä, kun yleensä uuteen paikkaan kotiutumiseen menee meidän perheen karvallisilla ja karvattomillakin aina jonkin aikaa. Mutta tällä kertaa paikka tuntui kodilta heti ensi hetkestä. Toisaalta, mikäs siinä on sopeutuessa kun talo ja pihamaa ovat juuri niin ihanat kuin muistikin, kaikki on siistiäkin siistimpää ja kaikenlisäksi meille oli jätetty mukavia pieniä yllätyksiä, jotka tekivät kotiutumisen vieläkin helpommaksi. Koirien mielestä pihamaa oli varmasti kaikkein paras asia ja etenkin puuhapari Momo&Pätkä vetivät takapihalla hurjaa rallia. "Koirapuistoon" yritin ensialkuun saada tyyppejä kirmaamaan, mutta kun siellä koko konkkaronkka jostain syystä jäi aina istumaan portille surkean näköisenä ja "miksi meidän hyljättiin tänne ihan yksin" katse nassuillaan, päätin antaa periksi ja antaa niiden remuta takapihalla siihen asti kunnes koirapuistokaan ei tunnu liian erilliseltä paikalta.
Ja mikä parasta - Tara oli niin innoissaan uudesta ympäristöstä, että ensimmäistä kertaa alkoi perjantai-iltana leikkimään Pätkän kanssa täysin omasta aloitteestaan (tai muutenkaan, nuohan eivät ole vielä kertaakaan leikkineet keskenään, vaikka sulassa sovussa muutoin ovatkin eläneet rinnakkaiseloa). On Tara tainnut salaa kokoajan tykätä Pätkästä, mutta nyt vasta kova ulkokuori suli lopullisesti :D.
Mutta, jotta ei aivan olisi auvoa, niin tietenkin piti jotain ikävääkin sattua (tosin omasta mielestäni ikäväksi asiaksi olisi ihan hyvin riittänyt jo muuttaminen itsessään - vääränlaista tavaraa on jokapaikka pullollaan, mikään ei oikein löydä paikkaansa ja kaikenlisäksi entiset kämpätkin pitäisi vielä loppusiivota ennen viikonloppua...). Lauantaina koirat olivat koirapuistossa sillä välin kun osa porukasta purki muuttoautoa etupihalla ja Niko otti pihan perällä vastaan aitapaaluja. Jossain vaiheessa Niko huutaa, että tule ottamaan Pätkä, kun se kävelee oudosti. Mitään hajua ei ole siitä, mitä oli tapahtunut (tytöt istuivat rauhassa portilla, Pätkä oli tullut puiston keskiosasta), mutta siitä lähtien Pätkä on ollut kolmijalkainen. Kopeloinnilla vamma paikallistui kannuksen viereiseen uloimpaan varpaaseen ja kun lenkuttaminen ei ollut levosta huolimatta hävinnyt vielä maanantai aamuun mennessä, hysteria alkoi olemaan aikamoisissa mittasuhteissa...
Joten Niko ja Pätkä suuntasivat lääkäriin. Tällä varoitusajalla ei saatu aikaa millekään spesialistille, joten yleislääkäriin oli tyytyminen. Niin tai näin, Pätkä kuvattiin eikä onneksi mitään vakavampaa todettu: "Kova turvotus ylimmän varvasluun alueella. Ei haavoja tai muita merkkejä vierasesineestä. Röntgenkuvassa varpaan yläpäässä luussa pientä vammaa, ei murtumaa. Todennäköisesti kyseessä on jännevamma tai varvas on jäänyt puristuksiin". Lisäksi todettiin, että kasvulinjat näyttivät oikein hyviltä.
Nyt sitten yritetään pitää penikka levossa ja toivoa pikaista paranemista (liikkuminen tuon järkyttävän ison paketoidun jalan kanssa ei ole ihan herkkua). Ihan lellivauva siitä on kyllä tässä parin päivän sisässä tullut (jos ei jo ollut sitä ennen ;). Muutenkin pikkumies on sylissä viihtyvää sorttia, mutta nyt se on melkein asunut sylissä. Lisäksi se on saanut kaikenlaisia erityisoikeuksia ja ekstra määrän lässytystä, tyttöjen katsellessa kateellisena vieressä...
